Omar kertoo supon yrittäneen värvätä hänet – kieltäytymisen jälkeen hänet karkotettiin

Irakilaistaustainen mies nimeltä Omar on kertonut julkisuudessa väitteestä, jonka mukaan suojelupoliisi yritti värvätä hänet tietolähteekseen ja että hänen kieltäydyttyään yhteistyöstä hänet lopulta karkotettiin Suomesta. Tapaus on herättänyt kysymyksiä siitä, missä kulkee raja viranomaisyhteistyön ja oleskeluoikeuteen liittyvän painostuksen välillä, ja suojelupoliisi on kiistänyt käyvänsä kauppaa kansalaisuusasioiden edistämisellä.

Tapaus nousi julkisuuteen

Omarin tarina on tullut esiin, kun hän on itse kertonut kokemuksistaan julkisesti sen jälkeen, kun hänen oleskelunsa Suomessa päättyi karkotukseen. Miehen mukaan yhteydenotot viranomaisten suunnalta alkoivat tavallista arkisemmissa merkeissä, mutta muuttuivat ajan myötä luonteeltaan toisenlaisiksi. Hän kertoo, että keskusteluissa nousi esiin toive siitä, että hän alkaisi toimittaa tietoja yhteisöistä ja verkostoista, joihin hänellä oli kielitaitonsa ja taustansa vuoksi pääsy.

Tällaiset tapaukset eivät ole Suomessa aivan tavattomia siinä mielessä, että turvallisuusviranomaiset ovat vuosien varrella olleet kiinnostuneita maahanmuuttajataustaisista henkilöistä, joilla on kielitaitoa ja verkostoja yhteisöissä, joita viranomaiset seuraavat esimerkiksi väkivaltaisen radikalisoitumisen tai ulkovaltojen vaikuttamisyritysten vuoksi. Se, missä määrin tällaista yhteydenpitoa käydään ja millä ehdoilla, ei kuitenkaan ole julkista tietoa, sillä suojelupoliisin toiminta tietolähteiden kanssa kuuluu salassa pidettävän tiedustelutoiminnan piiriin.

Omarin tapauksen tekee erityisen kiinnostavaksi se, että hän yhdistää väitetyn värväysyrityksen suoraan myöhemmin tehtyyn karkotuspäätökseen. Hänen mukaansa kieltäytyminen yhteistyöstä johti siihen, että hänen asemansa Suomessa alkoi horjua, ja lopulta hän joutui poistumaan maasta. Tällaista syy-seuraussuhdetta on vaikea todistaa ulkopuolelta, ja viranomaiset ovat tähän mennessä esittäneet asiasta toisenlaisen tulkinnan.

Väitteet tietolähteeksi värväämisestä

Omarin kertomuksen ydin on väite siitä, että hänelle olisi tarjottu jonkinlaista etua tai helpotusta oleskelu- tai kansalaisuusasiaansa vastineeksi yhteistyöstä. Hän on kuvannut tilannetta niin, että viranomaisten kiinnostus hänen kohdallaan liittyi hänen yhteisöllisiin suhteisiinsa ja siihen tietoon, jota hän tätä kautta olisi voinut välittää eteenpäin. Kun hän kieltäytyi, hänen mukaansa suhtautuminen häneen muuttui, ja hänen oleskeluaan koskevat asiat alkoivat edetä hänen kannaltaan epäedulliseen suuntaan.

On tärkeää huomata, että tällaisten väitteiden todentaminen ulkopuolelta on poikkeuksellisen vaikeaa. Suojelupoliisin toimintaa valvovat Suomessa muun muassa eduskunnan oikeusasiamies ja tiedusteluvalvontavaltuutettu, joiden tehtävänä on varmistaa, että tiedustelulainsäädäntöä noudatetaan ja että yksilön oikeusturva toteutuu myös silloin, kun viranomaisen toiminta on luonteeltaan salaista. Yksittäisen henkilön kokemus voi silti jäädä näiden rakenteiden ulkopuolelle, jos hän ei syystä tai toisesta ole vienyt asiaa muodollisesti valvovien elinten käsiteltäväksi ennen maasta poistumistaan.

Omarin tapauksessa erityisen kipeäksi kysymykseksi nousee ajoitus: hänen mukaansa yhteydenotot ja niistä kieltäytyminen ajoittuivat samaan aikaan, kun hänen oleskelulupaansa tai kansalaisuushakemustaan koskevat asiat olivat vireillä. Tällainen ajallinen yhteys ei sinänsä todista syy-yhteyttä, mutta se on juuri se seikka, johon Omar on julkisissa puheenvuoroissaan halunnut kiinnittää huomiota.

Karkotuspäätöksen tausta

Karkotuspäätökset Suomessa tehdään pääsääntöisesti Maahanmuuttovirastossa, ja niiden perusteina voivat olla esimerkiksi oleskeluluvan edellytysten puuttuminen, rikostuomiot tai se, että henkilön katsotaan olevan yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle vaaraksi. Suojelupoliisilla voi olla rooli tällaisessa prosessissa siinä mielessä, että virasto voi antaa lausuntoja tai tietoja, joita Maahanmuuttovirasto tai muut viranomaiset käyttävät päätöksenteon tukena, erityisesti kun kyse on kansallista turvallisuutta koskevista arvioista.

Tämä rakenne selittää osaltaan sitä, miksi Omarin kaltaisessa tapauksessa on vaikea vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä yksittäisen kieltäytymisen ja myöhemmän karkotuksen välille. Turvallisuusarviot ja niihin perustuvat lausunnot syntyvät prosessissa, joka ei ole julkinen, eikä henkilö itse yleensä saa täydellistä kuvaa siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hänen asiaansa. Tästä syystä myös ulkopuolisten on vaikea arvioida, onko kyse ollut sattumasta, laajemmasta turvallisuusharkinnasta vai siitä, mitä Omar itse väittää.

Suomen oikeusjärjestelmässä karkotuspäätöksistä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja kansallisen turvallisuuden perusteella tehtyihin päätöksiin liittyy erityisiä menettelyjä, joissa myös salassa pidettävää aineistoa voidaan käyttää päätöksenteon tukena rajatummassa muodossa. Tämä tarkoittaa, että vaikka päätöksestä voi valittaa, valittajan mahdollisuudet saada tietää täysimääräisesti päätöksen taustalla olevat perusteet ovat rajalliset silloin, kun kyse on turvallisuusviranomaisen arvioista.

Supon vastine

Suojelupoliisi on kiistänyt julkisuudessa esitetyt väitteet siitä, että se kävisi kauppaa kansalaisuusasioiden tai oleskeluoikeuden edistämisellä vastineeksi yhteistyöstä. Viraston mukaan sen toiminta perustuu lainsäädäntöön, joka määrittelee tarkasti, millä edellytyksillä ja millä valtuuksilla se voi toimia, eikä siihen kuulu yksittäisten henkilöiden oleskeluaseman manipulointi vastapalvelujen saamiseksi.

Tällainen kiistäminen on tyypillinen vastaus tilanteessa, jossa turvallisuusviranomainen ei voi lain nojalla kommentoida yksittäistapauksia yksityiskohtaisesti, mutta haluaa silti torjua yleisluontoisen väitteen toimintatavastaan. Suojelupoliisin toiminnan avoimuus on rakenteellisesti rajallista, koska sen tehtävät liittyvät kansalliseen turvallisuuteen, ja liiallinen avoimuus yksittäistapauksista voisi vaarantaa sekä käynnissä olevia operaatioita että mahdollisten tietolähteiden turvallisuutta. Tämä sama rakenteellinen suljettuus on kuitenkin juuri se tekijä, joka tekee tämän kaltaisista väitteistä vaikeasti todennettavia kumpaankaan suuntaan.

On syytä huomata, ettei julkisuudessa ole toistaiseksi esitetty riippumatonta, ulkopuolista vahvistusta kummallekaan versiolle tapahtumista. Omarin kertomus ja suojelupoliisin kiistäminen ovat toistaiseksi vastakkaisia näkemyksiä samasta tapahtumaketjusta, eikä kumpaakaan voida tässä vaiheessa pitää lopullisesti vahvistettuna.

Laajempi merkitys

Tapaus nostaa esiin kysymyksiä, jotka ulottuvat yksittäistä henkilöä laajemmalle. Maahanmuuttajayhteisöjen ja turvallisuusviranomaisten välinen suhde on aihe, joka koskettaa laajempaa joukkoa ihmisiä kuin vain Omaria itseään, ja tällaiset julkisuuteen nousevat kertomukset voivat vaikuttaa siihen, miten yhteisöt suhtautuvat viranomaisyhteistyöhön ylipäätään. Jos ihmiset kokevat, että yhteydenotto viranomaisiin voi johtaa painostukseen tai että kieltäytymisellä voi olla kielteisiä seurauksia, se voi heikentää luottamusta, joka on tärkeää sekä yhteisöjen turvallisuuden että viranomaisten työn kannalta.

Toisaalta on myös ymmärrettävää, että turvallisuusviranomaiset pyrkivät saamaan tietoa ilmiöistä, jotka voivat liittyä esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, väkivaltaiseen ekstremismiin tai ulkovaltojen vaikuttamispyrkimyksiin, ja että tällaisessa työssä hyödynnetään väistämättä ihmisiä, joilla on pääsy relevanttiin tietoon. Kysymys siitä, missä kulkee raja hyväksyttävän tiedonhankinnan ja kohtuuttoman painostuksen välillä, ei ratkea tämän yksittäisen tapauksen kautta, mutta se on kysymys, joka todennäköisesti nousee esiin uudelleen, kun vastaavia kertomuksia tulee julkisuuteen jatkossa.

Omarin tapaus jää toistaiseksi avoimeksi siinä mielessä, ettei asiasta ole saatavilla riippumatonta selvitystä, joka vahvistaisi tai kumoaisi hänen esittämänsä väitteet. Mahdolliset jatkoselvitykset, esimerkiksi valvovien viranomaisten kautta, voisivat tuoda asiaan lisää valoa, mutta tällä hetkellä julkisuudessa on kaksi keskenään ristiriitaista kertomusta samasta tapahtumasta.