Talouden tasapainottamisen oikeudenmukaisuus

Suomen julkisen talouden tila ja sen tasapainottamiseksi tehtävät toimet ovat nousseet poliittisen keskustelun keskiöön. Tampereella kokoontuneiden sosialidemokraattien keskuudessa on herännyt voimakasta huolta siitä, miten säästöt ja leikkaukset kohdennetaan yhteiskunnassa. Yleinen näkemys kenttäväen keskuudessa on, että nykyiset talouspoliittiset toimet suosivat liiaksi hyvätuloisia ja sivuuttavat tavallisen palkansaajan arjen haasteet. Vaatimuksena on, että valtiontalouden sopeuttamisen taakan tulisi jakautua huomattavasti tasaisemmin kaikkien tuloluokkien kesken. Erityisesti esille on nostettu ajatus siitä, että talouden vakauttamista ei voida tehdä pelkästään leikkaamalla pieni- ja keskituloisilta, vaan myös veroratkaisujen on tuettava oikeudenmukaisuutta.

Poliittisessa kentässä talouslinjaukset herättävät jatkuvasti väittelyä, ja kysymys oikeudenmukaisuudesta on keskeinen. Kun julkisia menoja joudutaan karsimaan, päätösten vaikutukset tuntuvat suorimmin niiden ihmisten elämässä, jotka ovat riippuvaisimpia julkisista palveluista ja tulonsiirroista. Tämä asetelma on saanut laajat kansalaisjoukot vaatimaan selkeää eroa politiikkaan, jota pidetään liian yksipuolisesti eriarvoistavana. Tavoitteena on luoda talouspoliittinen ohjelma, joka paitsi vakauttaa valtiontaloutta, myös turvaa hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteet ja estää tuloerojen repeämisen liian suuriksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kipupisteet

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tila ja tulevaisuus ovat kestopuheenaiheita, jotka vaativat jatkuvaa poliittista huomiota ja nopeita ratkaisuja. Hyvinvointialueiden taloudelliset vaikeudet, laaja henkilöstöpula ja hoitojonojen pidentyminen ovat arkipäivää kaikkialla Suomessa, mikä herättää huolta kansalaisten keskuudessa. Keskusteluissa on käynyt selväksi, että sote-alan kriisi koetaan yhdeksi yhteiskunnan suurimmista ratkaisemattomista ongelmista tällä hetkellä. Palveluiden turvaaminen edellyttää riittävää rahoitusta ja tehokkaampia toimintamalleja, mutta samalla pelätään, että jatkuvat säästöt heikentävät hoidon laatua ja saatavuutta entisestään.

Peruspalveluiden merkitys korostuu erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten kohdalla. Oikeus laadukkaaseen ja viipeettömään terveydenhuoltoon varallisuudesta riippumatta on pitkään ollut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivi ja ylpeydenaihe. Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen hillitseminen on toki välttämätöntä julkisen talouden kestävyyden kannalta, mutta toimenpiteiden on oltava huolella harkittuja. Niiden tulee olla sellaisia, etteivät ne vaaranna potilasturvallisuutta tai syrjäytä eniten apua tarvitsevia yhteiskunnan laitamille. Poliittiselta päättäjistöltä vaaditaan nyt pitkäjänteisyyttä ja kykyä tehdä vaikeita priorisointeja siten, että perusterveydenhuolto säilyy saavutettavana, ammattilaisten työssä jaksaminen turvataan ja alan houkuttelevuus palautetaan.

Työelämän heikennykset puhuttavat laajasti

Työmarkkinoilla ja työelämän lainsäädännössä tapahtuvat nopeat ja radikaalit muutokset herättävät voimakasta vastustusta ja syvää huolta suomalaisten palkansaajien keskuudessa. Työsuhdeturvan heikennykset, lakko-oikeuden merkittävät rajoitukset ja paikallisen sopimisen voimakas laajentaminen nähdään monella taholla askeleina, jotka rapauttavat työntekijöiden historiallista neuvotteluasemaa ja heikentävät työehtoja. Näkökulmana on usein se, että nämä toimet uhkaavat romuttaa suomalaisen sopimusyhteiskunnan arvokkaat perinteet. Näissä perinteissä työmarkkina-asiat on vuosikymmenten ajan perinteisesti ratkaistu kolmikantaisesti ja neuvotellen, yhteistyössä työntekijöiden, työnantajien ja valtion kesken.

Työelämän joustavoittaminen on usein esitetty julkisuudessa välttämättömänä ja ainoana keinona työllisyyden parantamiseksi sekä Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamiseksi. Kuitenkin tämän vaaditun joustavuuden kääntöpuolena koetaan yhä useammin työntekijöiden epävarmuuden lisääntyminen ja arjen suunnittelun vaikeutuminen. Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen ilman perusteita, nollatuntisopimusten yleistyminen ja irtisanomissuojan heikentäminen luovat turvattomuutta, joka heijastuu perheiden arkeen ja syntyvyyteen asti. Keskeisenä tavoitteena tulisikin pitää sitä, että työelämän vääjäämättömissä muutoksissa on pystyttävä tasapainoilemaan joustavuuden ja inhimillisen turvan välillä. Vain siten työntekijöiden oikeudet ja riittävä toimeentulo on mahdollista taata nopeastikin muuttuvissa talouden suhdanteissa ja globalisaation paineissa.

Sosialidemokraattien kenttäväki vaatii suunnanmuutosta talouspolitiikkaan ja verotukseen – kuvituskuva

Vaihtoehtojen etsiminen ja uuden suunnan tarve

Kritiikin ja huolen rinnalla on vahvistumassa vaatimus esittää uskottavia, rakentavia ja konkreettisia poliittisia vaihtoehtoja nykysuunnalle. Pelkkä tehtyjen päätösten vastustaminen ei pitkän päälle riitä suunnan muuttamiseen, vaan on pystyttävä tarjoamaan kansalaisille selkeä, toivoa herättävä visio Suomen tulevaisuudesta. Tämä visio pohjautuu kestävän talouskasvun aktiiviseen tukemiseen, työllisyysasteen tuntuvaan parantamiseen ja koulutukseen panostamiseen tavalla, joka ei syrjäytä heikompiosaisia. Uuden suunnan löytäminen edellyttää rohkeita rakenteellisia uudistuksia, joiden on oltava paitsi taloudellisesti kannattavia, myös sosiaalisesti laajasti hyväksyttäviä ja oikeudenmukaisia.

Vaihtoehtoisissa talouspoliittisissa avauksissa painotetaan usein verotuksen ja tulonsiirtojen roolia säästötoimien tasapainottajana ja oikeudenmukaistajana. Tavoitteena on löytää kestäviä keinoja lisätä valtion tulopohjaa, esimerkiksi tiivistämällä nykyistä veropohjaa, karsimalla tehottomia yritystukia ja puuttumalla aggressiiviseen verovälttelyyn. Näin leikkausten tarve kaikkein tärkeimmistä julkisista peruspalveluista vähenisi. Lisäksi massiiviset investoinnit vihreään siirtymään, uusiutuvaan energiaan, puhtaaseen teknologiaan sekä huipputason tutkimukseen ja tuotekehitykseen nähdään elintärkeinä ja välttämättöminä koko Suomen pitkän aikavälin kansainväliselle menestykselle. Vain pitkäjänteisellä, aktiivisella ja tulevaisuutta ennakoivalla elinkeinopolitiikalla voidaan luoda maahan uusia korkean tuottavuuden työpaikkoja ja turvata taloudellinen vauraus vakaalla pohjalla myös tuleville sukupolville.

Koulutuksen ja osaamisen elintärkeä merkitys

Suomen kyky pärjätä globaalissa kilpailussa, maan houkuttelevuus investointikohteena sekä kansalaisten yleinen hyvinvointi ovat perinteisesti vahvasti nojanneet korkeaan osaamistasoon, sivistykseen ja kansainvälisesti laadukkaaseen koulutusjärjestelmään. Koulutuspoliittiset linjaukset ja rahoituspäätökset ovatkin aivan ytimessä, kun etsitään aidosti toimivia keinoja pitkän aikavälin talouden, tuottavuuden ja työllisyyden kohentamiseksi. Huoli koulutuksen perusvoimavarojen riittävyydestä on laajalti jaettu eri yhteiskuntaluokissa. Jatkuvat säästöt tai rahoituksen leikkaukset tällä sektorilla nähdään poikkeuksetta lyhytnäköisenä toimintana, joka väistämättä kostautuu tulevaisuudessa kasvavana osaamisvajeena ja kilpailukyvyn romahduksena.

Varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja aina korkeakouluihin asti ulottuvan ehjän koulutuspolun turvaaminen ja laadun systemaattinen parantaminen vaativat jatkuvia, riittäviä ja ennakoitavia investointeja. Erityisesti ammatillisen koulutuksen laadunvarmistuksen ja pidennetyn oppivelvollisuuden käytännön vaikutuksia on seurattava tarkasti ja resursoitava oikein, jotta nuorten syrjäytymistä ja putoamista yhteiskunnan turvaverkoista voitaisiin ehkäistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tulevaisuuden digitalisoituva ja automatisoituva työelämä edellyttää jatkuvaa uuden oppimista, mukautumiskykyä ja olemassa olevien taitojen nopeaa päivittämistä. Tämän vuoksi merkittävät lisäpanostukset jatkuvaan oppimiseen, muuntokoulutukseen ja aikuiskoulutukseen ovat kriittisen tärkeitä. Vahvana poliittisena tavoitteena on jatkossakin pitää yllä koulutusjärjestelmää, joka tarjoaa aidosti kaikille yhtäläiset ja maksuttomat mahdollisuudet edetä elämässä ja menestyä työmarkkinoilla lähtökohdista, perhetaustasta tai asuinpaikasta riippumatta.

Yhteiskunnallisen eheyden ja luottamuksen säilyttäminen

Kovien talouden sopeutustoimien, säästöjen ja laajojen rakenteellisten uudistusten keskellä on äärimmäisen tärkeää pitää määrätietoisesti huolta suomalaisen yhteiskunnan eheydestä, turvallisuudesta ja kansalaisten keskinäisestä luottamuksesta. Eriarvoistumisen nopea kasvu, tuloerojen kääntyminen selkeään nousuun ja alueellisen eriytymisen syveneminen ovat todellisia uhkia. Ne voivat pidemmällä aikavälillä murentaa koko pohjoismaisen hyvinvointimallin ja suomalaisen yhteiskunnan historiallista vakautta ja turvallisuutta. Vaikeiden poliittisten päätösten laaja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys ehdottomasti edellyttää, että kansalaiset ja eri väestöryhmät kokevat päätöksenteon prosessit ja lopputulokset reiluiksi, perustelluiksi ja oikeudenmukaisiksi. Kaikkien on koettava joutuvansa osallistumaan talouden talkoisiin omien hartioiden leveyden ja todellisen maksukykynsä mukaan, ilman vapaamatkustajia.

Yhteiskunnan eheyden pitkäjänteinen rakentaminen ja ylläpito vaatii tasapuolisen ja läpinäkyvän talouspolitiikan lisäksi aktiivisia, kohdennettuja ja tehokkaita toimia syrjäytymisen, asunnottomuuden ja rakenteellisen köyhyyden torjumiseksi. Esimerkiksi lapsiperheköyhyyden yleistyminen, nuorten syvenevät mielenterveysongelmat ja nopeasti ikääntyvän väestön sosiaalinen eristyneisyys ja yksinäisyys ovat erittäin vakavia sosiaalisia ongelmia, joiden ratkaisu ei voi odottaa. Nämä haasteet vaativat asiantuntevaa puuttumista, ennaltaehkäisevää työtä ja ennen kaikkea riittäviä taloudellisia resursseja suorittavalle tasolle. Sosiaalisesti aidosti kestävä politiikka on pohjimmiltaan sellaista, joka poikkeuksetta huomioi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ja äänettömien ryhmien tarpeet poliittisessa päätöksenteossa. Se varmistaa vankkumattomasti sen, että yhteiskunnan viimekätinen turvaverkko joustaa mutta kantaa jokaisen yli myös kaikkein vaikeimpien henkilökohtaisten tai kansantaloudellisten aikojen. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää saumatonta ja tiivistä yhteistyötä, avointa vuoropuhelua ja molemminpuolista kunnioitusta julkisen sektorin, kolmannen sektorin järjestöjen ja kaikkien kansalaisten kesken kohti turvallisempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteistä tulevaisuutta.