Lännen linja kovenee: Venäjän tappion on oltava pysyvä, ei neuvotteluilla pehmennetty

Ukrainan sodan poliittinen ja sotilaallinen ratkaisu on nousemassa yhä selvemmin lännen yhtenäisyyden koetinkiveksi. Keskustelun ytimessä on kysymys siitä, millainen lopputulos estää uuden sodan eikä ainoastaan pysäytä nykyisiä taisteluja. Arvioiden mukaan suurin riski liittyy siihen, että Venäjä saisi neuvottelupöydässä sellaisia myönnytyksiä, joita se ei ole pystynyt saavuttamaan hyökkäyssodallaan. Tällainen lopputulos voisi heikentää kansainvälisen oikeuden uskottavuutta, murentaa Ukrainan turvallisuutta ja lisätä painetta myös muualla Euroopassa.

Lännen pääkaupungeissa sodan päättymistä ei enää tarkastella pelkästään tulitauon tai rintamalinjojen jäädyttämisen kautta. Yhä useammin esiin nousee vaatimus siitä, että Venäjän tappion on oltava poliittisesti ja strategisesti peruuttamaton. Käytännössä tämä tarkoittaisi, ettei Moskova voisi myöhemmin esittää sotaa onnistumisena, valmistella uutta hyökkäystä rauhan varjolla tai käyttää vallattuja alueita pysyvänä painostuskeinona Ukrainaa ja Eurooppaa vastaan.

Neuvottelupöytä ei saa palkita hyökkäystä

Ukrainan sodassa on kyse paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin kahden valtion välisestä rajakiistasta. Venäjän hyökkäys on haastanut periaatteen, jonka mukaan valtioiden rajoja ei muuteta väkivalloin. Jos hyökkääjä voisi pitkän sodan jälkeen säilyttää osan tavoitteistaan diplomatian avulla, vaikutus ulottuisi Ukrainan ulkopuolelle.

Tällainen ratkaisu antaisi vaarallisen viestin siitä, että sotilaallinen painostus voi kannattaa, kunhan hyökkääjä kestää riittävän pitkään taloudellisia pakotteita ja sotilaallisia tappioita. Se voisi rohkaista Venäjää jatkamaan painostusta myöhemmin ja tarjota esimerkin myös muille valtioille, jotka pyrkivät muuttamaan alueellista järjestystä voimalla.

Siksi lännen keskustelussa korostuu ajatus, että mahdollisen rauhan on perustuttava Ukrainan suvereniteettiin eikä hyökkääjän palkitsemiseen. Tulitauko, joka jättäisi Ukrainan pysyvään epävarmuuteen ja Venäjän asevoimat valmiiksi uuteen hyökkäykseen, ei olisi kestävä ratkaisu. Se olisi pikemminkin välivaihe, jonka aikana Moskova voisi rakentaa joukkojaan uudelleen ja testata lännen päättäväisyyttä myöhemmin.

Ukrainalle kyse on olemassaolosta, mutta myös lännelle kysymys on omasta turvallisuusympäristöstä. Mikäli hyökkäyssodasta seuraa lopulta alueellisia tai poliittisia etuja, Euroopan turvallisuusjärjestys jäisi pysyvästi haavoittuvaksi.

Peruuttamaton tappio tarkoittaa muutakin kuin rintamalinjaa

Venäjän peruuttamaton tappio ei välttämättä merkitse vain yhden sotilaallisen tilanteen saavuttamista. Se voidaan ymmärtää laajempana strategisena lopputuloksena, jossa Venäjän kyky jatkaa sotaa, uhata naapureitaan ja kiristää Eurooppaa heikkenee pitkäksi aikaa. Tähän liittyvät sotilaallinen tuki Ukrainalle, talouspakotteiden johdonmukaisuus, puolustusteollisuuden vahvistaminen ja poliittinen viesti siitä, ettei länsi väsy.

Sodan ensimmäiset vuodet ovat osoittaneet, että Venäjä kykenee jatkamaan väkivaltaista politiikkaansa suurista tappioista huolimatta. Se on sopeuttanut talouttaan sotatilaan, lisännyt ase- ja ammustuotantoa sekä käyttänyt energiavaroja ja kumppanuuksia pakotteiden vaikutusten lieventämiseen. Siksi pelkkä odotus Venäjän sisäisestä heikkenemisestä ei riitä strategiseksi linjaksi.

Lännen kannalta ratkaisevaa on, pystyykö se tuottamaan Ukrainalle pitkän aikavälin aseellisen ja taloudellisen edun. Tämä edellyttää ammustuotannon kasvattamista, ilmatorjunnan vahvistamista, modernien asejärjestelmien toimittamista sekä Ukrainan talouden ja hallinnon tukemista sodan oloissa. Mitä vahvempi Ukraina on, sitä vähemmän Venäjällä on mahdollisuuksia sanella rauhan ehtoja.

Peruuttamaton tappio tarkoittaa myös sitä, että Venäjän johto ei voi esittää kotimaassa sotaa onnistuneena valtapoliittisena hankkeena. Jos sodan lopputulos näyttäytyisi Venäjälle saavutuksena, se voisi vahvistaa ajatusta, että uudet hyökkäykset ovat tulevaisuudessakin käyttökelpoinen väline.

Lännen yhtenäisyys ratkaisee neuvotteluaseman

Ukrainan asema mahdollisissa neuvotteluissa riippuu pitkälti siitä, miten yhtenäisenä ja pitkäjänteisenä länsi pysyy. Sotilaallinen tuki, taloudelliset sitoumukset ja pakotepolitiikka muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa suoraan Venäjän laskelmiin. Jos Moskova uskoo lännen väsyvän, se voi pitkittää sotaa ja odottaa poliittisten asetelmien muuttumista.

Länsimaiden sisäinen keskustelu on kuitenkin vaikeaa. Puolustusmenot ovat kasvaneet, asevarastot ovat kuluneet ja julkisessa taloudessa on paineita. Samalla osa poliittisista liikkeistä pyrkii esittämään sodan etäisenä ongelmana, jonka ratkaisu olisi nopea kompromissi. Tällöin vaarana on, että rauhan tavoittelu irrotetaan sen ehdoista.

Kestävä rauha ei synny vain siitä, että aseet vaikenevat hetkeksi. Se edellyttää järjestelyä, jossa Ukraina kykenee puolustautumaan ja jossa Venäjälle jää selvä käsitys hyökkäyksen epäonnistumisesta. Tämä asettaa lännelle vaatimuksen rakentaa politiikkaa vuosiksi eteenpäin, ei vain seuraavaan budjettikauteen tai vaalikeskusteluun saakka.

Yhtenäisyys on tärkeää myös siksi, että Venäjä on toistuvasti pyrkinyt hyödyntämään lännen erimielisyyksiä. Energia, informaatio-operaatiot, muuttoliikkeen välineellistäminen ja diplomaattinen painostus ovat keinoja, joilla Moskova yrittää horjuttaa vastustajiensa päättäväisyyttä. Mitä selkeämpi lännen viesti on, sitä vähemmän tilaa jää tällaiselle vaikutukselle.

Suomen näkökulmasta kyse on koko Euroopan turvallisuudesta

Suomelle Ukrainan sodan lopputulos on erityisen merkittävä. Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö muuttui ratkaisevasti Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen, ja Nato-jäsenyys on osa vastausta tähän muutokseen. Silti sotilaallinen liittoutuminen ei poista sitä tosiasiaa, että Venäjän käyttäytyminen lähialueilla vaikuttaa suoraan Suomen turvallisuuteen.

Jos Venäjä saisi sodasta osittaisenkin strategisen voiton, se voisi tulkita lännen pidäkkeen riittämättömäksi. Tämä lisäisi painetta Naton itäisillä alueilla, Itämerellä ja arktisessa ympäristössä. Suomen kannalta olisi ongelmallista, jos Venäjä voisi pitää hyökkäyssotaa keinona vahvistaa neuvotteluasemaansa Euroopassa.

Suomen linjassa on korostunut Ukrainan oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Tämä liittyy suoraan pienten ja keskisuurten valtioiden asemaan kansainvälisessä järjestelmässä. Jos suurvallalle annettaisiin oikeus määritellä naapurinsa rajat, liittoutumiset tai poliittinen suunta, koko Euroopan turvallisuus perustuisi jälleen etupiiriajatteluun.

Siksi Ukrainan tukeminen ei ole Suomelle vain solidaarisuutta, vaan myös omaa turvallisuuspolitiikkaa. Jokainen askel, joka heikentää Venäjän kykyä jatkaa hyökkäyssotaa, vahvistaa samalla Suomen ja muun Euroopan turvallisuutta.

Rauhan ehdoista tulee sodan keskeinen kysymys

Kun sota pitkittyy, rauhan vaatimus voimistuu väistämättä. Inhimilliset kärsimykset, taloudelliset kustannukset ja epävarmuus lisäävät painetta etsiä ratkaisua. Rauhan tavoittelu on luonnollista, mutta sen sisältö ratkaisee, johtaako se vakauteen vai uuteen sotaan.

Ukrainan kannalta heikko rauha voisi merkitä pysyvää uhkaa, väestön turvattomuutta ja talouden jälleenrakennuksen vaikeutumista. Euroopan kannalta se voisi tarkoittaa jatkuvaa kriisiä, jossa Venäjä käyttää jäädytettyä konfliktia vipuvartena. Kansainvälisen oikeuden kannalta se voisi murentaa periaatteita, joiden varaan toisen maailmansodan jälkeinen järjestys on rakennettu.

Siksi lännen on määriteltävä tavoitteensa selkeästi. Jos tavoitteena on vain sodan pysäyttäminen, riskinä on lyhytnäköinen ratkaisu. Jos tavoitteena on kestävä rauha, Venäjän hyökkäyksen on päätyttävä tavalla, joka osoittaa sen epäonnistuneen. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, resursseja ja poliittista johtajuutta.

Ratkaiseva viesti Moskovalle

Venäjän päätöksentekoa ohjaa arvio kustannuksista, hyödyistä ja vastapuolen kestävyydestä. Jos Kremlissä päätellään, että länsi on valmis hyväksymään Venäjän voittoja ajan kuluessa, sota voi jatkua tai uusiutua. Jos taas viesti on, että hyökkäyssodan hinta kasvaa eikä poliittisia palkintoja ole tarjolla, Venäjän liikkumatila kapenee.

Tämän vuoksi lännen tuki Ukrainalle on samalla viesti Moskovalle. Se kertoo, että rajojen muuttaminen väkivalloin ei johda hyväksyntään, että Ukrainan turvallisuutta ei voida sivuuttaa ja että Eurooppa kykenee puolustamaan omaa järjestystään. Mitä uskottavampi tämä viesti on, sitä paremmat mahdollisuudet on saavuttaa rauha, joka ei jää vain tauoksi ennen seuraavaa sotaa.

Ukrainan sodan lopputulos määrittää Euroopan turvallisuutta vuosikymmeniksi. Neuvottelut voivat aikanaan olla välttämättömiä, mutta niiden lähtökohtana ei voi olla hyökkääjän tavoitteiden pelastaminen. Lännen keskeinen tehtävä on varmistaa, että Venäjä ei saa aseilla aloittamaansa sotaa päätökseen poliittisena voittona. Vain tällöin rauhalla voi olla mahdollisuus kestää.