# Schengen-alue vaatii uudelleentarkastelua: rajatarkastukset palanneet EU:n sydämeen
Euroopan Unionin vapaan liikkuvuuden ihanne on joutumassa vakavan koettelemuksen kohteelle. Vuosikymmenen ajan Schengen-alueella matkustaminen oli lähes yhtä vapaata kuin kotimaassa liikkuminen – rajatarkastuspisteet oli purettu, ja kunnailla kävi merkityksettömiksi. Nyt tilanne on muuttunut huomattavasti. Kymmenen Schengen-maata on ottanut käyttöön joko pysyviä tai väliaikaisia rajatarkastuksia, ja kehitys herättää huolestuneisuutta siitä, murtaako EU jonkin perustavaatimuksistaan.
Muutos ei tapahtunut yhtäkkiä, vaan se on ollut asteittainen prosessi, joka alkoi turvallisuushuolien kasvaessa. Siirtolaisuuden lisääntyminen, turvattomuuden uhka ja lainvalvontakysymykset ovat saaneet jäsenvaltiot pohtimaan uudelleen sitä, mitä raja itse asiassa merkitsee nykyisessä Euroopassa. Kun EU:n poliitikot ja byrokraatit pohtivat EU:n tulevaisuutta, Schengen näyttää olevan yksi vaikeimmista kysymyksistä. Se ei ole enää pelkkä tekniikan tai hallinnon ongelma, vaan se koskettaa syvällä tapaa sitä, millaisena eurooppalaiset näkevät identiteettinsä ja turvallisuutensa.
Vapaan liikkuvuuden kumouksellinen unelma ja sen toteutus
Schengen-sopimus allekirjoitettiin 1985, pienessä luxemburgilaisessa kaupungissa, joka antoi nimensä liikkeelle, joka oli tarkoitus muuttaa Eurooppaa. Alkuperäisesti sopimukseen kuului viisi maata – Belgia, Hollanti, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Nämä olivat maat, joiden välillä oli ollut pitkä rajojen valvonta ja kansalaisten epäilevä suhde toisiinsa. Schengen-sopimus symboloi radikaalin luottamuksen rakentamista. Se sanoi, etteivät nämä kansalaiset enää tarvitse pelätä toisia eurooppalaisia, eikä heille pitänyt olla rajoituksia liikkua rajojen yli.
Alussa sopimus oli epävirallinen, EU:n lainsäädännön ulkopuolella oleva järjestely. Vasta 1997 Schengen sulautui osaksi EU:n oikeudellista järjestelmää, ja sittemmin se on kasvanut kattamaan lähes koko Euroopan unionin. Nyt Schengen-alueeseen kuuluu 29 maata, joista 25 on EU:n jäsenvaltioita. Vain muutamat EU-maat ovat jääneet ulkopuolelle, pääasiassa omista tekniset tai poliittiset syistä.
Vapaa liikkuvuus oli paljon enemmän kuin vain käytännöllinen järjestely. Se merkitsi eurooppalaisen identiteetin syvenemistä. Opiskelijat saattoivat opiskella missä tahansa maassa ilman viisumeista tai työlupia. Työntekijät saattoivat etsiä työtä missä tahansa. Perheet saattoivat elää eri puolilla Eurooppaa yhtä luontevasti kuin omassa kotimaassaan. Kulttuurin ja talouden virtaus vilkastui. Schengen ei ollut vain sota birokraatista – se oli perustava elämän tapaa, jonka miljoona eurooppalaisesta nauttivat jokapäiväisesti.
Turvallisuushuolet ja niiden vaikutus
Viime vuosina turvallisuuskysymykset ovat nousseet ylivoima hallitsevaksi tekijäksi EU:n politiikassa. Terrorismin uhka, jonka maat ovat joutuneet kohtaamaan, on saanut hallitukset pohtimaan, onko rajattomuus liian korkea hinta maksaa. Myös siirtolaisuus on nostanut pintaan kysymyksiä siitä, miten hallitaan ihmisten liikkuminen, kun se tapahtuu niin laajassa mitassa ja niin epäjärjestelmällisesti.
Yksittäiset maata käyttävät erilaisia perusteluja rajatarkastuksille. Jotkut sanovat, että kyse on sisäisen turvallisuuden ylläpitämisestä. Toiset viittaavat hätävara-määräyksiin, jotka Schengen-säännöillä sallitaan väliaikaisten rajatarkastusten käyttöön ottamisen. Schengen-asetuksessa sallitaan jäsenvaltioiden ottaa käyttöön väliaikaisia rajatarkastuksia vakavien uhkien vastaisesti, mutta se, mitä pidetään "vakavana uhkana", on tullut yhä laajemmin tulkituksi.
Austria, Ranska, Ruotsi ja Saksa ovat ottaneet rajatarkastukset. Norja, Tanska ja Suomi ovat joko ottaneet ne tai pitävät niitä jatkuvasti. Italia ja Kreikka ovat käyttäneet rajatarkastuksia siirtolaisuuden hallintaan. Jotkut näistä tarkastuksista on tarkoitettu väliaikaisiksi, mutta ne ovat muuttuneet käytännössä pysyviksi. Tämä paljastaa merkittävän ongelman: kun poikkeustilanne institutionalisoituu, siitä tulee normi.
Sisäisen turvallisuuden vaatimukset ja vapaan liikkuvuuden jännite
Su ongelma, jonka Schengen-alueen jäsenvaltiot kohtaavat, liittyy siihen, miten yhteensovittaa vapaa liikkuvuus sisäisen turvallisuuden vaatimuksien kanssa. Teorian tasolla nämä kahti voivat elää rinnakkain – rajatarkastuksia voidaan tehdä älykkäällä tavalla, ja tietojärjestelmät voivat auttaa valvomaan liikkuvuutta turvallisuuspuutteita aiheuttamatta.
Käytännössä kuitenkin tilanne on monimutkaisempi. Turvallisuuspalvelut ja poliitikot vaativat kykyä seurata ihmisten liikkumista paremmin. Tämä johtaa pyyntöihin, joiden toteuttaminen vaatii kyseisyyden – poliitikot haluavat näyttää väestölle, että he ottavat turvallisuuden vakavasti. Rajatarkastus on näkyvä keino osoittaa tätä sitoutumista. Jopa jos tarkastukset eivät olisivat tehokkaimmasta tavasta käsitellä turvallisuusuhkia, ne ovat symbolisesti vahvoja. Tämä luo sisäisen paineen kohti rajatarkastuksiin palaamista, erityisesti silloin, kun maata kohtaa turvallisuushaaste.
Rajatarkastuksilla on myös käytännöllisiä vaikutuksia. Ne hidastavat liikennettä, erityisesti rajakaupungeissa, joissa liikkuminen on suuressa mittakaavassa. Nämä kaupungit ja alueet, joita koskettaa rajatarkastus voimakkaimmin, kantavat taloudellista taakkaa. Pienyritysten, kuljetusten ja aluetalouksien kannalta rajatarkastukset ovat helppo kustannusyhtälö.
Tulevaisuus ja Schengen-alueen haasteet
Nyt EU:n johtajat kohtaavat perustavaa kysymystä: onko Schengen-alue kestävällä pohjalla, vai onko se alkanut murtua sisäisesti? Jotkut analyytikot ja poliitikot väittävät, että Schengen on vanhentunut ja että EU:n pitäisi hyväksyä rajatarkastuksien pysyvyys. Toiset pitävät rajatarkastuksiin palaamista vakavana virheen, joka heikentää EU:n perustavalta ideaa yhtenäisyydestä.
EU-komissio ja monet jäsenvaltiot ovat yrittäneet löytää keskitietä. Heidän ratkaisuinaan on ollut teknologian parantaminen – kehittyneemmät tietojärjestelmät, automatisoitu rajankäynti, ja parempi tiedonvaihto jäsenvaltioiden välillä. Ideana on säilyttää vapaa liikkuvuus samalla kun vahvistetaan turvallisuutta. Tähän mennessä nämä ponnisteluut eivät ole täysin onnistuneet poistamaan painetta rajatarkastuksiin palaamisen puolesta.
Mitä tapahtuu seuraavaksi, riippuu siitä, miten EU:n jäsenvaltiot päättävät tasapainottaa turvallisuuden ja integraation välillä. Jos rajatarkastukset leviävät entisestään, tai jos niistä tulee pysyvämpiä, se merkitsisi perustavaa muutosta siihen, mitä Euroopan unionin jäsenys tarkoittaa. Schengen-alue oli yksi EU:n suurimmista saavutuksista, ja sen heikkeneminen olisi merkki siitä, että EU:n integraatioprosessi on jäänyt taaksepäin.
Toisaalta, jos EU voi kehittää tehokkaampia ja inhimillisempiä tapoja käsitellä turvallisuushuolia ilman, että joudutaan turvautumaan nykypäivän rajatarkastuksiin, se voisi osoittaa EU:n kykyä ratkaista ristiriidassa olevia vaatimuksia. Se olisi tärkeä testi EU:lle – sekä teknologisesti että poliittisesti. Nyt on nähtävissä, pystytäänkö EU:n instituutiot ja jäsenvaltiot löytämään tie eteenpäin, joka säilyttää sekä turvallisuuden että vapauden.
Ladataan kommentteja...