# Työsuhde voi päättyä muistisairauteen, vaikka potilas ei tiedä sairaudesta mitään
Muistisairaudet ovat yhä yleisempi ongelma myös työikäisessä väestössä. Tutkijat varoittavat, että työntekijät voivat menettää työpaikkansa samalla kun diagnoosi viivästyy tai jää kokonaan tekemättä. Tilanteen vakavuus on tunnistettu, mutta systemaattisia ratkaisuja on vielä vähän.
Nuorten muistisairauksien tunnistamisen haasteet
Muistisairauksia pidetään usein ikäihmisten ongelmana, vaikka ne koskevat myös ihmisiä, jotka ovat työvoiman ytimessä. Kun oireet ilmaantuvat alle 65-vuotiaille, niitä ei usein yhdistetä muistisairauteen vaan tulkitaan stressin, uupumuksen tai muiden tekijöiden seurauksiksi.
Työpaikalla muistisairauden ensioireet saattavat näkyä pienenä väistymättä olevia muutoksina: tehtävien unohtaminen, vaikeuksia päätöksenteossa, häiriöitä ajankäytössä tai muuttuneet sosiaaliset taidot. Nämä oireet voivat sekoittua henkilökohtaisiin ongelmiin, väsymykseen tai muihin sairauksiin. Sekä työnantaja että työntekijä itse voivat jäädä pitkäksi aikaa tietämättömiksi siitä, että taustalla on todellisuudessa muistisairaus.
Monissa tilanteissa ongelma esiin tulee vasta sitten, kun tilanne on kärjistynyt niin paljon, että työsuorituksessa on selviä vajauksia tai työntekijä on vastaanottanut huomautuksia tai varoituksia.
Diagnoosiin johtava polku on pitkä ja kivulias
Lääketieteellisten oireiden tulkinta on kuitenkin vain osa ongelmaa. Vaikka epäilys muistisairaudesta herää, diagnostiikkaan johtava prosessi voi olla hyvin pitkä. Tutkimuksiin pääseminen saattaa vaatia kuukausia, ja tutkimusten tulosten saaminen kestää edelleen.
Tänä aikana työntekijä jatkaa työskenttelyä vaaditulla tasolla entistä vaikeammissa olosuhteissa. Työnantajalle tuntematon diagnoosi tarkoittaa, ettei mitään sopeutuksia tai tukea ole mahdollista antaa. Työtoverit eivät ymmärrä, miksi yhteistyökumppani näyttää välinpitämättömältä tai tekee harhaita, ja ilmapiiri työpaikalla voi muuttua rasittelevaksi.
Joissakin tapauksissa tilanne johtaa konflikteihin, jotka vievät huomion pois varsinaisesta ongelmasta. Työsuorituksesta annetut negatiiviset arviot voivat johtaa kurinpitotoimenpiteisiin tai vaatimuksiin parantaa tuloksia. Vaikea tilanne monesti ratkaistaan työsuhteen purkamalla ennen kuin kukaan on varmasti tiennyt, mistä oikeastaan on kysymys.
Työsuhde päättyy usein liian aikaisin
Tutkijat ovat dokumentoineet useita tapauksia, joissa muistisairauden diagnoosi saadaan vasta sen jälkeen, kun työsuhde on jo päätetty. Tällöin nousee kysymys siitä, kuinka monen muun työntekijän kohdalla saattaa olla käymässä samoin tapahtumasarja vain ilman, että sitä ei koskaan kirjattaisiin tai tunnistettaisiin.
Probleemin ytimessä on myös se, että työnantajalla ei ole velvoitetta epäillä muistisairautta, jos työtekijä itse ei asiasta mainitse. Eikä työtekijän kannalta ole usein helppoa tai turvallista tuoda omia terveysongelmia julki työpaikalla, varsinkin kun diagnoosi ei ole vielä selvä eikä hän itsekkään täysin ymmärrä mitä hänen kanssaan tapahtuu.
Työsuhdepäätösten nopeus kontrastoi diagnostisen prosessin hitauteen. Työnantajalla on legaalinen oikeus vaatia työsuoritusta, mutta jos työntekijällä on vakava sairaus, moraalinen kuva muuttuu täysin. Silti käytännön tasolla tilanne ratkeavat usein taloudelliset ja hallinnolliset näkökohdat ilman näkymätön sairaus huomioituna.
Työikäisille tarvitaan kohdennettuja tukitoimia
Tutkijat korostavat, että tilannetta voisi parantaa merkittävästi kehittämällä kohdennettuja tukitoimia erityisesti työikäisille potilaille. Tämä tarkoittaa koulutusta työnantajille ja työterveyshuollolle siitä, kuinka tunnistaa mahdollisen muistisairauden merkkejä. Sekä esimiehillä että työterveyspalveluilla tulisi olla valmiudet kiinnittää huomiota sellaisiin muutoksiin työntekijän toiminnassa, joita ei selitä muut tutut tekijät.
Tärkeää olisi myös luoda prosesseja, jotka mahdollistaisivat nopeamman polun tutkimuksiin. Nyt kokemus on, että epäily herää, mutta diagnostiikkaan pääsy kestää liian kauan. Samalla kun tutkimukset ovat meneillään, työntekijällä voitaisiin järjestää väliaikaisia sopeutuksia työhön tai keskustella avoimesti työn jatkamisen ehdoista ja mahdollisuuksista.
Koulutus ja tietoisuuden lisääminen olisivat myös tärkeitä. Moni työnantaja ei tiedä, että muistisairaudet voivat ilmetä paljon nuoremmalla iällä kuin yleisesti ajatellaan, eikä osaa tunnistaa niihin liittyviä merkkejä. Samoin työntekijät itse voivat pitkään selitellä omia oireitaan stressillä tai väsymyksellä.
Yhteiskunnan rooli ja vastuu
Kyse on paitsi yksilöllisestä tragedioista myös yhteiskunnallisesta vastuusta. Kun työikäiset muistisairaat jäävät ilman tukea ja menettävät työpaikkanaan, sillä on laajempia seurauksia. Työtön muistisairas ihminen tarvitsee sosiaalipalveluita, terveyspalveluita ja usein yhteiskunnallista tukea. Ehkäisemällä työsuhteen päättymisen voitaisiin säästää sekä yksilöllisessä että yhteiskunnallisessa mittakaavassa.
Tutkijat painottavat, että muutos vaatii moniammatillista yhteistyötä. Tarvitaan läheistä yhteistyötä työnantajien, työterveyshuollon, sosiaalipalvelujen ja muistisairauksien diagnostiikkaan ja hoitoon erikoistuneiden ammattilaisten välillä. Jokainen sektori omaksensa osa-alueella voi edistää varhaisempaa tunnistamista ja parempia tukitoimia.
Tulevaisuudessa tarvitaan myös työlainsäädäntöä, joka ottaa paremmin huomioon näkymättömiä sairauksia ja turvaa muistisairaiden työikäisten ihmisten oikeuksia. Säännöstö voisi vaatia, että ennen työsuhteen päättämistä tutkitaan mahdolliset terveydellisen tekijät tai annetaan riittävä aika diagnoosille.
Mitä voidaan tehdä nyt
Vaikka laajat järjestelmälliset muutokset vievät aikaa, pienemmät askelet ovat mahdollisia jo tänään. Työterveyshuollot voisivat säännöllisesti pyytää monilta potilailta arviota muistista ja kognitiivisesta toiminnasta, ei vain fyysisen terveyden tarkastuksena. Työnantajat voisivat ottaa käyttöön tarkempia prosesseja henkilöstön muutoksista huolimatta, ennen kuin ne kehittyvät suuriksi ongelmiksi.
Yksittäiset esimiehel ja henkilöstöpäälliköt voivat myös keskustella avoimemmin työntekijöiden kanssa, jos heidän työsuorituksessaan tai käyttäytymisessään nähdään merkittäviä muutoksia. Näistä keskusteluista voi nousta esille terveysongelmia, joita ei olisi muutoin selvinnyt.
Muistisairaus työikäisellä on vieläkin pitkälti tabu. Tutkijoiden havainnot korostavat, ettei pelkästään lääketieteellinen hoito riitä, vaan tarvitaan laaja-alainen muutos yhteiskunnallisissa asenteissa ja järjestelmissä. Silloin, kun muistisairaus tunnistetaan aikaisin ja työnantaja osaa tukea työntekijäänsä, monissa tapauksissa työsuhde voi jatkua ja ihminen voi säilyttää työnsä ja siihen liittyvän identiteetin ja tarkoituksenmukaisuuden tunteen, joka tuottaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle mittavaa hyötyä.
Ladataan kommentteja...