Perussuomalaisten lupaus viestinnän läpinäkyvyydestä ja puolueen julkaisukäytäntö ovat joutuneet ristiriitaan. Puolue on sitoutunut avoimuuteen synteettisen sisällön käytössä, mutta se on julkaissut videoita, joissa tällaisen aineiston alkuperää ei ole merkitty. Katsojalle on siten jäänyt epäselväksi, millä tavalla osa hänen näkemästään kuvastosta on valmistettu.

Kysymys koskee sekä yksittäisiä julkaisuja että poliittisen viestinnän luotettavuutta. Jos puolue lupaa kertoa sisällön valmistustavasta, lupauksen merkitys ratkaistaan julkaisuissa, joita yleisö kohtaa. Tapausta koskevien tietojen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, miksi merkinnät ovat jääneet pois tai miten puolue on sisäisesti ohjeistanut niiden käyttöä.

Avoimuuslupaus näkyy vasta yksittäisessä julkaisussa

Läpinäkyvyyteen sitoutuminen antaa yleisölle perusteen odottaa, että sisällön alkuperästä kerrotaan ymmärrettävästi. Lupaus jää käytännössä vajaaksi, jos katsoja ei pysty tunnistamaan, mitä aineistoa se koskee. Poliittisessa viestinnässä tämä on merkityksellistä, koska kuvat ja videot voivat toimia sekä mielipiteiden ilmaisuna että väitteiden havainnollistajana.

Perussuomalaisten tapauksessa olennainen havainto on sitoumuksen ja julkaistujen videoiden välinen ero. Puolue on luvannut avoimuutta, mutta merkintöjä on puuttunut. Käytettävissä olevat tiedot eivät yksilöi videoiden kokonaismäärää, kaikkia julkaisukanavia tai sitä, kuinka suuren yleisön kyseiset julkaisut ovat tavoittaneet. Näistä ei siksi ole perusteltua tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Merkinnän puuttuminen ei myöskään yksin osoita, että videon kaikki väitteet olisivat virheellisiä. Sisällön valmistustapa ja sen esittämien väitteiden paikkansapitävyys ovat eri arviointikysymyksiä. Molemmat vaikuttavat kuitenkin siihen, millaisin perustein yleisö muodostaa käsityksensä julkaisusta ja sen välittämästä poliittisesta viestistä.

Avoimuussitoumuksen arvioinnissa huomio kohdistuu siihen, vastaako julkaisu luvattua käytäntöä. Katsojalta ei voi kohtuudella edellyttää puolueen aiempien linjausten tuntemista, jotta hän ymmärtäisi yksittäisen videon luonteen. Olennaisen tiedon pitäisi olla saatavilla silloin, kun aineistoa katsotaan, eikä vasta erillisen selvittelyn jälkeen.

Kuvan alkuperä vaikuttaa sen tulkintaan

Videon katsominen on usein nopeaa. Kuva, ääni ja teksti muodostavat kokonaisuuden, josta syntyy vaikutelma jo ennen kuin katsoja ryhtyy arvioimaan yksityiskohtia. Tämän vuoksi tieto kuvan alkuperästä voi olla tärkeä osa julkaisun ymmärtämistä, vaikka valmistustapa ei olisi videon varsinainen aihe.

Todellisesta tilanteesta tallennettu näkymä ja havainnollistamista varten valmistettu näkymä voivat näyttää katsojasta samanlaisilta. Niiden suhde tapahtumiin on silti erilainen. Tallenne voi osoittaa, miltä jokin tilanne tietyllä hetkellä näytti. Havainnollistus puolestaan esittää tekijän valitseman näkymän aiheeseen, eikä se sellaisenaan todista kuvatun tilanteen tapahtuneen.

Tämä ero korostuu yhteiskunnallisissa aiheissa, joissa kuva voi herättää voimakkaita tunteita. Jos näkymän valmistustapa jää epäselväksi, katsoja saattaa antaa sille enemmän todistusarvoa kuin olisi perusteltua. Kyse on mahdollisesta tulkintavaikutuksesta, ei näiden videoiden osalta osoitetusta seurauksesta. Yksittäisten katsojien reaktioista ei ole tässä käytettävissä tietoja.

Selkeä alkuperämerkintä auttaa erottamaan kuvallisen havainnollistuksen tapahtumakuvasta. Se ei ratkaise poliittisen viestin sisältöä eikä määrää, miten siihen pitäisi suhtautua. Merkinnän tehtävä on antaa katsojalle yksi olennainen tieto lisää, jotta hän voi arvioida julkaisua omista lähtökohdistaan.

Puuttuvien merkintöjen syy jää avoimeksi

Perussuomalaisten julkaisuista puuttuneet merkinnät herättävät kysymyksen siitä, miten avoimuuslupaus on muutettu käytännön toiminnaksi. Käytettävissä olevista tiedoista ei ilmene, onko kyse ollut ohjeistuksen puutteesta, yksittäisestä laiminlyönnistä, erilaisista tulkinnoista vai jostakin muusta syystä. Tarkoituksellista harhaanjohtamista ei voi päätellä pelkän puuttuvan merkinnän perusteella.

Samasta syystä ei ole mahdollista arvioida, kuka on vastannut kyseisten videoiden tarkistamisesta ennen julkaisemista. Poliittisen viestinnän valmisteluun voi yleisellä tasolla osallistua useita henkilöitä, mutta tämän tapauksen työnjaosta ei ole tarkempia tietoja. Vastuun arvioinnin pitää perustua todelliseen julkaisuprosessiin, ei oletuksiin puolueen sisäisestä toiminnasta.

Perussuomalaisten videoista puuttui alkuperämerkintä – avoimuussitoumus joutuu koetukselle – kuvituskuva

Avoimuuden kannalta keskeisiä lisätietoja olisivat sitoumuksen tarkka sisältö, sen soveltamisala ja videoissa käytetyn aineiston luonne. Merkitystä olisi myös sillä, onko merkintöjä lisätty jälkikäteen ja miten mahdollisista muutoksista on kerrottu. Näitä toimia ei kuitenkaan voi pitää tapahtuneina ilman niitä koskevaa vahvistusta.

Tietojen rajallisuus ei poista alkuperäistä ristiriitaa. Se rajaa sitä, mitä tapauksesta voidaan varmasti sanoa. Puolueen antama lupaus ja merkintöjen puuttuminen ovat arvioinnin lähtökohtia. Sen sijaan puutteen laajuus, syntytapa ja mahdolliset seuraukset vaativat erillistä selvittämistä.

Merkinnän pitää kulkea sisällön mukana

Verkossa julkaistua videota voidaan katsoa monessa yhteydessä. Se voidaan kohdata alkuperäisessä julkaisussa, toisen henkilön jakamana tai osana muuta keskustelua. Siksi merkinnän sijainnilla on käytännön merkitystä: julkaisun ulkopuolelle jäävä tieto ei välttämättä seuraa aineistoa katsojan nähtäväksi.

Yleinen ilmoitus puolueen verkkosivuilla voi kuvata viestinnän periaatteita, mutta se ei yksin kerro yksittäisen videon valmistustapaa. Myös julkaisun yhteyteen kirjoitettu selitys voi jäädä huomaamatta, jos katsoja näkee vain videon. Läpinäkyvyyden toteutuminen riippuu siten sekä tiedon sisällöstä että sen havaittavuudesta.

Selkeän merkinnän pitäisi auttaa ymmärtämään, mitä osaa julkaisusta tieto koskee. Jos videossa yhdistetään erilaisia aineistoja, epämääräinen maininta voi jättää olennaisen kysymyksen auki. Katsojan kannalta hyödyllistä on tietää, onko kyse esimerkiksi kuvituksesta vai tapahtumapaikalla kuvatusta aineistosta. Näiden nimenomaisten videoiden koostumusta ei ole annetuissa tiedoissa eritelty.

Merkinnän näkyvyys ei silti yksin takaa julkaisun luotettavuutta. Myös asiayhteyden, kuvatekstien ja esitettyjen väitteiden täytyy kestää tarkastelua. Alkuperätieto on osa tätä kokonaisuutta. Sen puuttuminen vaikeuttaa arviointia juuri siinä kohdassa, jossa katsojan pitäisi pystyä erottamaan esitetty tapahtuma sen kuvallisesta tulkinnasta.

Poliittinen vastuu ja oikeudellinen arvio ovat eri kysymyksiä

Puolueen oma sitoumus luo perustan sen toiminnan julkiselle arvioinnille. Kun lupaus koskee viestinnän avoimuutta, yleisö voi tarkastella, näkyykö se julkaisuissa johdonmukaisesti. Tällainen arvio ei edellytä väitettä lainvastaisuudesta, vaan se koskee puolueen itse ilmoittamien periaatteiden toteutumista.

Käytettävissä olevat tiedot eivät riitä oikeudelliseen johtopäätökseen. Mahdollisen sääntelyn soveltuminen riippuisi muun muassa sisällön tarkasta luonteesta, julkaisuolosuhteista ja velvoitteiden soveltamisalasta. Pelkän uutistiedon perusteella ei siten voi väittää, että puolue olisi rikkonut lakia tai että asiasta seuraisi jokin määrätty seuraamus.

Poliittinen vastuu on tätä laajempi kysymys. Puolueen viestinnässä annetut lupaukset vaikuttavat siihen, mitä kansalaiset voivat sen toiminnalta odottaa. Jos käytäntö poikkeaa lupauksesta, selitys poikkeaman syystä ja laajuudesta auttaisi arvioimaan tilannetta. Ilman lisätietoja jää epäselväksi, onko kyse rajatusta puutteesta vai laajemmasta ongelmasta käytännöissä.

Samaa arviointiperiaatetta voidaan soveltaa kaikkiin poliittisiin toimijoihin. Avoimuutta koskevan lupauksen arvo ei riipu puolueen kannatuksesta tai sen ajamien tavoitteiden hyväksyttävyydestä. Ratkaisevaa on, antaako julkaisu yleisölle riittävät tiedot oman tulkinnan tekemiseen ja vastaako toiminta julkisesti ilmoitettuja periaatteita.

Luottamus rakentuu tarkistettavista käytännöistä

Perussuomalaisten tapaus nostaa esiin eron yleisen periaatteen ja sen toteuttamisen välillä. Avoimuudesta on helppo lausua tavoite, mutta yleisön näkökulmasta sen merkitys syntyy toistuvista käytännöistä. Jokainen julkaisu on tilanne, jossa lupaus joko näkyy katsojalle tai jää näkymättä.

Johdonmukainen merkitseminen vähentäisi tarvetta päätellä valmistustapaa kuvan ulkonäöstä. Silmämääräinen arvio voi olla epävarma, eikä vastuu olennaisten alkuperätietojen selvittämisestä kuulu yksin yleisölle. Julkaisija tuntee käyttämänsä aineiston ja pystyy siksi kertomaan sen luonteesta tavalla, johon ulkopuolisella katsojalla ei ole samoja mahdollisuuksia.

Myös mahdollisten puutteiden korjaamisen tapa vaikuttaa avoimuuteen. Yleisellä tasolla jälkikäteen lisätty tieto voi parantaa julkaisun ymmärrettävyyttä, mutta se ei muuta sitä, millaisena aineisto on aiemmin kohdattu. Siksi korjausten ajankohta ja niistä kertominen voivat olla olennaisia tietoja tapahtumien arvioinnissa.

Tässä tapauksessa varmistettu lähtökohta pysyy rajattuna: perussuomalaiset on sitoutunut läpinäkyvyyteen, mutta sen julkaisemista videoista on puuttunut synteettistä sisältöä koskevia merkintöjä. Avoimeksi jää, miksi näin on tapahtunut ja miten puolue varmistaa sitoumuksensa toteutumisen. Vastaukset näihin kysymyksiin ratkaisisivat, kuinka kattavasti yleisö voi arvioida lupauksen ja julkaisukäytännön välistä eroa.