Ovatko USA:n epäillyt iskut kouluun ja vesilaitokseen sotarikoksia? Professori selittää tilanteen

Yhdysvaltojen epäillyt ohjusiskut Iranissa ovat nostaneet jälleen esiin kysymyksen siitä, missä kulkevat sodankäynnin oikeudelliset rajat. Iranissa on kerrottu keskiviikkona tapahtuneesta iskusta vesilaitokseen, ja keskusteluun on noussut myös epäilty isku koulurakennukseen. Tapausten yksityiskohdat ovat osin epäselviä, mutta kansainvälisen rikosoikeuden näkökulmasta jo väite siviilikohteisiin osuneista iskuista edellyttää huolellista arviota. Ratkaisevaa ei ole pelkästään se, mihin ohjus lopulta osui, vaan myös se, mitä hyökkääjä tiesi kohteesta, millä perusteella isku päätettiin toteuttaa ja millaisia seurauksia siviileille oli ennakoitavissa.

Sotarikoksen arviointi alkaa kohteen luonteesta

Kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa lähtökohta on selvä: siviilejä ja siviilikohteita ei saa tehdä hyökkäyksen kohteeksi. Sodan oikeussäännöt eivät kiellä kaikkia sotilaallisia iskuja, mutta ne edellyttävät erottelua sotilaskohteiden ja siviilikohteiden välillä. Tätä kutsutaan erotteluperiaatteeksi, ja se on yksi aseellisten selkkausten keskeisimmistä säännöistä.

Koulu ja vesilaitos ovat lähtökohtaisesti siviilikohteita. Koulu on tarkoitettu opetukseen ja lasten sekä nuorten arkeen, vesilaitos taas siviiliväestön välttämättömien palvelujen turvaamiseen. Näiden kohteiden asema voi kuitenkin oikeudellisessa arvioinnissa muuttua, jos niitä käytetään sotilaalliseen tarkoitukseen. Jos koulurakennuksessa esimerkiksi säilytetään aseita, johdetaan joukkoja tai suojataan sotilaallista toimintaa, se voi tietyissä olosuhteissa menettää siviilikohteen suojan. Sama koskee vesilaitosta, jos sitä käytettäisiin osana sotilaallista järjestelmää tavalla, joka antaisi vastapuolelle konkreettisen sotilaallisen edun sen tuhoamisesta.

Tällainen muutos ei kuitenkaan tapahdu kevyin perustein. Pelkkä epäily tai yleinen arvio ei riitä. Hyökkääjän on ennen iskua arvioitava kohteen luonne käytettävissä olevien tietojen perusteella. Jos isku kohdistetaan kohteeseen, jonka tiedetään olevan siviilikohde, kyse voi olla sotarikoksesta. Jos taas kohde on aidosti sotilaallinen, isku voi olla oikeudellisesti sallittu, mutta silloinkin siviilivahinkojen riski on arvioitava erikseen.

Vesilaitokseen kohdistuva isku voi olla erityisen vakava

Vesihuolto kuuluu siviiliväestön selviytymisen kannalta välttämättömiin palveluihin. Vesilaitoksen vaurioituminen voi vaikuttaa laajaan väestöön nopeasti: puhtaan veden saatavuus heikkenee, terveysriskit kasvavat ja sairaalat, koulut sekä kotitaloudet voivat joutua vaikeuksiin. Tämän vuoksi vesihuoltoon liittyviä kohteita tarkastellaan sodan oikeussäännöissä korostuneen varovaisesti.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan siviiliväestön hengissä pysymiselle välttämättömiä kohteita ei saa tuhota, poistaa käytöstä tai tehdä käyttökelvottomiksi, jos tarkoituksena on näännyttää väestöä, pakottaa se liikkeelle tai muutoin heikentää sen elinolosuhteita. Vesilaitoksen kohdalla ratkaisevaa on, mikä oli iskun tarkoitus ja oliko laitoksella sotilaallista merkitystä.

Jos vesilaitos oli puhtaasti siviilikäytössä eikä sillä ollut sotilaallista roolia, tarkoituksellinen isku siihen olisi hyvin vakava oikeudellinen kysymys. Se voisi täyttää sotarikoksen tunnusmerkkejä, koska kyse olisi siviilikohteeseen kohdistuvasta hyökkäyksestä. Jos taas vesilaitoksen yhteydessä olisi ollut sotilaallinen kohde, kuten komentopaikka tai asejärjestelmä, arvio muuttuisi. Tällöinkin hyökkääjän pitäisi osoittaa, että sotilaallinen hyöty oli konkreettinen ja että siviiliväestölle aiheutuvia vahinkoja pyrittiin rajoittamaan.

Erityisen merkityksellistä on suhteellisuusperiaate. Sen mukaan sotilaalliseen kohteeseenkaan ei saa hyökätä, jos odotettavissa olevat siviilivahingot olisivat selvästi liialliset suhteessa tavoiteltuun sotilaalliseen hyötyyn. Vesilaitoksen kohdalla tämä arvio voi olla ankara, koska seuraukset eivät rajoitu välttämättä rakennuksen vaurioihin. Vaikutukset voivat ulottua vedenjakeluun, terveydenhuoltoon ja koko paikallisyhteisön toimintakykyyn.

Koulu on suojattu kohde, mutta olosuhteet ratkaisevat

Kouluun kohdistunut isku herättää erityistä huolta, koska koulut yhdistyvät suoraan lapsiin ja siviiliväestön arkeen. Sodan oikeussäännöissä lapsilla on erityinen suojan tarve, ja koulurakennukset ovat lähtökohtaisesti siviilikohteita. Jos isku tapahtuu koulupäivän aikana tai alueella, jossa on lapsia ja opettajia, siviilivahinkojen riski on ilmeinen.

Oikeudellisessa arvioinnissa ei kuitenkaan riitä pelkkä tieto siitä, että rakennus on koulu. On selvitettävä, oliko rakennus käytössä opetukseen, oliko se tyhjillään, oliko siellä sotilaallista toimintaa ja millaista tiedustelutietoa hyökkääjällä oli. Jos koulu oli muutettu sotilaalliseksi tukikohdaksi, se saattoi menettää suojansa siltä osin kuin se palveli sotilaallista tarkoitusta. Silti hyökkääjän velvollisuuksiin kuuluu valita sellaiset keinot ja ajankohdat, joilla siviilivahinkoja vähennetään.

Koulujen käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin on itsessään vakava ongelma, koska se altistaa siviilit ja erityisesti lapset vaaraan. Se ei kuitenkaan automaattisesti oikeuta mitä tahansa iskua. Jos hyökkääjä tietää, että rakennuksessa tai sen lähellä on siviilejä, sen on otettava tämä huomioon. Mahdollisia varotoimia voivat olla iskun lykkääminen, toisen aseen käyttäminen, varoituksen antaminen tai hyökkäyksestä luopuminen, jos siviilivahinkojen riski kasvaa liian suureksi.

Sotarikoksen kannalta keskeistä on tahallisuus ja tietoisuus. Jos siviilikouluun isketään tietoisesti ilman sotilaallista perustetta, kyse voi olla sotarikoksesta. Jos isku osuu kouluun virheen, teknisen häiriön tai puutteellisen tiedustelutiedon vuoksi, arvio on monimutkaisempi. Virhe ei automaattisesti vapauta vastuusta, jos päätöksenteko oli huolimatonta tai jos varotoimia ei tehty asianmukaisesti.

Sotarikos ei ratkea pelkän lopputuloksen perusteella

Julkisessa keskustelussa sotarikosta arvioidaan usein seurauksen perusteella: jos isku osuu siviilikohteeseen, päätellään nopeasti, että kyseessä on sotarikos. Oikeudellisesti arvio on kuitenkin monivaiheisempi. Lopputulos on tärkeä, mutta se ei yksin ratkaise asiaa. Tarvitaan tietoa iskun suunnittelusta, tiedustelusta, käskyistä, asevalinnasta, varotoimista ja siitä, millaista sotilaallista hyötyä hyökkäyksellä tavoiteltiin.

Rikosoikeudellisessa vastuussa korostuu yksilöllinen vastuu. Sotarikoksesta eivät vastaa abstraktisti valtiot samalla tavalla kuin rikosoikeudessa vastaavat yksittäiset henkilöt. Vastuu voi kohdistua esimerkiksi käskyn antaneisiin, iskun hyväksyneisiin tai sellaisiin komentajiin, jotka tiesivät tai joiden olisi pitänyt tietää lainvastaisesta toiminnasta eivätkä estäneet sitä. Valtion vastuu ja yksilöiden rikosvastuu ovat eri asioita, vaikka ne voivat liittyä samaan tapahtumaketjuun.

Sotarikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä esimerkiksi silloin, kun hyökkäys suunnataan tahallisesti siviiliväestöä tai siviilikohteita vastaan. Se voi täyttyä myös silloin, kun hyökkäys toteutetaan tietoisena siitä, että se aiheuttaa suhteettoman suuria siviilivahinkoja. Lisäksi tietyt erityiskohteet, kuten sairaalat ja humanitaarisen avun toimintaan liittyvät kohteet, nauttivat vahvaa suojaa. Vesihuoltoon liittyvien kohteiden merkitys voi korostua, jos niiden tuhoutuminen uhkaa väestön perustarpeita.

Samalla on huomattava, että sotilaallinen konflikti on usein tosiasioiden kannalta sekava ympäristö. Tiedustelutieto voi olla puutteellista, kohteiden käyttö voi muuttua nopeasti ja osapuolet voivat kiistää tapahtumien kulun. Juuri siksi sotarikosepäilyjen selvittäminen edellyttää riippumatonta tutkintaa, teknistä näyttöä ja päätöksentekoketjun avaamista.

Tarvittaisiin näyttöä päätöksenteosta ja iskun vaikutuksista

Jotta epäillyistä iskuista voitaisiin tehdä oikeudellisesti kestävä arvio, tarvittaisiin useita tietoja. Ensinnäkin olisi selvitettävä, mihin ohjukset tai muut aseet tosiasiassa osuivat ja millaisia vaurioita ne aiheuttivat. Toiseksi olisi arvioitava, olivatko kohteet iskun hetkellä siviilikäytössä vai oliko niillä sotilaallinen tehtävä. Kolmanneksi olisi tutkittava, mitä hyökkääjä tiesi tai mitä sen olisi pitänyt tietää ennen iskua.

Tekninen näyttö voi sisältää satelliittikuvia, asejärjestelmien jäänteitä, viestiliikennetietoja ja vaurioanalyysiä. Silminnäkijäkertomukset voivat auttaa tapahtumien hahmottamisessa, mutta rikosoikeudessa niiden tueksi tarvitaan usein muuta näyttöä. Siviiliuhrien määrä, vedenjakelun katkeaminen, rakennusten käyttötarkoitus ja mahdolliset sotilaalliset rakenteet ovat kaikki arvioon vaikuttavia seikkoja.

Tärkeää olisi myös selvittää, oliko hyökkäyksestä annettu ennakkovaroitus ja oliko varoitus käytännössä mahdollinen. Kansainvälinen oikeus edellyttää varotoimia siviilien suojelemiseksi, mutta varoituksen antaminen ei aina ole pakollista, jos se vaarantaisi operaation tai ei olisi olosuhteissa mahdollista. Toisaalta varoituskaan ei tee muuten lainvastaisesta iskusta laillista, jos kohde on siviilikohde tai jos odotettavissa olevat siviilivahingot ovat suhteettomat.

Laajempi merkitys kansainväliselle järjestykselle

Epäillyt iskut kouluun ja vesilaitokseen ovat oikeudellisesti merkittäviä myös siksi, että ne koskevat kansainvälisen järjestyksen perussääntöjä. Sodan oikeussääntöjen tarkoitus ei ole tehdä sodasta vaaratonta, vaan rajoittaa sen julmimpia seurauksia. Siviilikohteiden suoja, suhteellisuus ja varotoimet ovat sääntöjä, joiden noudattaminen on keskeistä kaikille aseellisten konfliktien osapuolille.

Jos siviili-infrastruktuuriin kohdistuvat iskut yleistyvät tai niitä perustellaan väljästi sotilaallisilla syillä, kynnys siviiliväestön kärsimyksen lisääntymiselle madaltuu. Vesihuollon, koulujen, sairaaloiden ja muun perusinfrastruktuurin tuhoutuminen voi vaikuttaa ihmisten elämään pitkään varsinaisten taistelujen jälkeen. Se voi heikentää terveyttä, koulutusta, taloutta ja yhteiskunnan palautumiskykyä.

Tässä vaiheessa varmoja johtopäätöksiä sotarikoksesta ei voida tehdä pelkkien alustavien tietojen perusteella. Oikeudellinen arvio edellyttää faktojen varmistamista ja tapahtumien yksityiskohtaista tutkimista. Selvää kuitenkin on, että jos isku on kohdistettu tietoisesti kouluun tai vesilaitokseen ilman laillista sotilaallista perustetta, epäily sotarikoksesta olisi vakava. Sama koskee tilannetta, jossa hyökkääjä on hyväksynyt ennakoitavissa olleet siviilivahingot, vaikka ne ovat olleet selvästi suhteettomia tavoiteltuun hyötyyn nähden.

Siksi keskustelu ei voi jäädä pelkkään poliittiseen syyttelyyn. Tarvitaan näyttöä, vastuuketjujen selvittämistä ja kansainvälisten sääntöjen johdonmukaista soveltamista. Siviilien suoja ei ole sodan sivuseikka, vaan koko humanitaarisen oikeuden ydin.