Itämeren pohjassa kulkevat sähkö- ja tietoliikennekaapelit ovat viime vuosina joutuneet toistuvasti vaurioiden kohteeksi, ja yhä useammin epäillään, että kyse ei ole sattumasta vaan tahallisesta toiminnasta. Tapaukset ovat herättäneet kysymyksen, jota viranomaiset ovat pitkään pyrkineet ratkaisemaan: millä valtuuksilla ja millä keinoin epäilyttävästi käyttäytyvä alus voidaan pysäyttää ja tarkastaa, ennen kuin se ehtii aiheuttaa lisää vahinkoa tai poistua alueelta jäljittämättömänä. Valmisteilla oleva lakiesitys pyrkii vastaamaan juuri tähän tarpeeseen antamalla viranomaisille nykyistä selkeämmät ja laajemmat valtuudet puuttua tilanteisiin, joissa kriittistä merenalaista infrastruktuuria vahingoitetaan.

Merenalaiset kaapelit ovat yhteiskunnan selkäranka

Merenalaiset kaapelit muodostavat käytännössä koko modernin yhteiskunnan toiminnan perustan. Niiden kautta kulkee valtaosa kansainvälisestä tietoliikenteestä, mukaan lukien pankkijärjestelmien, viranomaisverkkojen ja tavallisten kotitalouksien internetyhteyksien liikenne. Sähkönsiirtokaapelit puolestaan yhdistävät maiden energiaverkkoja toisiinsa ja mahdollistavat sähkön siirtämisen sinne, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan. Kun tällainen yhteys katkeaa, seuraukset voivat ulottua paljon pidemmälle kuin pelkkään paikalliseen häiriöön.

Itämeren alue on erityisen haavoittuvainen, koska se on suhteellisen matala ja tiheästi liikennöity merialue, jonka pohjassa kulkee lukuisia kaapeleita lähekkäin. Samalla alueen geopoliittinen tilanne on viime vuosina kiristynyt, mikä on lisännyt huolta siitä, että kaapeleiden vahingoittaminen voisi olla osa laajempaa pyrkimystä horjuttaa yhteiskuntien toimintakykyä ilman perinteistä sotilaallista yhteenottoa. Tällaista toimintaa on alettu kutsua niin sanotuksi hybridivaikuttamiseksi, jossa vahinko aiheutetaan tavalla, joka on vaikea yhdistää suoraan mihinkään valtioon tai toimijaan.

Nykyiset valtuudet eivät riitä nopeaan puuttumiseen

Monissa aiemmissa tapauksissa viranomaiset ovat joutuneet toteamaan, että vaikka epäily aluksen osallisuudesta kaapelivauriaan olisi vahva, käytännön mahdollisuudet puuttua tilanteeseen reaaliajassa ovat olleet rajalliset. Avomerellä liikkuvan aluksen pysäyttäminen edellyttää usein selkeää oikeudellista perustetta, ja kansainvälisen merioikeuden periaatteet asettavat tiukat rajat sille, milloin vierasta lippua kantavaa alusta voidaan lähestyä, tarkastaa tai estää jatkamasta matkaansa.

Käytännössä tämä on tarkoittanut, että vaikka valvontajärjestelmät havaitsisivat aluksen liikkuvan poikkeuksellisesti kaapelireitin läheisyydessä juuri ennen vaurion havaitsemista, viranomaisilla ei ole aina ollut riittäviä keinoja toimia nopeasti. Tutkinta on usein voitu aloittaa vasta jälkikäteen, kun alus on jo ehtinyt poistua alueelta tai jopa saapua satamaan, jossa sen tarkastaminen on huomattavasti vaikeampaa tai kokonaan mahdotonta.

Juuri tämä viive on noussut esiin toistuvana ongelmana keskusteluissa, joissa on pohdittu, miten vastaavia tilanteita voitaisiin jatkossa ehkäistä tehokkaammin. Valmisteilla oleva lakimuutos pyrkii kaventamaan tätä aukkoa antamalla viranomaisille selkeämmän oikeudellisen perustan puuttua tilanteeseen jo silloin, kun epäily vahingonteosta herää, eikä vasta sen jälkeen, kun vahinko on kiistattomasti todettu.

Miten alus käytännössä pysäytettäisiin

Lakiesityksen keskeinen tavoite on selkeyttää, missä tilanteissa ja millä keinoin viranomaiset voisivat lähestyä, pysäyttää ja tarvittaessa nousta epäillylle alukselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyistä joustavampaa mahdollisuutta antaa alukselle pysähtymiskäsky, seurata sitä tiiviisti ja tarvittaessa käyttää voimakeinoja, mikäli alus ei noudata annettuja määräyksiä. Tällaiset toimenpiteet on kuitenkin tarkoitus rajata tarkasti määriteltyihin tilanteisiin, joissa on perusteltua syytä epäillä tahallista vahingontekoa kriittiselle infrastruktuurille.

Uusi lakiesitys antaisi viranomaisille laajemmat valtuudet pysäyttää merikaapeleita vahingoittavat alukset – kuvituskuva

Toimivaltaa käyttäisivät todennäköisesti rannikkovartiosto ja muut merellä toimivat viranomaiset, joiden yhteistyötä pyritään lakimuutoksen myötä tiivistämään. Tavoitteena on, että päätöksenteko voisi tapahtua riittävän nopeasti, jotta alus voidaan pysäyttää vielä ennen kuin se ehtii poistua kansallisten vesien tai valvonta-alueen ulkopuolelle. Samalla korostetaan, että toimenpiteiden tulee olla oikeasuhtaisia ja perustua huolelliseen tilannearvioon, jotta vältetään aiheettomat puuttumiset tavanomaiseen kauppamerenkulkuun.

Esityksessä on kiinnitetty huomiota myös siihen, että pysäyttämistoimien tulee kestää mahdollinen jälkikäteinen oikeudellinen tarkastelu. Tämä tarkoittaa, että viranomaisten on kyettävä osoittamaan, että puuttumiselle oli aidosti perusteltu syy, eikä kyse ollut esimerkiksi virheellisestä tulkinnasta aluksen reitistä tai käytöksestä.

Viranomaiset korostavat tilanteen vakavuutta

Meriturvallisuudesta vastaavat viranomaiset ovat toistuvasti tuoneet esiin huolensa siitä, että nykyinen tilanne on ollut kestämätön juuri siksi, että vakavampi vahinko ei ole vielä toteutunut. Rannikkovartioston edustajien mukaan jokainen havaittu kaapelivaurio on muistuttanut siitä, kuinka lähellä laajempia seurauksia on oltu, ja kuinka tärkeää olisi saada käyttöön keinoja, joilla tilanteisiin voidaan puuttua ennen kuin vahinko ehtii tapahtua tai laajeta.

Tämä huoli on ollut yksi keskeisistä syistä sille, että lainsäädäntöä on alettu valmistella nyt nähdyllä kiireellisyydellä. Viranomaisten näkökulmasta kyse ei ole pelkästään yksittäisten vahinkotapausten selvittämisestä, vaan laajemmasta valmiudesta suojata yhteiskunnan toimintakykyä tilanteessa, jossa merenalaiseen infrastruktuuriin kohdistuva uhka on osoittautunut aiempaa todellisemmaksi ja toistuvammaksi.

Kansainvälinen yhteistyö osana kokonaisuutta

Koska merenalaiset kaapelit ja niitä uhkaavat tapahtumat eivät rajoitu yhden maan aluevesille, on selvää, että pelkkä kansallinen lainsäädäntö ei yksin riitä ratkaisemaan ongelmaa. Itämeren alueen valtiot ovat viime vuosina tiivistäneet yhteistyötään merivalvonnassa, tiedonvaihdossa ja yhteisissä harjoituksissa, joiden tarkoituksena on parantaa kykyä havaita epäilyttävä toiminta ajoissa ja reagoida siihen yhdenmukaisesti.

Uuden lainsäädännön odotetaan tukevan myös tätä kansainvälistä yhteistyötä, sillä selkeät ja ennustettavat kansalliset toimivaltuudet helpottavat yhteisten toimintamallien sopimista naapurimaiden kanssa. Mikäli useampi Itämeren valtio päivittää omaa lainsäädäntöään samansuuntaisesti, viranomaisten on jatkossa mahdollista toimia nykyistä yhtenäisemmin riippumatta siitä, missä maassa epäilty vahingonteko tapahtuu.

Samalla on tunnustettu, että lopullinen ratkaisu ongelmaan vaatii todennäköisesti myös laajempaa kansainvälistä keskustelua merioikeuden periaatteista ja siitä, miten niitä voidaan tulkita uudenlaisten uhkien valossa. Kansallinen lainsäädäntö nähdään kuitenkin välttämättömänä ensimmäisenä askeleena, jolla voidaan varmistaa, että viranomaisilla on ylipäätään käytössään keinot puuttua tilanteisiin, joita ei vielä muutama vuosi sitten osattu täysin ennakoida.

Seuraavien kuukausien aikana nähdään, millaisessa muodossa lakiesitys lopulta etenee päätöksentekoon ja millaisia yksityiskohtia siihen mahdollisesti vielä lisätään. Selvää kuitenkin on, että merenalaisen infrastruktuurin suojaamisesta on tullut yksi keskeisimmistä turvallisuuskysymyksistä Itämeren alueella, ja siihen liittyvä lainsäädäntötyö tulee todennäköisesti jatkumaan myös tämän yksittäisen esityksen jälkeen.