Euroopassa on kuluneiden viikkojen aikana kuultu tavallista useammin varoituksia Venäjän mahdollisesta sabotaasi- ja häirintätoiminnasta. Myös Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb on ottanut asian esiin julkisissa puheenvuoroissaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteiden mukaan varoitusten taustalla ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan pitkään koottu ja viime kuukausina synkentynyt tilannekuva, jota useat Euroopan maat jakavat keskenään entistä avoimemmin.

Varoitukset ovat yleistyneet nopeasti

Viime vuosina Euroopan turvallisuusviranomaiset ovat raportoineet toistuvasti erilaisista häiriötapauksista: tietoliikennekaapeleiden vaurioitumisista, dronehavainnoista lentokenttien ja sotilaskohteiden läheisyydessä sekä epäselvistä tulipaloista ja ilkivaltatapauksista kriittisen infrastruktuurin kohteissa. Yksittäin tarkasteltuna moni näistä tapauksista on voitu selittää teknisillä vioilla tai sattumalla, mutta useiden maiden tiedusteluorganisaatiot ovat viime kuukausina päätyneet arvioon, jonka mukaan tapausten kokonaismäärä ja ajoitus viittaavat suunnitelmalliseen toimintaan.

Juuri tämä kumuloitunut tilannekuva näyttää olevan syy sille, että varoitukset ovat tulleet julkisuuteen aiempaa useammin ja aiempaa suoremmin sanoin. Kun yksittäinen maa on aiemmin saattanut käsitellä epäilyttäviä tapauksia hiljaisesti omien viranomaistensa kesken, nyt useat Euroopan johtajat ovat valinneet nostaa aiheen avoimesti esille. Taustalla vaikuttaa arvio siitä, että julkinen keskustelu itsessään voi toimia pelotteena ja lisätä kansalaisten valppautta.

Mistä synkässä skenaariossa on kyse

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan piireistä saadun tiedon mukaan huolen ytimessä on ajatus siitä, että Venäjä voisi hyödyntää niin sanottua hybridivaikuttamista tavalla, joka pysyy tarkoituksella sotilaallisen konfliktin kynnyksen alapuolella. Käytännössä tämä tarkoittaisi tekoja, joita on vaikea yksiselitteisesti osoittaa valtiollisiksi, mutta jotka silti aiheuttavat häiriötä, epävarmuutta ja taloudellista haittaa kohdemaille.

Skenaarion synkkyys ei liity niinkään yksittäiseen ennakoituun tapahtumaan kuin siihen, että toiminnan arvioidaan voivan laajentua ja monipuolistua. Puhutaan muun muassa energiaverkkojen, satamien, rautateiden ja digitaalisen infrastruktuurin kaltaisista kohteista, joiden häiriintyminen vaikuttaisi laajasti tavallisten ihmisten arkeen. Erityisesti merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen turvallisuus on noussut toistuvasti esiin, sillä niiden valvonta on käytännössä hankalaa ja vahinkojen korjaaminen hidasta.

On syytä korostaa, että kyse on ennen kaikkea varautumiseen tähtäävästä riskiarviosta, ei tiedosta konkreettisesta, välittömästi uhkaavasta iskusta. Viranomaiset ovat toistuvasti painottaneet, että tarkoitus on nostaa valmiustasoa ja tiivistää yhteistyötä, ei lietsoa paniikkia.

Nato valmistelee vastausta yhdessä jäsenmaiden kanssa

Lähteet: Stubbin varoitus perustuu synkkään skenaarioon – Venäjästä saatiin uutta tietoa kulisseissa – kuvituskuva

Samaan aikaan kun poliittiset johtajat ovat puhuneet aiheesta julkisesti, Natossa on käyty kulisseissa keskustelua siitä, miten liittouma voisi vastata entistä paremmin juuri tämän tyyppiseen, sotilaallisen konfliktin kynnyksen alle jäävään toimintaan. Perinteinen kollektiivisen puolustuksen malli on rakennettu ennen kaikkea selkeitä sotilaallisia hyökkäyksiä vastaan, kun taas hybridivaikuttaminen asettaa aivan toisenlaisia vaatimuksia nopealle tiedonvaihdolle, siviili- ja sotilasviranomaisten yhteistyölle sekä kriittisen infrastruktuurin suojaamiselle.

Käytännön tasolla tämä on näkynyt muun muassa merivalvonnan tiivistämisenä Itämerellä ja Pohjanmerellä, jäsenmaiden välisen tiedustelutiedon jakamisen lisäämisenä sekä yhteisten harjoitusten järjestämisenä, joissa on simuloitu juuri infrastruktuuriin kohdistuvia häiriötilanteita. Tavoitteena on lyhentää aikaa, joka kuluu epäilyttävän tapahtuman havaitsemisesta siihen, että eri maiden viranomaiset saavat siitä tiedon ja voivat reagoida yhdessä.

Suomen osalta pitkä rannikko, keskeinen sijainti Itämerellä ja laaja merenalainen infrastruktuuri tekevät aiheesta erityisen ajankohtaisen. Suomi on viime vuosina osallistunut aktiivisesti eurooppalaiseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on parantaa merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen suojaa sekä nopeuttaa mahdollisten vahinkojen havaitsemista.

Poliittinen viesti kansalaisille ja liittolaisille

Julkisten varoitusten voidaan katsoa palvelevan useaa tarkoitusta samanaikaisesti. Ensinnäkin ne viestivät kansalaisille, että viranomaiset seuraavat tilannetta aktiivisesti ja ottavat uhkakuvat vakavasti, mikä osaltaan ylläpitää luottamusta yhteiskunnan kykyyn varautua häiriötilanteisiin. Toiseksi avoimuus toimii signaalina myös ulospäin: kun toiminnasta puhutaan julkisesti ja yksityiskohtaisesti, se voi vaikeuttaa sellaista toimintaa, jonka teho perustuu nimenomaan salamyhkäisyyteen ja epäilyjen kiistämiseen.

Samalla poliittiset johtajat kulkevat tarkkaa linjaa. Liian vaimea viestintä voisi antaa vaikutelman siitä, että uhkaa vähätellään tai että viranomaiset eivät ole tilanteen tasalla. Toisaalta liian dramaattinen retoriikka voisi lisätä tarpeetonta huolta tai antaa vastapuolelle mahdollisuuden esittää varoitukset ylimitoitettuina tai poliittisesti motivoituina liioitteluina. Tästä syystä useat johtajat, myös Suomessa, ovat pyrkineet puhumaan aiheesta maltillisesti mutta samalla riittävän suoraan, jotta viesti valppaudesta välittyy sekä kotimaassa että kansainvälisille kumppaneille.

Mitä seuraavaksi on odotettavissa

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraajien mukaan aihe tuskin katoaa julkisesta keskustelusta lähiaikoina. Sekä Euroopan unionin että Naton piirissä on vireillä useita hankkeita, joiden tarkoituksena on parantaa kriittisen infrastruktuurin suojaa ja nopeuttaa jäsenmaiden välistä tiedonkulkua epäilyttävissä tilanteissa. Näiden hankkeiden etenemisestä ja konkreettisista päätöksistä on todennäköisesti odotettavissa lisää tietoa tulevien kuukausien aikana, sitä mukaa kun valmistelut yhteisistä toimintamalleista etenevät.

Toistaiseksi tilanne on se, että varoitukset perustuvat viranomaisten yhteiseen, ajan myötä synkentyneeseen riskiarvioon, eivät tietoon yksittäisestä välittömästä uhasta. Se ei kuitenkaan poista tarvetta varautumiselle, ja juuri tästä syystä sekä yksittäiset valtiot että Nato kokonaisuutena ovat tiivistäneet yhteistyötään mahdollisten häiriötilanteiden varalta.