Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on ottanut voimakkaasti kantaa hyvinvointialueiden rahoituksesta käytävään keskusteluun ja listannut joukon kohteita, joihin hänen mukaansa on löydettävä lisää rahaa riippumatta siitä, miten tiukalta julkisen talouden tilanne kulloinkin näyttää. Koskelan mukaan hyvinvointialueiden rahoituksen niin sanottuja indeksikorotuksia ei pidä lähteä leikkaamaan, vaikka osa hallituspuolueista ja myös oppositiossa istuvista poliitikoista on nostanut vaihtoehdon esiin säästökeinona. Sen sijaan vasemmistoliitto olisi valmis kiristämään ansiotulojen verotusta, jotta hyvinvointialueiden palvelut voidaan turvata ilman, että rahoitus jää jälkeen kustannusten noususta.
Hyvinvointialueiden rahoitus on jatkuvan kiistan aiheena
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen siirtyminen hyvinvointialueiden vastuulle on muuttanut pysyvästi sitä, miten julkista rahoitusta kohdennetaan ja miten sen riittävyydestä keskustellaan. Alueiden rahoitus tulee valtiolta, ja sen suuruus määräytyy muun muassa väestörakenteen, sairastavuuden ja palvelutarpeen perusteella lasketun laskennallisen mallin kautta. Rahoitukseen tehdään vuosittain myös niin sanottu indeksikorotus, jonka on tarkoitus kompensoida kustannustason nousua, kuten palkkojen ja tarvikkeiden hinnannousua.
Viime vuosina on käynyt yhä selvemmäksi, että moni hyvinvointialue joutuu tasapainoilemaan tiukan rahoituksen ja kasvavan palvelutarpeen välissä. Väestö ikääntyy, kroonisten sairauksien hoito monimutkaistuu ja henkilöstöstä on monilla alueilla pulaa. Tämä on johtanut siihen, että alueet ovat joutuneet tekemään säästöjä, karsimaan palveluverkkoa tai lisäämään henkilöstön kuormitusta, jotta talous saadaan pysymään edes suunnilleen tasapainossa. Samaan aikaan valtiontalouden liikkumavara on kaventunut, mikä on lisännyt painetta löytää keinoja, joilla hyvinvointialueiden menojen kasvua voitaisiin hillitä.
Juuri tässä tilanteessa on noussut esiin ehdotus, jonka mukaan hyvinvointialueiden rahoituksen indeksikorotuksia voitaisiin pienentää tai jäädyttää joiltain osin. SDP:n kansanedustaja Aki Lindén on tuonut tämän ajatuksen julkiseen keskusteluun yhtenä tapana hillitä julkisen talouden menojen kasvua. Ehdotus on herättänyt runsaasti keskustelua, sillä indeksikorotusten leikkaaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että hyvinvointialueiden rahoitus ei seuraisi täysimääräisesti kustannustason nousua, jolloin alueiden käytettävissä oleva rahamäärä pienenisi suhteessa todellisiin kuluihin.
Koskela: indeksileikkaus siirtäisi ongelman vain eteenpäin
Minja Koskela on suhtautunut Lindénin ehdotukseen kielteisesti. Hänen näkemyksensä mukaan indeksikorotusten leikkaaminen ei ratkaisisi hyvinvointialueiden rahoitusongelmaa, vaan pikemminkin syventäisi sitä pidemmällä aikavälillä. Jos rahoitus ei seuraa kustannuskehitystä, alueet joutuvat joko leikkaamaan palveluista, purkamaan henkilöstöä tai kasvattamaan alijäämäänsä, mikä puolestaan johtaa vielä suurempiin säästöpaineisiin myöhemmin.
Koskelan mukaan tällainen kehityskulku olisi erityisen ongelmallinen juuri nyt, kun monilla alueilla on jo ennestään vaikeuksia turvata esimerkiksi kiireettömän hoidon saatavuutta, mielenterveyspalveluja ja vanhustenhuoltoa. Hänen mukaansa indeksikorotusten leikkaaminen olisi lyhytnäköinen ratkaisu, joka näyttäisi paperilla säästöltä valtion budjetissa, mutta joka tosiasiassa vain siirtäisi kustannuksen ja ongelman hyvinvointialueiden ja lopulta kansalaisten kannettavaksi heikompina palveluina.
Pitkä lista kohteista, joihin Koskelan mukaan tarvitaan rahaa
Koskela on haastattelussaan käynyt läpi joukon konkreettisia kohteita, joihin hänen mukaansa tulisi löytää lisärahoitusta hyvinvointialueiden toiminnassa. Listalla nousevat esiin muun muassa hoitajamitoituksesta huolehtiminen, päivystyksen toimivuuden turvaaminen, mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantaminen sekä lasten ja nuorten palvelujen vahvistaminen. Koskelan mukaan erityisesti ennaltaehkäisevään työhön panostaminen olisi pitkällä aikavälillä sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa, sillä ongelmien kärjistyminen tulee myöhemmin moninkertaisesti kalliimmaksi hoitaa.
Näiden lisäksi Koskela on nostanut esiin henkilöstön riittävyyden ja jaksamisen, jota hän pitää koko sote-järjestelmän toimivuuden kannalta ratkaisevana kysymyksenä. Hänen mukaansa henkilöstöpula ei ratkea pelkästään koulutuspaikkoja lisäämällä, vaan myös palkkauksen ja työolojen on oltava sellaisia, että alalle hakeudutaan ja siellä myös pysytään. Tämä puolestaan edellyttää riittävää rahoitusta, jota ei Koskelan mukaan voida turvata, jos indeksikorotuksia samalla leikataan.
Vaikka lista on pitkä, Koskela on samalla korostanut, ettei vasemmistoliitto vastusta kaikkia säästöjä sote-sektorilla. Puolue on hänen mukaansa valmis tarkastelemaan esimerkiksi hallinnollisten rakenteiden tehostamista ja päällekkäisten toimintojen karsimista, kunhan säästöt eivät kohdistu suoraan potilastyöhön tai heikennä palvelujen saatavuutta.
Veronkiristys vaihtoehtona indeksileikkaukselle
Sen sijaan, että hyvinvointialueiden rahoitusta kavennettaisiin indeksikorotuksia leikkaamalla, Koskela ja vasemmistoliitto ovat asettaneet vastakkain toisen ratkaisun: ansiotulojen verotuksen kiristämisen. Koskelan mukaan kyse olisi eräänlaisesta torjuntatoimenpiteestä, jolla estettäisiin sote-palvelujen rapautuminen ja turvattaisiin riittävä rahoitus ilman, että alueet joutuisivat tinkimään palveluista.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että osa julkisen talouden tasapainottamisesta katettaisiin nostamalla verotusta niiltä, joilla Koskelan mukaan on siihen parhaat edellytykset, sen sijaan että rahoitusvajetta paikattaisiin leikkaamalla peruspalveluista. Vasemmistoliiton linjan mukaan tällainen ratkaisu jakaisi taakan oikeudenmukaisemmin kuin malli, jossa hyvinvointialueiden rahoitus jää jatkuvasti jälkeen kustannuskehityksestä.
Koskela on korostanut, että kyse ei ole pelkästä poliittisesta periaatteesta, vaan myös käytännön kysymyksestä siitä, millaisen yhteiskunnan halutaan olevan. Hänen mukaansa peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon ja vanhustenhoidon, rahoituksen turvaaminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin väestön terveyden ja työkyvyn säilymisenä, kun taas palvelujen heikentäminen johtaa väistämättä suurempiin kustannuksiin myöhemmin esimerkiksi erikoissairaanhoidossa tai sosiaalietuuksissa.
Keskustelu jatkuu hallituksen ja opposition välillä
Kysymys hyvinvointialueiden rahoituksesta ja siitä, millä keinoin sen riittävyys turvataan, on noussut yhdeksi keskeisimmistä talouspoliittisista kiistakysymyksistä. Vaikka Aki Lindénin esittämä indeksileikkaus ei ole hallituksen virallinen linjaus, se kuvastaa laajempaa keskustelua siitä, mistä julkisen talouden säästöjä voitaisiin jatkossa hakea, kun menopaineet kasvavat samaan aikaan kun valtiontalouden liikkumavara kapenee.
Koskelan esiin nostama vastakkainasettelu indeksileikkauksen ja veronkiristyksen välillä kiteyttää laajemman poliittisen erimielisyyden siitä, kenen vastuulle julkisen talouden tasapainottaminen lopulta kuuluu. Siinä missä osa poliitikoista pitää menojen hillitsemistä ainoana realistisena keinona, vasemmistoliitto katsoo, että tulopuolen vahvistaminen on yhtä lailla käytettävissä oleva vaihtoehto, jota ei pidä sivuuttaa pelkästään siksi, että se on poliittisesti hankalampi toteuttaa.
On todennäköistä, että hyvinvointialueiden rahoituksesta käytävä keskustelu jatkuu vilkkaana myös tulevina kuukausina, kun alueiden talousarvioita valmistellaan ja valtion tulevien vuosien rahoituslinjauksia hiotaan. Se, päätyykö indeksikorotusten leikkaaminen lopulta osaksi hallituksen linjauksia vai jääkö se yksittäisen kansanedustajan esiin nostamaksi puheenvuoroksi, selviää vasta myöhemmin. Selvää kuitenkin on, että hyvinvointialueiden rahoituksen riittävyys ja siihen liittyvät valinnat pysyvät suomalaisen talouspolitiikan ytimessä myös jatkossa.
Ladataan kommentteja...