Vammainen mies kuoli Joensuussa palvelutaloasumisen piirissä sen jälkeen, kun hänen hengityksensä kannalta välttämätön maski poistettiin. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut asiassa kolme henkilöä. Oikeuden ratkaisun keskeinen arvio liittyi siihen, olisiko kuolema ollut vältettävissä, jos hoiva-avustaja olisi toiminut tilanteessa riittävän huolellisesti. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä hoivatyön vastuista, apuvälineiden käytöstä ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten turvallisuudesta ympärivuorokautisissa palveluissa.
Kuolemaan johtanut tilanne palvelutalossa
Tapaus sattui Joensuussa palvelutalossa, jossa asunut vammainen mies tarvitsi hengityksensä tueksi maskia. Kyse oli apuvälineestä, jonka merkitys ei ollut vain mukavuutta tai arjen sujuvuutta lisäävä, vaan miehen terveydentilan kannalta olennainen. Kun tällainen hengitystä tukeva väline poistetaan, tilanteeseen liittyy aina erityinen riski, ellei samalla varmisteta, että henkilön hengitys säilyy turvallisella tasolla.
Käräjäoikeuden käsittelyssä arvioitiin tapahtumien kulkua ja sitä, miten palvelutalossa toimineet työntekijät olivat menetelleet. Oikeuden johtopäätös oli, että mies ei olisi kuollut, jos hoiva-avustaja olisi toiminut huolellisesti. Tämä tarkoittaa, että tuomioistuimen näkemyksen mukaan kuoleman ja työntekijän menettelyn välillä oli ratkaiseva yhteys.
Hoiva-alan arjessa työntekijät joutuvat tekemään nopeasti päätöksiä tilanteissa, joissa asukkaiden toimintakyky, sairaudet ja apuvälineet edellyttävät tarkkaa osaamista. Juuri tällaisissa tilanteissa korostuu velvollisuus tunnistaa, milloin kyse on tavanomaisesta avustamisesta ja milloin riskialttiista toimenpiteestä. Hengitykseen liittyvät apuvälineet kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään, koska pienikin virhe voi johtaa nopeasti vakaviin seurauksiin.
Oikeus katsoi huolellisuusvelvollisuuden pettäneen
Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden antamat tuomiot kohdistuivat kolmeen henkilöön. Tuomioiden yksityiskohdat eivät muuta tapauksen ydintä: oikeudessa arvioitiin, miten työntekijöiden vastuut toteutuivat tilanteessa, jossa asukkaan henki ja terveys olivat riippuvaisia oikeasta toiminnasta.
Huolellisuusvelvollisuus on hoivatyössä keskeinen periaate. Se tarkoittaa, että työntekijän on toimittava tehtävässään niin, ettei hoidettava tai avustettava henkilö joudu tarpeettomaan vaaraan. Mitä vakavampi riski on tiedossa tai ennakoitavissa, sitä suurempaa tarkkuutta toiminnalta edellytetään. Hengitystä tukevaa välinettä käytettäessä työntekijän on ymmärrettävä, miksi välinettä käytetään, milloin sen poistaminen on turvallista ja miten henkilön vointia seurataan.
Oikeuden arvio siitä, että kuolema olisi ollut vältettävissä huolellisella menettelyllä, on vakava. Se ei ole pelkkä moite yksittäisestä virheestä, vaan viesti siitä, että palvelutalossa tapahtuneessa toiminnassa oli sellainen puute, jolla oli kohtalokas seuraus. Tällaisissa ratkaisuissa punnitaan usein sekä yksittäisen työntekijän toimintaa että sitä kokonaisuutta, jossa työ on tehty: ohjeistusta, perehdytystä, valvontaa ja työnjakoa.
Vaikka rikosoikeudellinen vastuu kohdistuu aina yksilöihin, hoivapalveluiden turvallisuus on laajempi kysymys. Työntekijän osaaminen ei synny tyhjästä, vaan edellyttää työnantajalta selkeitä ohjeita, riittävää perehdytystä ja sellaista työn organisointia, jossa riskit voidaan havaita ajoissa. Erityisen tärkeää tämä on palveluissa, joissa asukkaat eivät välttämättä pysty itse ilmaisemaan hätäänsä tai puolustamaan oikeuksiaan.
Haavoittuvassa asemassa olevan asukkaan turvallisuus on erityinen vastuu
Vammaiset ihmiset, pitkäaikaissairaat ja muut paljon apua tarvitsevat asukkaat ovat palvelutaloissa usein riippuvaisia toisten ihmisten toiminnasta. Heidän turvallisuutensa ei voi perustua siihen, että he itse pystyisivät aina kertomaan, mikä on vaarallista tai milloin apua tarvitaan. Vastuu siirtyy käytännössä niille, jotka ovat palveluiden järjestämisestä ja toteuttamisesta vastuussa.
Tässä tapauksessa kuollut mies tarvitsi hengitysmaskia. Se tekee tilanteesta erityisen herkän. Hengittäminen on elintoiminto, jonka häiriintyminen voi johtaa nopeasti tajunnan heikkenemiseen, hapenpuutteeseen ja kuolemaan. Jos henkilö ei kykene itse korjaamaan maskia, hälyttämään apua tai selittämään tilaansa, työntekijöiden tarkkaavaisuus on ratkaisevaa.
Palvelutalojen asukkailla on oikeus turvalliseen arkeen. Se tarkoittaa muutakin kuin kattoa pään päällä ja perustarpeista huolehtimista. Se tarkoittaa sitä, että hoito- ja avustustoimet tehdään osaavasti, riskit tunnetaan ja poikkeustilanteisiin varaudutaan. Turvallisuus rakentuu monesta osasta: kirjallisista ohjeista, työntekijöiden koulutuksesta, riittävästä henkilöstöstä, selkeästä vastuunjaosta ja siitä, että virheistä opitaan avoimesti.
Kun palvelutalossa tapahtuu kuolemaan johtava virhe, seuraukset ulottuvat yksittäistä tapausta laajemmalle. Omaisten luottamus palvelujärjestelmään järkkyy, henkilöstö joutuu käsittelemään tapahtunutta ja viranomaiset arvioivat, onko toiminnassa ollut puutteita. Samalla yhteiskunnan on kysyttävä, ovatko paljon apua tarvitsevien ihmisten palvelut sellaisella tasolla, että perusoikeus turvallisuuteen toteutuu käytännössä.
Hoiva-avustajan rooli edellyttää selkeitä rajoja ja perehdytystä
Hoiva-avustajat tekevät tärkeää työtä monissa palveluyksiköissä. Heidän tehtävänsä voivat liittyä esimerkiksi arjen avustamiseen, ruokailuun, liikkumiseen ja asukkaiden perustarpeiden tukemiseen. Tehtävänkuva voi kuitenkin vaihdella, ja juuri siksi on välttämätöntä, että jokaisessa yksikössä on selvää, mitä hoiva-avustaja saa tehdä, mitä hänen tulee tehdä vain ohjattuna ja milloin on kutsuttava paikalle terveydenhuollon koulutuksen saanut työntekijä.
Hengitykseen liittyvät apuvälineet eivät ole tavanomaisia arjen välineitä siinä mielessä, että niiden käyttöön liittyy välitön terveydellinen riski. Niiden poistaminen, säätäminen tai käytön keskeyttäminen voi olla turvallista vain, jos henkilön tila ja välineen merkitys tunnetaan. Jos työntekijä ei ole varma, mitä tilanteessa pitää tehdä, oikea toimintatapa on hakea apua eikä ryhtyä omatoimisesti toimenpiteeseen, jonka seurauksia ei pysty arvioimaan.
Tapaus muistuttaa siitä, että perehdytys ei saa jäädä muodollisuudeksi. Työntekijän on tiedettävä, ketkä asukkaista käyttävät elintoimintoihin liittyviä apuvälineitä, mitä niistä saa käsitellä ja milloin pienikin muutos voi aiheuttaa vaaran. Tiedon on oltava saatavilla myös kiireessä ja vuoronvaihtojen aikana. Jos tieto on vain yksittäisten työntekijöiden muistissa, järjestelmä on haavoittuva.
Hoivayksiköissä arki on usein kuormittavaa. Henkilöstöpula, kiire ja vaihtuvat työntekijät voivat lisätä virheiden riskiä. Ne eivät kuitenkaan poista vastuuta suojella asukkaita. Päinvastoin ne korostavat tarvetta rakenteille, jotka estävät kohtalokkaat virheet silloinkin, kun työvuoro on kiireinen tai paikalla on kokemattomampi työntekijä.
Tuomiot korostavat palveluiden järjestäjien vastuuta turvallisuuskulttuurista
Kolmelle henkilölle annetut tuomiot kertovat siitä, että tapahtunutta on pidetty oikeudellisesti vakavana. Samalla ne herättävät laajemman keskustelun siitä, miten vastaavat tapaukset voidaan ehkäistä. Rikosoikeudellinen käsittely tapahtuu usein vasta sen jälkeen, kun vahinko on jo tapahtunut. Turvallisuuden kannalta olennaisempaa on tunnistaa riskit etukäteen.
Turvallisuuskulttuuri tarkoittaa käytännössä sitä, että vaaratilanteista puhutaan, ohjeita noudatetaan ja epäselvissä tilanteissa kynnys pyytää apua on matala. Se tarkoittaa myös sitä, ettei työntekijää jätetä yksin tehtäviin, joihin hänellä ei ole riittävää osaamista. Palveluiden järjestäjien ja tuottajien on varmistettava, että henkilöstömitoitus, osaaminen ja työnjako vastaavat asukkaiden todellisia tarpeita.
Erityisen tärkeää on erottaa toisistaan avustaminen ja hoitoon rinnastuvat toimet. Jos asukkaan arjessa käytetään hengitystä tukevaa laitetta tai maskia, sen käsittelyyn liittyvät ohjeet on laadittava selkeästi. Jokaisen työvuorossa olevan on ymmärrettävä, milloin välinettä ei saa poistaa, miten asukkaan vointia seurataan ja miten toimitaan, jos hengitys vaikeutuu.
Tällaisen tapauksen jälkeen yksiköissä tulisi arvioida omat käytännöt perusteellisesti. Onko kaikilla työntekijöillä ajantasainen tieto asukkaiden kriittisistä apuvälineistä? Onko ohjeistus ymmärrettävää myös sijaisille? Tietävätkö työntekijät, kenelle soitetaan hätätilanteessa? Onko yövuoroissa ja muissa vähäisemmän henkilöstön tilanteissa riittävästi osaamista? Näihin kysymyksiin vastaaminen on konkreettinen tapa vähentää uusien vahinkojen riskiä.
Tapaus jättää jälkeensä vakavan viestin
Joensuussa tapahtunut kuolema on ennen kaikkea inhimillinen tragedia. Yksi ihminen menetti henkensä tilanteessa, jossa hänen turvallisuutensa oli riippuvainen muiden toiminnasta. Oikeuden arvio siitä, että kuolema olisi ollut vältettävissä huolellisella menettelyllä, tekee tapahtuneesta erityisen pysäyttävän.
Palvelutaloissa asuvat ihmiset ovat usein yhteiskunnan tuen varassa. Heidän elämänsä laatu ja turvallisuutensa riippuvat siitä, miten hyvin palvelut toimivat jokaisena päivänä, myös kiireessä, poikkeustilanteissa ja vuoronvaihdoissa. Kun järjestelmä epäonnistuu, seuraukset voivat olla peruuttamattomia.
Tuomiot eivät palauta menehtynyttä miestä, mutta ne voivat osaltaan selkeyttää sitä, millaista vastuuta hoivatyössä kannetaan. Ne muistuttavat, että avustamisen arkipäiväisyys ei saa hämärtää tilanteiden vakavuutta. Kun kyse on hengityksestä, liikkumattomuudesta, sairaudesta tai kyvyttömyydestä hakea itse apua, jokainen päätös voi olla ratkaiseva.
Tapaus jää vakavaksi muistutukseksi siitä, että haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten turvallisuus on mitattava teoissa eikä pelkissä periaatteissa. Selkeät ohjeet, osaava henkilöstö ja huolellinen toiminta eivät ole hoivapalveluissa ylimääräisiä tavoitteita, vaan välttämättömiä edellytyksiä sille, että asukkaat voivat elää turvassa.
Ladataan kommentteja...