Kuopion poliisivankilassa pidettiin 14-vuotiasta poikaa kiinni 22 tuntia ja 49 minuuttia, vaikka tapaukseen sovellettava enimmäisaika oli 12 tuntia. Eduskunnan oikeusasiamies on arvioinut menettelyn lainvastaiseksi. Tapaus koskee lapsen henkilökohtaista vapautta ja sitä, miten viranomaisten on järjestettävä lapsesta huolehtiminen kiinnioton päättyessä.

Kiinniotto venyi lähes vuorokauteen

Tapahtumien yhteydessä poliisi otti kiinni kaksi 14-vuotiasta veljestä, joita epäiltiin muun muassa pahoinpitelystä. Kiinniottoa perusteltiin rikollisen toiminnan jatkumisen vaaralla. Toisen lapsen kiinniotto kesti noin kahdeksan ja puoli tuntia, mutta toisen kohdalla aika lähestyi täyttä vuorokautta.

Lapset olivat sijoitettuina kodin ulkopuolelle eri paikkakunnille. Heidän noutamisensa poliisiasemalta viivästyi. Sijoituspaikat sijaitsivat pitkien etäisyyksien päässä, eikä lasten siirtyminen takaisin niihin järjestynyt nopeasti.

Ratkaisussa huomio kohdistui yövuoron yleisjohtajana toimineen komisarion vastuuseen. Kiinnioton jatkamisen edellytyksiä olisi pitänyt arvioida tilanteen aikana ja vapaudenmenetys päättää lain edellyttämässä ajassa. Lastensuojelullinen huoli ei antanut oikeutta jatkaa säilyttämistä poliisivankilassa. [Tapauksen tapahtumat ja oikeusasiamiehen ratkaisu](https://yle.fi/a/74-20256568).

Ajallinen ylitys oli huomattava: 12 tunnin raja ylittyi kymmenellä tunnilla ja 49 minuutilla. Kyse ei siten ollut vain lyhyestä viiveestä lapsen poistumista järjestettäessä. Vapaudenmenetys jatkui lähes kaksinkertaiseksi siihen aikaan nähden, joka tapauksessa oli sallittu.

Kiinnioton perusteen pitää kestää koko sen ajan

Vapaudenmenetystä arvioitaessa on erotettava toisistaan tilanteen alku ja sen myöhemmät vaiheet. Kiireellisessä tilanteessa tehty ratkaisu ei yksin vastaa siihen, kuinka pitkään ihmistä voidaan pitää viranomaisen hallussa. Olosuhteet voivat muuttua, tarvittavat toimet voivat valmistua ja alkuperäinen vaara voi väistyä.

Poliisin yleisessä ohjeistuksessa kiinnipidon kesto sidotaan sen perusteeseen ja välttämättömyyteen. Eri tilanteissa sovellettavat enimmäisajat vaihtelevat. Pelkkä enimmäisajan olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen kiinniotto voisi automaattisesti jatkua siihen asti. Kiinniotettua ei tule pitää poliisin tiloissa pidempään kuin on välttämätöntä. [Poliisin ohjeistus kiinniottamisesta](https://poliisi.fi/fi/jarjestyksenvalvonta).

Kuopion tapauksen käytännöllinen merkitys liittyy juuri tähän jatkuvaan arviointiin. Viranomaisen on pystyttävä vastaamaan myös kiinnioton kuluessa siihen, mihin vapauden rajoittaminen sillä hetkellä perustuu. Vastaus ei voi jäädä pelkäksi viittaukseksi siihen, miksi lapsi alun perin tuotiin poliisiasemalle.

Määräajan seuranta on samalla johtamiskysymys. Jos lapsen jatkohoito tai kuljetus näyttää viivästyvän, tilanne pitäisi tunnistaa riittävän aikaisin. Muuten käytännön järjestelyihin kuluva aika voi muuttua huomaamatta vapaudenmenetyksen jatkumiseksi ilman hyväksyttävää perustetta.

Alle 15-vuotiaan asema eroaa vanhemman nuoren asemasta

Suomessa rikosoikeudellinen rangaistusvastuu alkaa 15 vuoden iässä. Tätä nuoremman tekemäksi epäiltyä tekoa voidaan silti selvittää. Ikäraja ei siis tarkoita, että tapahtumat jätettäisiin tutkimatta tai mahdollinen avun tarve arvioimatta.

Alle 15-vuotiaan toiminta voi johtaa lastensuojelutoimiin ja vahingonkorvausvastuuseen. Myös sovittelu voi tulla kyseeseen. Näillä menettelyillä on eri tarkoitukset: tapahtumien selvittäminen, aiheutetun vahingon käsitteleminen ja lapsen tilanteeseen puuttuminen eivät ole sama asia kuin rikosoikeudellisen rangaistuksen määrääminen. [Tietoa lapsen asemasta rikosepäilyssä](https://www.tuomioistuimet.fi/asiointi/lapsi-tai-nuori-oikeudessa/lapsi-tai-nuori-rikoksesta-epailtyna/).

Poliisi piti alaikäistä lasta Kuopion putkassa yli lain salliman ajan – kuvituskuva

Tämä erottelu on tarpeellinen myös uutisen tulkinnassa. Lapsen oikeuksien toteutumisen arviointi ei ratkaise sitä, mitä epäillyssä pahoinpitelyssä tapahtui. Vastaavasti rikosepäilyn vakavuus ei yksin ratkaise sitä, millaiset viranomaistoimet ovat sallittuja.

Samassa tapahtumaketjussa voidaan joutua suojelemaan mahdollisia uhreja, ehkäisemään uusia vahinkoja ja huolehtimaan epäillyn lapsen turvallisuudesta. Näitä tavoitteita on sovitettava yhteen laissa säädetyin keinoin. Viranomaisen tehtävän vaikeus ei poista velvollisuutta tunnistaa toimivallan rajat, mutta se korostaa toimivien yhteistyöjärjestelyjen tarvetta.

Lastensuojelun tehtävä on turvata lapsen hyvinvointi

Lastensuojelun lähtökohta on lapsen etu ja hyvinvointi. Sen toimenpiteitä ei ole tarkoitettu rikollisesta käyttäytymisestä määrättäviksi rangaistuksiksi. Rikosoikeudellinen järjestelmä ja lastensuojelu voivat koskea samoja nuoria, mutta niiden tavoitteet ja päätöksenteon perusteet eroavat toisistaan. [Lastensuojelun ja rikosoikeudellisten seuraamusten suhde](https://www.eduskunta.fi/asiat-ja-aanestykset/valtiopaivaasiat/asiakirjat/edktunnus/EDK-2026-AK-6715).

Poliisiasemalta poistumisen järjestäminen voi tämän vuoksi edellyttää muutakin kuin oven avaamista. Lapsen vastaanottajan, kuljetuksen ja tarvittavan huolenpidon pitää muodostaa käytännössä toimiva kokonaisuus. Erityisesti kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen kohdalla mukana voi olla useita toimijoita ja pitkiä välimatkoja.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että poliisin säilytystila olisi käytettävissä odotuspaikkana niin kauan kuin järjestelyt kestävät. Lapsen turvallisen jatkon suunnittelu ja poliisin oikeus rajoittaa vapautta ovat erillisiä arvioitavia asioita. Molempiin tarvitaan tilanteeseen soveltuva ratkaisu.

Tapauksesta ei voida päätellä, että jokin yksittäinen vaihtoehtoinen järjestely olisi ollut varmasti toteutettavissa tiettynä kellonaikana. Sen sijaan se osoittaa tarpeen varautua tilanteisiin, joissa tavanomainen nouto ei onnistu riittävän nopeasti. Varautumisen kannalta olennaista on tietää etukäteen, kuka ryhtyy selvittämään muita mahdollisuuksia ja milloin asia siirretään päätettäväksi.

Tiedonkulku ratkaisee viranomaisten välissä

Viranomaisyhteistyössä pelkkä yhteydenotto ei vielä merkitse, että asia on hoidettu. Vastaanottajan täytyy ymmärtää tilanteen kiireellisyys, ja lähettäjän täytyy saada tieto siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lapsen noutamisesta puhuttaessa ratkaisevaa on myös arvio siitä, milloin noutaja todella saapuu.

Yleisesti tällaisissa tilanteissa tarvitaan yhteinen käsitys ainakin lapsen olinpaikasta, huolenpidon tarpeesta ja järjestelyjen aikataulusta. Jos jokainen toimija odottaa toisen ryhtyvän seuraavaan toimenpiteeseen, lapsen odotus voi pitkittyä, vaikka kukaan ei olisi sitä nimenomaisesti tavoitellut.

Siksi vastuun siirtymisen pitäisi olla selkeä tapahtuma. Ilmoituksen lähettäminen, sen vastaanottaminen, jatkotoimenpiteestä sopiminen ja lapsen tosiasiallinen siirtyminen ovat eri vaiheita. Niiden erottaminen auttaa havaitsemaan, missä kohdassa järjestely pysähtyy.

Myös työvuoron vaihtuminen voi yleisellä tasolla muodostaa tiedonkulun kannalta kriittisen kohdan. Keskeneräisestä tilanteesta tarvitaan riittävä tieto seuraavalle vastuuhenkilölle. Tämä on käytännön johtopäätös määräaikojen merkityksestä, eikä se tarkoita, että juuri työvuoron vaihtuminen olisi selvitetty Kuopion tapahtumien syyksi.

Lapsen oikeusturva vaatii jälkikäteen todennettavia päätöksiä

Kun viranomainen rajoittaa vapautta, tapahtumien kulun pitää olla myöhemmin selvitettävissä. Olennaisia kysymyksiä ovat kiinnioton alkamishetki, sen peruste, tehdyt arviot ja päättymisaika. Ilman täsmällistä aikajanaa on vaikea arvioida sekä määräajan noudattamista että sitä, olisiko vapaudenmenetys pitänyt päättää jo aiemmin.

Kirjaaminen palvelee myös toiminnan aikana tehtävää päätöksentekoa. Selkeä tieto kuluneesta ajasta ja keskeneräisistä järjestelyistä auttaa vastuuhenkilöä tunnistamaan, milloin tarvitaan uusi arvio. Näin asiakirjat tukevat lapsen oikeusturvan lisäksi virkamiesten mahdollisuutta hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti.

Jälkikäteinen arvio ei silti kerro kaikkea lapsen kokemuksesta. Käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ole aihetta tehdä päätelmiä hänen terveydentilastaan, mahdollisista pitkäaikaisista seurauksista tai siitä, miten hän itse koki poliisivankilassa vietetyn ajan. Näitä asioita ei pidä täydentää oletuksilla.

Kuopion tapauksessa todettu ongelma on jo sellaisenaan merkittävä: alaikäisen vapaudenmenetys jatkui yli sallitun ajan. Sen ehkäiseminen vastaisuudessa edellyttää, että määräaikojen seuranta, päätösvastuu ja lapsen turvallisen siirtymisen järjestäminen toimivat samanaikaisesti. Lapsen huolenpidon tarve on ratkaistava tavalla, joka kunnioittaa myös hänen henkilökohtaista vapauttaan.