# Suomen maataloustuet johtavat harhaan – 27-vuotias viljelijä kertoo, miten ne oikeasti toimivat
Suomen maatalous elää epäselvässä tilanteessa. Vuosittain alalle suunnataan lähes 1,9 miljardia euroa tukia, joiden tarkoitus on turvata ruoantuotantoa ja samalla edistää ympäristön kannalta vastuullisempaa viljelyn harjoittamista. Käytännössä näiden tavoitteiden välillä on kuitenkin syvä kuilu, ja monet viljelijät voivat vain hymyillä tuille asetetuille ilmastotavoitteille.
Tämän vuoden kesällä yksi nuori, 27-vuotias maanviljelijä kertoi avoimesti, kuinka maataloustuet hänen näkemyksensä mukaan eivät todellisuudessa vähennä päästöjä sillä tavalla kuin niistä puhutaan. Hänen kokemuksensa heijastaa laajempaa ongelmaa: järjestelmä kannustaa joutaviin toimenpiteisiin ilman todellista ilmastovastuuta.
Tukijärjestelmä ja sen vääristymät
Maataloustukien perusajatus on ymmärrettävä. Maanviljely on merkittävä elinkeinoala, joka vaatii pohjatukea markkinavolatiliteettia vastaan. Lisäksi haluamme turvata paikallisen ruoantuotannon, edistää maaseudun elinvoimaisuutta ja luoda kannustimia vastuullisempaan ympäristönsuojeluun.
Kuitenkin todellisuus on monimutkainen. Suurin osa maataloustuista jaetaan pelkän maanomistuksen perusteella. Tämä rakenne tarkoittaa sitä, että tuet kulkevat usein sinne, missä on eniten maata – ei sinne, missä tehdään merkittävin ilmasto- tai ympäristötyö. Omakotitalon pihalla voi olla hehtaari maata, joka tuottaa parhaimmillaan säilörehua, mutta se tulee silti oikeutetuksi tukiin. Samaan aikaan pienemmän tilansa hyvin hoitava viljelijä jätetään sivummalle, koska hänellä ei yksinkertaisesti ole yhtä paljon pinta-alaa.
Tämä järjestelmä ei kannusta innovaatioon eikä tehokkaaseen päästövähennykseen. Se kannustaa vain siihen, että omistaa maata ja hakee tukea. Tiloilla, joissa ympäristö olisi paras ottaa huomioon, saatetaan tehdä minimaaliset muutokset vain tuen säilyttämiseksi.
Päästöt kasvavat silti
Maatalous tuottaa merkittäviä kasvihuonepäästöjä. Nautakarjan kasvattaminen, torjuntaaineiden käyttö, maanmuokkaus ja lannoitteiden tuotanto ja jakelu kuuluvat siihen kokonaisuuteen, josta puhutaan maatalouden ilmastovaikutuksista. Teoriassa maataloustuilla voitaisiin kannustaa näiden päästöjen vähentämistä.
Käytännössä tästä on tullut pelkkä lipunlasku. Viljelijät saavat tukea, kunhan täyttävät joitakin perusvaatimuksia – mutta nämä vaatimukset ovat usein niin matalia, että ne toteutuvat joka tapauksessa. Esimerkiksi vaatimus "säilyttää peltolohko tuottavassa tilassa" voidaan täyttää viljelmällä, joka käyttää tavanomaisen paljon torjuntaaineita ja lannoitetta.
Nuori viljelijä, joka puhui asiasta, toi esille sen, kuinka hän näkee tilansa ympärillä tuhansia hehtaareita maata, jota hoidetaan konventionaalisesti ilman sen suurempaa pyrkimystä päästövähennykseen, mutta joka saa täydet tuet. Hänen omansa, jossa kokeillaan uusia menetelmiä ja investoidaan kalliimpiin ratkaisuihin, ei välttämättä tuota suurempaa tukea – vaikka päästövaikutus olisi huomattavasti pienempi.
Viljelijöiden näkökulma: kannustimet ovat sekaisin
Monet viljelijät jakavat käsityksen siitä, että maataloustuet ovat monelta osin vääriin osoitettu. Tämä ei ole pessimismi vaan pragmaattisuus.
Niille, jotka haluaisivat investoida ympäristöystävällisempiin menetelmiin – kuten vähäilmastopäästöisiin väkilannoitteisiin, tehokkaampiin vesinäytteenottoihin, hajastamiseen ilman torjuntaaineita tai regeneratiiviseen viljelyyn – investoinnit ovat kalliita. Tuet, jotka heille tarjotaan, eivät usein riitä näihin muutoksiin. Samaan aikaan perinteisesti viljellyt tilat saavat tukensa ilman suuria investointeja.
Tämä luo väärän kannustimen. Se sanoo: "Jatka entisellään, ja saat tukea." Sen sijaan, että sanottaisiin: "Muuta tavaksesi, ja saat lisätukea."
Nuori viljelijä, joka on ajautunut pohtimaan näitä kysymyksiä, ei ole yksin. Monet hänen ikäisensä viljelijät ovat huolissaan siitä, miten heidän pitäisi hillitä ilmastonmuutosta, kun koko rahoitusrakenne kannustaa vastakkaiseen suuntaan.
Muutoksen haasteet ja tulevaisuus
Maataloustuista keskustellaan säännöllisesti politiikassa. Neuvottelut EU:n kanssa ovat jatkuvia, koska tuet kytkeytyvät laajemmin eurooppalaiseen maatalouspolitiikkaan. Muutokset ovat vaikeita, koska niillä on merkittäviä jakautumisvaikutuksia: jotkut tilat hyötyisivät, toiset kärsisivät.
Silti tulevaisuus edellyttää uudelleenarvioita. Jos tavoitteena on todella vähentää päästöjä ja edistää kestävää maataloutta, tukijärjestelmä on jotenkin sovitettava yhteen näiden tavoitteiden kanssa.
Vaihtoehtoina käsitellään muun muassa tulojen vieroittamista pelkästään pinta-alasta ja niiden kytkemistä todellisiin ympäristötuloksiin, kannustimia niille, jotka investoivat vähäpäästöisiin tekniikoihin, tai tukkihintajärjestelmien uudistamista siten, että ympäristöystävällisempi tuotanto saa paremman hinnan.
Nämä ratkaisut vaatisivat kuitenkin poliittista tahtoa ja valmistautumista. Maatalousväestö on joukko, jota ei voida ohittaa, ja muutokset on tehtävä tavalla, joka turvaa sekä elinkeinon että ympäristön.
Nuorten viljelijöiden rooli muutoksessa
Niinpä nuoret viljelijät, kuten se 27-vuotias, joiden tulisi omaksua viljelymaat ja -tavat seuraavien vuosikymmenten ajaksi, ovat kriittisissä avainasemissa. Heillä on motivaatio investoida tulevaisuuteen, mutta heillä on myös kriittinen silmä järjestelmän epäkohdille.
Heidän viestinsä on selvä: järjestelmä ei kannusta siihen, mitä se väittää kannustavansa. Kunnes tämä muuttuu, päästöt todennäköisesti laskevat hitaammin kuin mahdollista olisi, ja nuoret viljelijät jäävät kahtiajakoon idealisminsa ja taloudellisten realiteetksiensa väliin.
Maataloustuet ovat liian merkittävä investointi siihen, että ne jätetään vastaamatta näihin haasteisiin. Kuten nuori viljelijä osittaa, todellinen muutos edellyttää, että teoria ja käytäntö saadaan lopulta kohtaamaan.
Ladataan kommentteja...