# Kuolleisuus on 100 prosenttia – arkkiatri pohtii kohtuuden rajoja terveydenhuollossa
Terveydenhuolto seisoo eettisten kysymysten eteen, jotka koskettavat jokaista suomalaista. Kun ikääntyminen yhdistyy pitkäaikaissairauksiin, herää poikkeuksetta sama kysymys: mihin saakka lääketieteellisen hoidon tulee ulottua? Kuolleisuuden universaalista todellisuudesta puheen ollen, arkkiatri muistuttaa meille kaikille tärkeästä, mutta usein unohdetusta seikasta. Kuolleisuus on sada prosenttia. Se ei ole pelko tai epäonnistuminen. Se on inhimillisen olemassaolon peruspiirre, johon kaikki väistämättä joutuvat kohtaamaan.
Terveydenhuollon institutioissa tämä tieto kulkee päivittäin läpi jokaisen päätöksen, joka potilaiden elämän loppuvaiheista tehdään. Silti näyttää siltä, että yhteiskunnassamme tämä tieto on jäänyt jonnekin kaukaisesti jäätävän teorian taakse. Kun puhutaan kohtuullisesta hoidosta ja elämän laadusta, silmät usein kääntyvät pois. Mutta arkkiatrit, sairaanhoitajat ja lääkärit näkevät tämän realiteetin päivittäin, ja heidän huolensa on aiheellinen: luottamus terveydenhuoltoon rapistuu, kun näiden keskeisten kysymysten käsitteleminen jätetään pois.
Suomalainen terveydenhuolto on perinteisesti luottanut tieteen voimaan ja hoidon mahdollisuuksiin. Tämä on johtanut siihen, että lääketiede on kehittynyt nopeasti ja monesti onnistuneesti. Mutta kehitys on tuonut mukanaan myös uusia ja vaikeita valintoja. Nykyaikaisilla lääketieteellisillä välineillä on mahdollista jatkaa elämää hyvinkin vaikeissa ja kuormittavissa tilanteissa. Tämä on erityisen merkittävä kysymys vanhuusiässä, kun sairaudet kasaantuvat ja ihmisen vointi heikkenee.
Kuolleisuus on perustavanlaatuinen fakta
Arkkiatrin sanonta on yksinkertainen, mutta syvä: kuolleisuus on sada prosenttia. Tämä tarkoittaa, että jokainen ihminen joutuu kohtaamaan kuoleman. Lääketiede voi lykkiä tätä hetkeä, parantaa sairauksia tai lievittää oireita, mutta se ei voi muuttaa tätä perustietoa. Silti nykyisessä terveydenhuollossa näyttää välillä siltä, että kuoleman välttäminen on ainoa mahdollinen tavoite.
Tämä näkemys on johtanut tilanteisiin, joissa potilaille annetaan hoitoja, joiden hyöty on kyseenalainen, mutta jotka aiheuttavat merkittävää kärsimystä. Esimerkiksi intensiivihoidolla tuetut ikääntyneet potilaat, joilla ei ole mahdollisuutta toipua, voivat viettää viimeisiään putkein liitettynä, kyvyttöminä kommunikoimaan tai nauttimaan läheistensä seurasta. Näissä tilanteissa herää kaikille tuttu kysymys: onko tämä hyvä hoito vai saattamisen taiteen noudattamista huolimattomasti?
Arkkiatrit ovat koulutukseltaan ja kokemukseltaan parhaassa asemassa pohtimaan näitä kysymyksiä. He näkevät päivittäin, mitä tapahtuu, kun lääketieteellinen teknologia kohtaa inhimillisen fragiliteettiin. He ymmärtävät, että kuolema on joskus parempi vaihtoehto kuin pitkä sairastaminen ja kärsimys.
Kohtuuden määrittely on monimutkaisempaa kuin koskaan
Mitä siis tarkoittaa kohtuullinen hoito? Tämä on kysymys, johon ei ole yksinkertaista vastausta. Kohtuullisuus ei ole absoluuttinen käsite, vaan siihen vaikuttavat potilaan ikä, hänen arvomaailmansa, nykyinen terveydentila ja tulevaisuuden näkymät. Kohtuullinen hoito 40-vuotiaalle, joka on sairastunut akuuttiin sairauteen ja jolla on mahdollisuus toipua, saattaa olla täysin erilainen kuin kohtuullinen hoito 90-vuotiaalle, jolla on useita kroonisia sairauksia ja jolle näkymät ovat synkät.
Silti julkinen keskustelu kohdistaa usein liian yksinkertaisen vaatimuksen: kaikki potilaiden elämä tulee säästää kaikilta hinnoin. Tämä näkemys ei kuitenkaan ota huomioon potilaan kokemusta, hänen toiveita tai elämän laatua. Se ei myöskään tunnusta sitä tosiasiaa, että lääketieteelliset voimavarat ovat rajallisia ja että niitä on usein parempi käyttää potilaisiin, joilla on mahdollisuus toipua.
Terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat jatkuvasti näiden eri intressien välisen jännitteen. He joutuvat tasapainoilemaan potilaiden toiveiden, omaisten odotuksien, oikeudellisten velvoitteiden ja eettisten periaatteiden välillä. Tämä on uuvuttavaa, ja se syövyttää ammattilaisuuden pohjaa.
Luottamuksen hiipuminen herättää huolta
Arkkiatrin huoli luottamuksen rapistumisesta on oikeutettu. Kun terveydenhuolto jatkaa hoitoja, joita potilaat tai heidän perheensä pitävät kohtuuttomina, syntyy epäluottamus. Kun lääkärit tekevät päätöksiä, jotka näyttävät ulkopuolisille henkilöille järjettömiltä, kuten intensiivihoitoon ottamista maailman loppuunkulunutta potilasta, ihmiset alkavat kyseenalaistaa lääketieteellisen asiantuntijuuden perustuksia.
Suomalaisessa kulttuurissa arvostetaan yleensä rehellisyyttä ja järkiperäisyyttä. Kun terveydenhuolto ei näytä noudattavan näitä periaatteita – kun ihmiset kokevat, että heitä pidetään elossa tekniikan varassa ilman järkevää tavoitetta – syntyy katkeruutta. Tämä katkeruus leviää nopeasti ja laajalti. Se vaikuttaa siihen, miten potilaat suhtautuvat lääkärien neuvontaan myöhemmissä vaiheissa ja miten he päättävät tulevaisuudesta.
Luottamuksen heikkeneminen on vakava asia terveydenhuollon kannalta. Se vaikuttaa potilaiden noudattavuuteen, heidän halukkuuteensa hakea apua ja lopulta myös hoidon tehokkuuteen. Jos ihmiset eivät luota siihen, että terveydenhuolto toimii heidän parhaakseen, he voivat tehdä huonompia päätöksiä omasta terveydestään.
Keskustelun avaaminen on välttämätöntä
Ratkaisun avain on rehellinen ja avoin keskustelu siitä, mitä lääketiede todella voi ja pitää tehdä. Yhteiskunnassa tulee käydä syvällisempi pohdintatyö siitä, miten elämän loppuvaihetta tulee hoitaa. Tämä ei ole vain lääkäreiden työ, vaan se vaatii yhteiskunnan laajaa keskustelua, jossa ovat mukana potilaat, perheet, hoitajat, lääkärit, etikolla työskentelevät ihmiset ja poliitikot.
Arkkiatrien näkemys voi olla ponnahduslauta tälle keskustelulle. Kun he sanovat ääneen, että kuolleisuus on sata prosenttia ja että kohtuullinen hoito ei aina tarkoita eniten välineistöä, he tuovat esiin jotain, joka on jäänyt liian kauan piilotetuksi ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti.
Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi palata sellaisiin aikoihin, jolloin vanhusten hoito oli laiminlyötävää. Päinvastoin: kohtuullinen hoito tarkoittaa usein parempaa kivunlievitystä, hyvää omahoitoa, psyykkistä tukea ja perheen tarpeiden huomioon ottamista. Se voi tarkoittaa, että ihminen saa viettää elämänsä loppua kodissaan läheistensä kanssa sen sijaan, että hänet irrotetaan sairaalan sängystä putkiin kiinnitettyinä.
Tulevaisuuden näkymät
Terveydenhuollon tulevaisuus riippuu siitä, kymmeneekö se oivaltaa tämän arkkiatrien kantaman viestin tärkeyden. Nykytilannetta jatkamalla, jossa lääketieteellinen hoito on aina ensisijainen kunnes viimeinen hetki, ei ole kestävä tie. Se kuluttaa ammattilaiset, se huolettaa potilaita, se lisää perheille turhaa kärsimystä ja se makaa koko yhteiskunnalle kalliiksi.
Mahdollisen muutoksen alku olisi kasvattaa kunnioitusta niitä arkkiatreja ja muita terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan, jotka uskaltavat puhua näistä kipeistä asioista ääneen. Heille tulee kuunnella, sillä heillä on sekä tieto että kokemus, joita muilla ei ole.
Toiseksi tulee kehittää parempia työkaluja ja tukea lääkäreille, jotka neuvottelevat potilaidensa kanssa elämän loppuvaiheen hoitovalinnoista. Tänään monilta lääkäreiltä puuttuu aika ja koulutus näihin keskusteluihin.
Kolmanneksi tulee kehittää lainsäädäntöä, joka antaa selkeemmät ohjeet siitä, milloin hoitoa voi vähentää tai lopettaa ilman pelkoa oikeusjärjestelmässä. Nykyisessä epävarmuudessa monet lääkärit valitsevat pitää hoitoa yllä, vaikka se olisi potilaan kannalta epäsuotavaa.
Arkkiatrin muistutus kuolleisuuden sataprosenttisesta väistämättömyydestä on terveellinen johdatus kohtuullisemman ja inhimillisemmän terveydenhuollon tulevaisuuteen. Se on kutsu siihen, että myönnämme ihmisen rajat ja kunnioitamme niitä.
Ladataan kommentteja...