Lukukausimaksu voisi sulkea monelta tien korkeakouluun

Suomessa käydään jälleen keskustelua siitä, voiko korkeakoulutuksen rahoitusta vahvistaa ottamalla käyttöön lukukausimaksuja. Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä kyse olisi suurta joukkoa koskevasta muutoksesta, joka vaikuttaisi opiskelupaikan valintaan, hakeutumiseen, velkaantumiseen ja lopulta siihen, kenellä on mahdollisuus rakentaa tulevaisuutensa koulutuksen varaan. Maksuttoman korkeakoulutuksen periaatetta ei ole syytä hylätä kevyin perustein.

Maksuton korkeakoulutus on yhteiskunnallinen lupaus

Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksiin on pitkään kuulunut ajatus siitä, että opinnot eivät saa kaatua maksuihin. Kun peruskoulu, toinen aste ja korkeakoulu muodostavat mahdollisimman ehjän polun, lahjakkuus, motivaatio ja työnteko ratkaisevat enemmän kuin perheen tulotaso. Juuri tästä syystä korkeakoulutus on nähty Suomessa paitsi yksilön oikeutena myös yhteiskunnan investointina.

Lukukausimaksu murtaisi tätä ajatusta ainakin osittain. Vaikka maksu ei yksin estäisi kaikkea hakeutumista, se loisi uuden kynnyksen jo ennen kuin opiskelija on ehtinyt osoittaa osaamistaan. Monelle nuorelle ratkaisevaa ei ole pelkkä opintojen hinta, vaan epävarmuus siitä, riittävätkö omat ja perheen taloudelliset voimavarat arjen menojen kattamiseen. Maksuton opiskelu ei siis tarkoita, että opiskelu olisi vaivatonta. Se tarkoittaa, että lähtökohta on mahdollisimman tasapuolinen.

Keskustelussa korostuu usein kysymys siitä, kuka hyötyy korkeakoulutuksesta. Totta kai hyötyä kertyy yksilölle parempien työllistymismahdollisuuksien ja korkeampien tulojen muodossa. Mutta hyöty ei rajoitu siihen. Yhteiskunta saa osaamista, verotuloja, tuottavuutta, innovaatioita ja kykyä selviytyä rakennemuutoksista. Kun hyödyt jakautuvat laajasti, on perusteltua, että myös rahoitus jakautuu laajasti.

Lukukausimaksu muuttaisi hakupäätöksiä jo etukäteen

Moni ajattelee, että jos opinnot todella kiinnostavat, rahaa kyllä löytyy. Todellisuus on monimutkaisempi. Hakupäätökseen vaikuttavat usein kotitausta, aiemmat koulukokemukset, tiedon puute ja varovaisuus velan suhteen. Kun perheessä ei ole aiempaa korkeakoulutaustaa, opintojen rahoitus voi tuntua riskiltä, johon ei uskalleta tarttua.

Lukukausimaksu ei näkyisi vain opintojen aikana, vaan jo hakuvaiheessa. Se ohjaisi osaa nuorista valitsemaan lyhyemmän, edullisemman tai tutumman vaihtoehdon. Samalla se voisi vahvistaa eriarvoisuutta niiden välillä, joilla on taloudellinen selkänoja, ja niiden välillä, joilla ei ole. Koulutusvalinta ei ole pelkkä talouspäätös, mutta kun hintalappu kasvaa, talous alkaa ohjata päätöstä yhä voimakkaammin.

Erityisen herkkä kohta on ensimmäinen tutkinto. Juuri siinä vaiheessa koulutuspolun suunta määräytyy pitkäksi aikaa. Jos jo ensimmäinen askel muuttuu maksulliseksi, osa potentiaalisista hakijoista voi jäädä kokonaan oven ulkopuolelle. Se olisi heikentävä viesti erityisesti niille nuorille, joiden elämässä ei muutenkaan ole valmiita turvaverkkoja.

Koulutuksen arvo ei näy vain palkkakuitissa

Korkeakoulutuksen puolustajat korostavat usein taloudellista hyötyä, eikä peruste ole väärä. Silti koulutus ei ole vain väline parempiin ansioihin. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tuottavat osaajia myös aloille, joilla palkka ei aina vastaa työn yhteiskunnallista merkitystä. Opettajat, sosiaalialan ammattilaiset, hoitajat, tutkijat ja kulttuurialan toimijat ylläpitävät yhteiskunnan arkea monin tavoin.

Jos koulutuksen hinta nousee, aloja saatetaan alkaa arvioida liian tiukasti tulevan ansion perusteella. Se olisi ongelmallista, koska yhteiskunta tarvitsee eri alojen osaajia, ei vain korkeapalkkaisiin tehtäviin hakeutuvia. Koulutuksen arvo syntyy myös siitä, että se antaa ihmiselle valmiuksia osallistua, ymmärtää yhteiskuntaa, tehdä perusteltuja päätöksiä ja toimia vastuullisesti työelämässä.

Maksuton korkeakoulutus tukee myös sitä ajatusta, että yhteiskunta voi hyötyä monenlaisista taustoista tulevista opiskelijoista. Kun ovet pysyvät auki, yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin voi hakeutua ihmisiä, joilla on erilaisia kokemuksia, vahvuuksia ja näkökulmia. Se tekee oppimisympäristöstä rikkaamman ja päätöksenteosta myöhemmin monipuolisempaa.

Velka ei kohdistu kaikkiin samalla tavalla

Lukukausimaksua puolustetaan joskus sillä, että opintolaina tasaa kustannuksia ja että tuleva palkka kyllä mahdollistaa velan takaisinmaksun. Tällainen ajattelu kuitenkin sivuuttaa sen, että kaikilla ei ole yhtäläistä kykyä ottaa riskiä. Osa opiskelijoista voi tukeutua perheeseen, osa ei. Osa uskaltaa velkaantua, osa ei halua tai pysty siihen.

Velan vaikutus ei myöskään jakaudu tasaisesti. Pienituloisesta perheestä tulevalle opiskelijalle sama velka voi merkitä suurempaa henkistä painetta kuin taloudellisesti turvatummalle. Kun opintojen aikana pitäisi keskittyä osaamisen rakentamiseen, velkataakka voi ohjata valintoja liian aikaisin. Se voi vaikuttaa asumiseen, työntekoon opintojen ohessa ja jopa alavalintaan.

On myös syytä kysyä, millainen viesti lukukausimaksu lähettää niille, joiden opinnot jo ennestään etenevät muita epävarmemmin. Jos yhteiskunta haluaa todella lisätä koulutustasoa ja kaventaa osaamiseroja, sen pitäisi poistaa esteitä eikä rakentaa uusia. Korkeakoulutus ei ole pelkkä henkilökohtainen projekti, vaan osa laajempaa yhteiskunnallista tasa-arvoa.

Rahoitusta voi vahvistaa monella muulla tavalla

Se, että lukukausimaksu herättää vastustusta, ei tarkoita, etteikö korkeakoulujen rahoitukseen pitäisi etsiä ratkaisuja. Päinvastoin. Koulutuksen resurssit, opetuksen laatu, opiskelijoiden ohjaus ja tutkimuksen edellytykset ovat kaikki kysymyksiä, joihin on löydettävä kestäviä vastauksia. Mutta maksun sälyttäminen opiskelijalle ei ole ainoa eikä välttämättä paras keino.

Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi perusrahoituksen vahvistaminen, koulutuksen ja työelämän parempi yhteys, opintojen sujuvoittaminen, kansainvälisten opiskelijoiden parempi sitouttaminen Suomeen sekä nykyisten tukijärjestelmien kehittäminen. Jos tavoitteena on, että korkeakoulut tuottavat enemmän osaajia ja yhteiskunta saa vastinetta sijoituksilleen, ratkaisujen pitäisi tukea osallistumista eikä vähentää sitä.

Lisäksi on syytä muistaa, että koulutuspolitiikka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Lyhyen aikavälin säästö voi muuttua pidemmän aikavälin menetykseksi, jos osa lahjakkaista hakijoista jää koulutuksen ulkopuolelle. Silloin menetetään sekä yksilön potentiaali että yhteiskunnan tuleva osaaminen.

Päätös on myös arvovalinta

Lopulta keskustelu lukukausimaksusta ei ole vain talouskysymys. Se on arvovalinta siitä, millaisena Suomi haluaa nähdä koulutuksen. Onko se yhteinen mahdollisuus, jota avataan mahdollisimman laajalle, vai palvelu, jonka käyttöä rajaa maksukyky? Näiden kahden näkemyksen välinen ero on suuri, vaikka puheessa ne joskus sekoittuvat.

Maksuton korkeakoulutus ei ole ongelmaton järjestelmä, eikä se yksin ratkaise kaikkia koulutuksen haasteita. Mutta se on vahva periaate, joka on tukenut suomalaisen yhteiskunnan yhdenvertaisuutta pitkään. Jos siitä luovutaan, seuraukset näkyvät todennäköisesti eniten niissä ryhmissä, joilla on jo valmiiksi vähiten mahdollisuuksia.

Siksi keskustelussa kannattaa edetä varovasti. Ensin on arvioitava, mitä ongelmaa ollaan oikeastaan ratkaisemassa, kenelle muutos osuu ja millä tavoin se vaikuttaa koulutuksen saavutettavuuteen. Vasta sen jälkeen voidaan sanoa, onko lukukausimaksu todella ratkaisu vai vain uusi este.