Suomalaisilla on heikko "patinansietokyky" – se on yksi syy kirkkojen purkuaaltoon

# Suomalaisilla on heikko "patinansietokyky" – se on yksi syy kirkkojen purkuaaltoon

Suomalaisissa kirkoissa käydessä usein huomaa jotain: rakennuksien sisäilma vaikuttaa väärältä. Haju voi olla pahvimainen, kostea tai tuttavaton – merkki siitä, että rakennuksen tekniikka ei kunnolla toimi. Tämä sisäilman laatu paljastaa syvempiä ongelmia, jotka liittyvät siihen, miten suomalaiset suhtautuvat vanhoihin rakennuksiin ja niiden luonnolliseen ikääntymiseen.

Vanhojen kirkkojen purkuaalto, joka on viime vuosina kiihtynyt eri puolilla maata, ei ole pelkästään taloudellisen paineen seurausta. Kyse on myös siitä, että Suomessa on historiallisesti heikko "patinansietokyky" – kyky hyväksyä ja kunnioittaa rakennuksiin kertyneen ajan jälkiä. Kun rakennusta vaaditaan pysymään kunnostetun näköisenä ja täydellisen turvallisena, kunnostuskustannukset nousevat kohtuuttomiin summiin. Silloin purkaminen alkaa näyttää yksinkertaisimmalta ratkaisulta.

Patina aikana kertyneenä vaurauden merkkinä

Euroopan vanhimmissa kaupungeissa ja kartanoissa patina – rakenteiden pinnalla näkyvä ajan jäljittämä muutos – nähdään arvokkaana merkkinä rakennuksen historiasta ja autenttisuudesta. Keskiaikaisten kirkkojen kivivaipat ovat peittyneet sammakkaille, jäkäille ja petolille. Renessanssin saleja hallitsevat sävyt, joiden kauneus syntyy osittain käytöstä ja huonon hoidon jälkien seasta. Tämä on Euroopassa hyväksyttyä ja jopa toivottavaa.

Suomessa tilanne on ollut toisenlainen. Erityisesti 1900-luvulla, kun Suomi rakentui modernin valtion rakentamiseen, arkkitehtuuri ja rakennustekniikka nähtiin keinona osoittaa edistystä ja kunniaa. Vanhasta ei haluttu näkyä ikää tai kulumisen merkkejä. Jos kirkko tai kartano näytti kuluneelta, se oli merkki huonosta hoidosta, laiminlyönnistä ja sosiaalisesta taantumattomuudesta. Näin syntyi kulttuuri, jossa vanhojen rakennuksien tuli näyttää "kunnollisilta" – eli käytännössä uustuamilta – jotta niitä arvostettaisiin.

Kunnostuksista nousevat kustannukset

Tämä patinansietokyvyn puute näkyy konkreettisesti siinä, mitä kirkkojen kunnostaminen maksaa. Kun rakennusta ei haluta näyttävän "vanhanaikaiselta", kaikki paikat, joissa näkyy kulumisen merkkejä, täytyy kunnostaa. Sisäseininä olevat värit on päivitettävä. Lattiat on korjattava. Ikkunoiden tiivisteet on vaihdettu. Lämmitys- ja ilmastointi on modernisoitava vastaamaan nykyisiä standardeja.

Mutta vanhat kirkot eivät ole suunniteltu näille nykystandardeille. Niiden lämmöneristys on heikko. Kosteustekniikat ovat alkuperäiset ja epätehokkaat. Kun rakennusta vaaditaan täyttämään modernit terveysvaatimukset ja energiatehokkuusstandardit, kustannukset alkavat paisua. Pienten seurakuntien budjeteissa tällaisten summojen hankkiminen on mahdotonta.

Tässä tilanteessa sisäilman ongelmista tulee näkyvä merkki sille, että rakennusta ei voi ylläpitää halutulla tasolla. Pahvin haju kerkoissa on epämieluisa vieraille. Se on merkki siitä, että rakennuksen tekniikka ei toimi. Se on myös merkki siitä, että korjaamiseen tarvittaisiin niin paljon rahaa, että sitä ei ole.

Kirkkojen uudistamisesta syntyneet ongelmat

Paradoksaalista on, että monet kirkkojen kunnostusprojektit, joilla yritettiin pitää rakennukset "moderneina", loivat vain uusia ongelmia. Kun vanhasta rakennuksesta poistettiin alkuperäisiä rakenneosia tai muutettiin sen teknisiä järjestelmiä, rakennusvirtojen dynamiikka muuttui. Uusi lämmitysjärjestelmä ei välttämättä sopeutunut rakennuksen orgaaniseen kosteudensiirtoon. Uusitut ikkunat eivät päästäneet ilmaa liikkumaan samalla tavalla kuin aikoinaan.

Seurauksena oli, että kunnostuksen jälkeen sisäilman ongelmat usein pahenivat. Rakennuksessa alkoi muodostua kellarityä, mikrobien kasvualustoja ja epämiellyttäviä hajuja. Nämä ongelmat pakottivat uusiin korjausyrityksiin, jotka taas loivat uusia ongelmia.

Vanhaa rakennusta, joka on seisonut satoja vuosia, ei voida kunnostaa saman tavoin kuin uutta rakennusta. Sille ei voi ostaa uutta "tekniikkapohjaa". Se on elävä, joustava ja muuttuva järjestelmä, joka on sopeutunut ympäristöönsä vuosisatojen kuluessa. Kun yritämme tehdä siitä uutta, me usein tuhoamme sen arkipäiväisen toimivuuden.

Rakennuskulttuurin muutos vai surkastuminen?

Kirkkojen purkuaallosta on tullut merkki suuremmasta ilmiöstä: suomalaisen rakennuskulttuurin muutoksesta. Enää ei arvosteta vanhoja rakennuksia niiden omilla ehdoilla. Arvostukselle vaaditaan jatkuva kunnostaminen ja modernisointi, joka kuitenkin tekee rakennuksista epämukavia ja kalliita ylläpitää.

Eräissä tapauksissa vanha rakennus on korvautunut kokonaan uudella, modernilla rakennuksella, jota voidaan pitää häiriöttömästi ja joka täyttää kaikki nykystandardit. Näin ratkaisu on ollut tehokasta ja taloudellista. Mutta samalla olemme menettäneet rakennukseen kertyneen historian ja sen ainutlaatuisuuden.

Muutokselle ei ole yhtä ainoaa syytä. Taloudellinen paine on todellinen. Mutta yhtä tosina on se, että historiattomuus on valinta. Se on valinta arvostaa vain uutta ja nykypäivää, ja unohtaa, mitä menneisyys meille jätti. Kunnes kirkkojen kirkkaikkunat ja kellotornit eivät enää näy Suomen kaupunkien silhuetissa – kunnes ne ovat sammuneet yhdessä pimeässä yössä, ja vasta silloin ehkä ymmärrämme, mitä olemme menettäneet.