Akavan puheenjohtaja: Jos tekoäly tehostaa suomalaiset työttömiksi, kuka maksaa viulut?

# Akavan puheenjohtaja: Jos tekoäly tehostaa suomalaiset työttömiksi, kuka maksaa viulut?

Teknologiset muutokset muovaavat Suomen työmarkkinoita nopeasti. Automatisoinnin yleistyminen herättää entistä enemmän kysymyksiä siitä, miten yhteiskunta vastaa muuttuvan työelämän haasteisiin. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren tuo keskusteluun uuden näkökulman: jos yritykset tehostuvat automatisoinnin kautta ja kasvattavat voittoaan, niin kuka vastaa niiden työntekijöiden, jotka jäävät ilman työtä?

Kysymys ei ole enää pelkästään teoreettinen. Monilla aloilla prosessit muuttuvat, ja samalla työpaikkojen luonne muuntuu. Liittojen ja ammattijärjestöjen näkemykset kuvastavat laajempaa yhteiskunnallista epävarmuutta tulevaisuudesta.

Automatisointi ja työpaikkojen väheneminen

Automatisoinnin aalto on jo käynnissä useilla Suomen sektoreilla. Valmistuksesta palvelusektoriin saakka yritykset etsivät tapoja tehostaa toimintaansa. Tuottavuuden kasvu on hyvä asia taloudelle yleisesti, mutta se herättää perustelemia pelkoja niiden joukossa, joiden työtehtäviä pystytään korvaamaan uudella teknologialla.

Historia osoittaa, että teknologian kehitys on pitkällä aikavälillä luonut myös uusia työtehtäviä vanhojen rinnalle. Silti siirtymäkaudet ovat usein olleet haastavia niille, joiden ammattitaito muuttuu vastakkain muutoksen kanssa. Kouluttautuminen uusiin ammatteihin on mahdollista, mutta se vaatii aikaa, rahaa ja sopivaa tukea.

Suomessa on perinteisesti nähty työllistyminen erittäin tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa. Työ on enemmän kuin pelkkä tulonlähde – se on sosiaalisen kanssakäymisen paikka ja mielekkyys. Jos automatisointi merkittävästi vähentää työpaikkoja, se vaikuttaa myös ihmisten hyvinvointiin laajemmin.

Tulojen uudelleenjako ratkaisun kulmakiveksi

Akavan puheenjohtaja korostaa, että kysymys tulosten jakamisesta on keskeisin. Jos yritykset kasvattavat tuottavuuttaan ja voittoaan automatisoinnin avulla, mutta tätä hyötyä ei jaeta laajemmin yhteiskuntaan, syntyy epäoikeudenmukainen tilanne.

Tämä näkemys herää uudelleen nyt, kun teknologisen kehityksen tuomat voitot keskittyvät entistä enemmän pienelle joukolle. Osakeomistajat ja yritysjohtajat hyötyvät tekniikan kehityksestä, kun taas tavallisten työntekijöiden asema saattaa heikentyä.

Suomen sosiaalisen markkinatalouden perinteen mukaan edistystä pitäisi jakaa kohtuullisesti. Palkat, verot ja sosiaaliset kustannukset ovat historiallisesti sidottu toisiinsa – kun talous kasvaa, myös yhteiskunnalliset investoinnit ovat kasvoneet. Nyt herää kysymys, miten tämä tasapaino säilyy, jos tuotanto tehostuu mutta työpaikoilla oleva ihmisten määrä vähenee.

Verotus ja yhteiskunnallinen vastuu

Eräs keskeinen näkökulma on yritysten verojen rooli. Jos automatisointi merkittävästi kasvattaa yhden yrityksen voittoja, suuremmat voitot merkitsevät myös suurempia veromaksuja tavanomaisen logiikan mukaan. Kuitenkin monet yritykset pyrkivät minimoimaan verorasitustaan erilaisin keinoin.

Akavan näkemys on, että automatisoinnin seurauksena syntyviä voittoja pitäisi verottaa tasapuolisesti, ja nämä verotulot ohjata yhteiskunnan hyväksi. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sijoituksia koulutukseen, sosiaaliturvan kehittämiseen, tai uusien työpaikkojen luomiseen muilla sektoreilla.

Keskustelu verotuksesta on tietysti monimutkainen. Yritykset pelkäävät, että korkea verotaakka ajaa ne kilpailuissa epäedulliseen asemaan kansainvälisellä tasolla. Maat kilpailevat sijoituksista, ja alhainen verotus houkuttelee yrityksiä. Silti Suomen mallia on historiallisesti pidetty tasapuolisena ja tehokkaana – sosiaaliset investoinnit ovat tukeneet koko yhteiskunnan kehitystä.

Koulutus ja uudelleenkoulutus

Automatisoinnin myötä ihmisten ammattitaidon kehittäminen korostuu entisestään. Jos jokin ammatti muuttuu tai poistuu, pitäisi olla mahdollisuus kouluttautua toiseen. Suomessa on melko hyvät koulutuspalvelut, mutta niidenkin kapasiteetti voi joutua kovalle koetukselle, jos automatisointi etenee nopeasti.

Akavan kaltaiset järjestöt näkevät ammattiliittojen roolin entistä tärkeämmäksi tulevaisuuden muutoksissa. Ne voivat auttaa jäseniään sopeutumaan muutoksiin ja vaatia, että muutoksesta johtuvat kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Ammatilliset järjestöt voivat myös puolustaa työntekijöiden oikeuksia neuvottelupöydässä, kun yritykset tekevät omansa.

Europan tasolla joistakin näkökulmoista on keskusteltu: esimerkiksi robotti-verosta tai muista keinoista, joilla automatisoinnin seurauksista johtuvat sosiaaliset kustannukset voisivat jakautua oikeudenmukaisesti.

Tulevaisuuden rakentaminen yhdessä

Automatisoinnin kysymys ei ole pelkästään taloudellinen – se on myös yhteiskunnallinen ja eettinen. Suomen mallin ytimessä on ollut ajatus, että teknologisen edistyksen hyödyt jaetaan laajemmassa mittakaavassa.

Akavan puheenjohtajan esille tuoma näkökulma – kuka maksaa, jos työ vähenee – on olennainen. Se ei kyseenalaista automatisoinnin hyötyjä, vaan kysyy, miten ne voidaan jakaa oikeudenmukaisesti. Vastaus vaatii yhteistyötä hallituksen, yritysten, ammattijärjestöjen ja sivistysinstituutioiden kesken.

Tulevaisuudessa saattaa olla yhä enemmän ihmisiä, joiden päätyö on erilainen kuin historiallisesti on ollut tavanomaista. Tämä voi avata uusia mahdollisuuksia luovuudelle ja ihmisten omille intresseille perustuville ammateille. Silti siirtymä on johdettava vastuullisesti, jotta kukaan ei jää ilman turvaa.

Akavan puheenjohtajan herättämä kysymys "kuka maksaa viulut" on siis erittäin perusteltu. Se pakottaa yhteiskunnan miettimään syvemmin, mitä arvoja me kannustamme ja miten varmistamme, että edistys hyödyttää kaikkia, ei vain muutamia. Vastaukset syntyvät avoimessa keskustelussa, johon kaikkien osapuolten osallistuminen on välttämätöntä.