"Odotan, milloin joku kuolee" – hoitajilta kovia väitteitä lääkehoidon laiminlyönneistä kotihoidossa

Kotihoidon työntekijät ovat nostaneet esiin vakavia epäkohtia, jotka liittyvät lääkehoidon toteuttamiseen ikääntyneiden ja muiden avuntarpeessa olevien asiakkaiden kotona. Useiden hoitajien mukaan lääkkeitä annetaan asiakkaille säännönmukaisesti tilanteissa, joissa hoitajalla ei ole siihen asianmukaista, ajantasaista lääkelupaa. Työnantajapuoli on todennut väitteet vakaviksi ja kertonut selvittävänsä asiaa, mutta hoitajien kuvaama arkitodellisuus paljastaa kotihoidon rakenteellisia ongelmia, jotka eivät ratkea pelkällä yksittäisen tapauksen tutkinnalla.

Hoitajien kuvaama arki kotihoidossa

Kotihoidossa työskentelevät hoitajat kuvaavat työpäiviään kiireisiksi ja usein yksin tehdyiksi. Yhden hoitajan vastuulla voi olla kymmeniä asiakaskäyntejä vuorokauden aikana, ja monilla käynneillä keskeinen tehtävä on juuri lääkehoidon toteuttaminen: tablettien jakaminen, insuliinin pistäminen tai muun lääkkeen antaminen sovitun hoitosuunnitelman mukaisesti. Hoitajien mukaan käytännössä ei ole aina mahdollista varmistaa, että kullakin työntekijällä on kyseiseen tehtävään voimassa oleva ja asiakaskohtainen lupa.

Lääkeluvat myönnetään terveydenhuollon ammattihenkilöstölle koulutuksen ja näytön perusteella, ja niiden tarkoitus on varmistaa, että lääkkeitä antava henkilö osaa toimia turvallisesti myös poikkeustilanteissa. Hoitajien kertoman mukaan lupien päivittäminen on jäänyt monissa yksiköissä jälkeen henkilöstön vaihtuvuudesta ja sijaisten suuresta määrästä. Kun vakituinen työntekijä on poissa, tehtävä siirtyy usein sijaiselle, jonka lupatilanne saattaa olla puutteellinen tai kokonaan selvittämättä.

Osa hoitajista kertoo tunteneensa työssään jatkuvaa painetta toimia tavalla, joka ei vastaa heidän omaa osaamistasoaan tai virallista valtuutustaan. Tilanteen on kuvattu aiheuttavan työntekijöille merkittävää henkistä kuormaa, koska vastuu asiakkaan terveydestä ja turvallisuudesta on aina hoitajalla itsellään riippumatta siitä, millaiset edellytykset työn tekemiseen on käytännössä annettu. Useat työntekijät kertovat pelänneensä, että puutteellisista käytännöistä seuraa ennen pitkää vakava vahinko.

Mitä lääkelupa tarkoittaa ja miksi se on tärkeä

Lääkehoidon toteuttamiseen liittyvä lupakäytäntö perustuu sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukseen, jonka tarkoituksena on yhtenäistää lääkehoidon turvallista toteuttamista eri hoitoympäristöissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hoitaja suorittaa teoriaosuuden ja näytön, jonka perusteella lähiesimies tai vastaava lääkehoidosta vastaava henkilö myöntää luvan tiettyihin lääkehoidon tehtäviin. Lupa voi olla rajattu esimerkiksi tablettimuotoisiin lääkkeisiin, tai se voi kattaa myös vaativampia toimenpiteitä, kuten pistoksia.

Lupajärjestelmän taustalla on ajatus siitä, että lääkehoito on aina riskialtista toimintaa, jossa pienikin virhe voi johtaa vakaviin seurauksiin. Väärä annos, väärä lääke tai lääkkeen antaminen väärään aikaan voi pahimmillaan vaarantaa asiakkaan hengen. Tästä syystä lupien ajantasaisuutta ja kattavuutta pidetään alalla keskeisenä turvallisuustekijänä, eikä niiden puutteellisuutta pidetä koskaan vähäisenä asiana, vaikka arjessa paineet saattavat johtaa siihen, että lupa-asiat jäävät toisarvoisiksi kiireen keskellä.

Kotihoidon erityispiirteenä on, että työtä tehdään yksin asiakkaan kotona, ilman välitöntä tukea tai valvontaa. Tämä poikkeaa esimerkiksi sairaalaympäristöstä, jossa toinen hoitaja tai lääkäri on usein lähellä, jos ongelmia ilmenee. Yksin työskentely korostaa entisestään sitä, miten tärkeää on, että kullakin hoitajalla on riittävä osaaminen ja muodollinen valtuutus juuri niihin tehtäviin, joita hän asiakkaan luona joutuu tekemään.

Työnantajan vastaus väitteisiin

Kotihoidon palveluita tuottava työnantajaorganisaatio on kommentoinut esiin nousseita väitteitä ja todennut ne vakavina otettaviksi. Työnantajan mukaan lääkehoidon turvallisuus on organisaatiossa keskeinen periaate, ja mahdolliset puutteet lupakäytännöissä halutaan selvittää perusteellisesti. Samalla on todettu, että yksittäisten työntekijöiden kokemukset voivat vaihdella yksiköittäin, ja siksi tarvitaan tarkempaa selvitystyötä sen varmistamiseksi, missä laajuudessa kuvatut ongelmat todellisuudessa esiintyvät.

Työnantajapuolelta on tuotu esiin myös se, että henkilöstöpula ja sijaisten saatavuusongelmat ovat koetelleet kotihoitoa laajasti, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa siihen, että lupa-asioiden ylläpito on paikoin jäänyt suunniteltua heikommaksi. Tilannetta on luvattu parantaa kehittämällä seurantajärjestelmiä, joiden avulla esimiehet pystyisivät nykyistä helpommin havaitsemaan, kenen lupa-asiat kaipaavat päivittämistä ennen kuin työntekijä lähetetään tekemään lääkehoitoa edellyttävää käyntiä.

Samalla on korostettu, että jokaisella työntekijällä on velvollisuus ja oikeus kertoa esimiehelleen, jos hän kokee, ettei hänellä ole riittävää osaamista tai valtuutusta tiettyyn tehtävään. Työnantajan mukaan tällaisiin ilmoituksiin tulisi aina suhtautua vakavasti ja niiden perusteella tulisi tehdä tarvittavat muutokset työvuoroihin tai koulutukseen. Käytännössä hoitajien kertoman perusteella tämä periaate ei ole kuitenkaan aina toteutunut halutulla tavalla, kun kiire ja henkilöstövaje ovat rajoittaneet esimiesten mahdollisuuksia reagoida nopeasti.

Valvonnan rooli ja aiemmat havainnot

Sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaiset ovat toistuvasti kiinnittäneet huomiota kotihoidon henkilöstöresursseihin ja niiden vaikutuksiin hoidon laatuun. Valvonnassa on aiemmin havaittu puutteita esimerkiksi hoito- ja palvelusuunnitelmien ajantasaisuudessa, kirjaamiskäytännöissä sekä henkilöstön perehdytyksessä. Lääkehoidon lupakäytäntöjen puutteet liittyvät samaan kokonaisuuteen: kun perehdytykseen ja osaamisen varmistamiseen ei jää riittävästi aikaa, myös lupa-asioiden hoitaminen jää helposti muiden kiireellisten tehtävien jalkoihin.

Valvontaviranomaisten näkökulmasta keskeistä on se, että vastuu turvallisesta lääkehoidosta ei voi jäädä yksittäisen työntekijän harteille, vaan sen on oltava osa organisaation johdon ja esimiesten systemaattista toimintaa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että lupien voimassaolo tarkistetaan säännöllisesti, koulutusta järjestetään riittävän usein ja sijaisten perehdytykseen varataan aikaa myös kiireisimpinä kausina, kuten loma-aikoina, jolloin henkilöstön vaihtuvuus on tavallista suurempaa.

Aiempien selvitysten perusteella kotihoidon kuormittuneisuus on ollut tiedossa jo pitkään, ja siihen on pyritty vastaamaan muun muassa lisäämällä henkilöstöä ja kehittämällä työnjakoa. Silti hoitajien kertomat kokemukset viittaavat siihen, että käytännön arjessa muutokset eivät ole edenneet riittävän nopeasti suhteessa asiakasmäärien ja hoidon tarpeen kasvuun. Ikääntyvän väestön myötä kotihoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet, ja samalla myös asiakkaiden hoidon tarpeet ovat usein aiempaa moniulotteisempia, mikä lisää lääkehoidon merkitystä ja siihen liittyviä riskejä.

Mitä muutosta odotetaan seuraavaksi

Esiin nousseiden väitteiden myötä on odotettavissa, että kotihoidon lääkehoitokäytäntöjä tarkastellaan lähiaikoina nykyistä tarkemmin. Työnantajan ilmoittama selvitystyö on ensimmäinen askel, mutta hoitajien kertomukset viittaavat siihen, että pelkkä yksittäisten tapausten läpikäynti ei riitä, jos taustalla vaikuttavat rakenteelliset tekijät, kuten henkilöstöpula ja sijaisten suuri määrä, jäävät ennallaan.

Alalla toimivat asiantuntijat ovat aiemmin esittäneet, että lääkelupien seurantaa voitaisiin tehostaa esimerkiksi digitaalisten järjestelmien avulla, jotka hälyttäisivät esimiehiä automaattisesti, kun työntekijän lupa on vanhentumassa tai kun tehtävään ei löydy ketään, jolla olisi voimassa oleva valtuutus. Tällaiset ratkaisut voisivat vähentää tilanteita, joissa lääkehoitoa jouduttaisiin antamaan puutteellisin valtuuksin puhtaasti aikataulullisista syistä.

Samalla on korostettu, että pysyvä ratkaisu edellyttää riittävää henkilöstömäärää suhteessa asiakasmäärään, jotta esimiehillä on tosiasiallinen mahdollisuus huolehtia perehdytyksestä, koulutuksesta ja lupa-asioiden ylläpidosta ilman jatkuvaa kiirettä. Hoitajien esiin nostamat kokemukset toimivat muistutuksena siitä, että kotihoidon toimivuus rakentuu viime kädessä yksittäisten työntekijöiden varaan, ja heidän mahdollisuutensa toimia turvallisesti vaikuttavat suoraan siihen, millaista hoitoa kotona asuvat ihmiset lopulta saavat.

Seuraavien viikkojen aikana nähdään, millaisiin toimenpiteisiin työnantaja ryhtyy selvitystyön pohjalta ja miten viranomaiset mahdollisesti reagoivat asiaan. Kotihoidon työntekijöiden kokemukset ovat joka tapauksessa nostaneet julkiseen keskusteluun kysymyksen, joka koskettaa laajasti koko sosiaali- ja terveysalaa: miten varmistetaan, että kiireenkin keskellä hoito pysyy turvallisena sekä asiakkaille että sitä toteuttavalle henkilöstölle.