Venäjällä arvioidaan olevan varastoissaan enää yksi pelätty Oreshnik-ohjus

Venäjän pitkän kantaman ohjusaseistukseen liitetty Oreshnik on noussut jälleen huomion kohteeksi, kun asejärjestelmän varastotilanteesta on esitetty arvio, jonka mukaan Venäjällä olisi jäljellä enää yksi käyttövalmis ohjus. Oreshnikia pidetään erityisen pelättynä järjestelmänä sen nopeuden, kantaman ja poliittisen viestiarvon vuoksi. Venäjän joukkojen tiedetään käyttäneen kyseistä ohjusta ainakin neljä kertaa Ukrainaan kohdistetuissa ilmahyökkäyksissä. Jos arvio jäljellä olevasta määrästä pitää paikkansa, kyse ei ole vain yksittäisen aseen niukkuudesta, vaan myös laajemmasta kuvasta Venäjän kyvystä ylläpitää kalliiden ja teknisesti vaativien pitkän kantaman aseiden käyttöä pitkittyneessä sodassa.

Oreshnik on ennen kaikkea strateginen pelote

Oreshnik-ohjuksen merkitys ei rajoitu sen räjähdekuormaan tai sotilaalliseen vaikutukseen yksittäisessä iskussa. Aseeseen liittyy vahva pelotevaikutus, sillä se on esitetty järjestelmänä, jonka torjuminen on vaikeaa ja jonka käyttö viestii valmiudesta laajentaa painostusta korkeammalle tasolle. Tällaiset aseet ovat sodankäynnissä myös psykologisia välineitä: niiden tarkoituksena on heikentää vastustajan turvallisuuden tunnetta, pakottaa ilmatorjuntaa hajauttamaan voimavarojaan ja luoda vaikutelma siitä, että iskuja voidaan tehdä syvälle kohdealueelle.

Ukrainaan kohdistuneissa ilmahyökkäyksissä Venäjä on käyttänyt laajaa valikoimaa aseita, kuten risteilyohjuksia, ballistisia ohjuksia, liitopommeja ja lennokkeja. Oreshnikin kaltaiset harvinaisemmat järjestelmät erottuvat tästä kokonaisuudesta, koska niiden käyttöä seurataan tarkasti sekä Ukrainassa että muualla Euroopassa. Jokainen laukaisu kertoo jotakin Venäjän valinnoista: käyttääkö se kallista ja rajallista asetta sotilaallisesti merkittävään kohteeseen, poliittiseen viestiin vai osoituksena siitä, että se kykenee yhä tuottamaan yllätyksiä ilmapuolustukselle.

Jos varastoissa on enää yksi Oreshnik, aseen käytöstä tulee Venäjälle aiempaa vaikeampi päätös. Viimeisen ohjuksen laukaiseminen voisi tuottaa näyttävän vaikutuksen, mutta samalla se poistaisi hetkellisesti asejärjestelmän käyttömahdollisuuden, ellei uutta tuotantoa saada nopeasti tilalle. Tällaisessa tilanteessa ohjuksesta voi tulla pikemminkin säästettävä kortti kuin säännöllisesti käytettävä ase.

Neljä käyttökertaa kertoo rajallisesta määrästä

Venäjän joukkojen tiedetään käyttäneen Oreshnik-ohjusta ainakin neljä kertaa Ukrainaan kohdistetuissa ilmaiskuissa. Määrä on pieni verrattuna moniin muihin asejärjestelmiin, joita on käytetty sodan aikana kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja. Se viittaa siihen, että Oreshnik ei ole massatuotannossa oleva perusase, vaan rajallinen ja kallis järjestelmä, jonka käyttökohteet valitaan todennäköisesti tarkasti.

Pitkän kantaman ohjusten valmistus on monimutkainen prosessi. Se vaatii erikoistuneita tuotantolinjoja, tarkkuuskomponentteja, elektroniikkaa, moottoriteknologiaa, ohjausjärjestelmiä ja laadunvalvontaa. Kansainväliset pakotteet ovat vaikeuttaneet Venäjän pääsyä moniin korkean teknologian osiin, vaikka maa on pyrkinyt kiertämään rajoituksia kolmansien maiden, varastoitujen komponenttien ja kotimaisen korvaavan tuotannon avulla. Mitä kehittyneemmästä ohjuksesta on kyse, sitä vaikeampaa sen valmistusta on kasvattaa nopeasti.

Neljä käyttökertaa voi siksi kertoa sekä aseen rajallisesta saatavuudesta että sen erityisestä arvosta. Venäjä on saattanut käyttää Oreshnikia tilanteissa, joissa se on halunnut osoittaa kykyään iskeä kaukaa ja voimakkaasti, mutta samalla välttää varaston liian nopeaa kulumista. Tämä tasapainoilu on tyypillistä pitkittyneelle sodalle: aseita on käytettävä vaikutuksen aikaansaamiseksi, mutta niiden liiallinen käyttö voi paljastaa varastojen ohuuden.

Ukrainan näkökulmasta jokainen tällainen laukaisu aiheuttaa merkittävän uhan, vaikka ohjuksia olisi vähän. Ilmapuolustuksen on varauduttava mahdollisuuteen, että harvinainen ase käytetään kriittistä kohdetta vastaan. Se sitoo valvontaa, tutkia, torjuntajärjestelmiä ja henkilöstöä. Niukkuus ei siis tee aseesta merkityksetöntä, mutta se muuttaa sen roolia osana Venäjän laajempaa hyökkäyskykyä.

Venäjän ohjusvarastot ovat sodan kulutuksen mittari

Oreshnikin arvioitu varastotilanne asettuu laajempaan kokonaisuuteen, jossa Venäjän ohjusvarastoja on seurattu sodan alusta lähtien. Venäjä on käyttänyt valtavia määriä pitkän kantaman aseita Ukrainan energiainfrastruktuuria, sotilaskohteita, teollisuuslaitoksia, kaupunkeja ja kuljetusyhteyksiä vastaan. Iskut ovat olleet sotilaallisesti ja poliittisesti keskeinen osa Venäjän strategiaa, sillä niillä on pyritty sekä heikentämään Ukrainan puolustuskykyä että kuluttamaan yhteiskunnan kestävyyttä.

Ohjusvarastojen tarkkaa määrää on vaikea arvioida ulkopuolelta. Venäjä ei julkaise luotettavia tietoja tuotannostaan tai varastoistaan, ja sodan olosuhteissa myös havainnot perustuvat sirpaleiseen tietoon. Silti laukaisumäärät, iskujen rytmi, käytettyjen aseiden tyypit ja osumien jäänteistä saadut havainnot voivat muodostaa kuvan siitä, millaisia paineita tuotantoketjuissa on.

Venäjä on kyennyt jatkamaan ohjusiskujaan pidempään kuin monet sodan alkuvaiheen arviot olettivat. Tämä kertoo siitä, että maa on onnistunut ylläpitämään ainakin osaa tuotannostaan ja hankkimaan komponentteja rajoituksista huolimatta. Samalla iskujen koostumus on muuttunut. Lennokkien ja halvempien aseiden osuus on kasvanut monissa hyökkäyksissä, ja kalliimpia ohjuksia käytetään usein yhdistettynä suureen määrään edullisempia välineitä. Tavoitteena voi olla kuormittaa Ukrainan ilmatorjuntaa, pakottaa se käyttämään torjuntaohjuksia ja lisätä mahdollisuutta, että osa aseista pääsee läpi.

Oreshnikin kaltaisen ohjuksen mahdollinen vähyys antaa viitteitä siitä, että Venäjällä on rajoitteita erityisen vaativien järjestelmien valmistuksessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Venäjän ilmaiskukyky olisi romahtamassa. Maalla on edelleen muita ohjus- ja lennokkijärjestelmiä, ja se voi sovittaa taktiikkaansa käytettävissä olevien varastojen mukaan.

Vaikutukset Ukrainaan ja Euroopan turvallisuuteen

Ukrainan kannalta tieto Oreshnik-varastojen mahdollisesta vähyydestä voi olla kaksijakoinen. Yhtäältä se voi helpottaa arviota välittömästä uhasta, jos aseen käyttömahdollisuudet ovat rajalliset. Toisaalta viimeisenkin ohjuksen olemassaolo tarkoittaa, että uhka ei ole poistunut. Harvinainen ase voidaan säästää hetkeen, jolloin Venäjä haluaa saavuttaa suuren huomioarvon tai iskeä kohteeseen, jonka suojaaminen on erityisen tärkeää.

Ukrainan ilmatorjunta joutuu joka tapauksessa toimimaan tilanteessa, jossa Venäjä yhdistää eri asejärjestelmiä. Tämä vaikeuttaa torjuntaa, koska eri aseet lentävät eri korkeuksilla, nopeuksilla ja reiteillä. Ballistiset ohjukset vaativat erilaista torjuntakykyä kuin hitaammat lennokit, ja kehittyneiden ohjusten torjunta edellyttää modernia kalustoa sekä riittäviä ampumatarvikevarastoja. Siksi Ukrainan liittolaisten toimittama ilmatorjuntatuki on edelleen keskeistä.

Euroopan turvallisuuden näkökulmasta Oreshnikin varastotilanne kiinnostaa laajemmin kuin vain Ukrainan sodan osalta. Venäjän kyky valmistaa ja käyttää pitkän kantaman aseita vaikuttaa siihen, millaiseksi uhkakuva arvioidaan lähivuosina. Jos tuotanto on hidasta ja riippuvaista vaikeasti saatavista komponenteista, Venäjän mahdollisuudet kasvattaa painostuskykyään ovat rajatummat. Jos taas maa pystyy lisäämään tuotantoa, myös Euroopan puolustussuunnittelussa on varauduttava kasvavaan pitkän kantaman isku-uhkaan.

Oreshnikin kaltaiset aseet ovat osa laajempaa kehitystä, jossa ohjuspuolustus, varautuminen, hajautettu infrastruktuuri ja sotilaallinen tiedustelu korostuvat. Pelkkä aseiden määrä ei ratkaise, vaan myös se, miten niitä käytetään, miten nopeasti niitä voidaan valmistaa lisää ja kuinka hyvin vastapuoli kykenee torjumaan tai väistämään niiden vaikutukset.

Viimeinen ohjus voi olla poliittinen väline

Jos Venäjällä on todella jäljellä vain yksi Oreshnik-ohjus, sen merkitys voi muuttua sotilaallisesta aseesta yhä enemmän poliittiseksi välineeksi. Viimeistä ohjusta voidaan käyttää uhkailun, painostuksen ja pelotteen rakentamiseen ilman välitöntä laukaisua. Jo pelkkä mahdollisuus sen käytöstä voi vaikuttaa siihen, miten uhkaa arvioidaan Ukrainassa ja sen tukijamaissa.

Tällainen asetelma on tuttu monista asejärjestelmistä, joiden arvo ei perustu ainoastaan käyttöön vaan myös käyttämättä jättämiseen. Säästetty ase voi toimia viestinä siitä, että Venäjällä on yhä kyky eskaloida ilmaiskuja. Samalla sen käyttämättä jättäminen voi paljastaa, että varastoja on vähän ja että uutta tuotantoa odotetaan.

Venäjän sodankäynnissä näkyy usein pyrkimys yhdistää sotilaallinen toiminta ja viestintä. Ohjusiskut ajoittuvat toisinaan poliittisesti merkittäviin hetkiin, kansainvälisiin kokouksiin tai ajankohtiin, jolloin Ukraina tarvitsee erityistä tukea. Oreshnikin mahdollinen viimeinen kappale voisi sopia tällaiseen viestinnälliseen käyttöön, mutta sen laukaiseminen olisi samalla kertaluonteinen ratkaisu, jos korvaavaa tuotantoa ei ole valmiina.

Tilannekuva voi muuttua nopeasti

Arvio Oreshnik-ohjusten määrästä on tärkeä, mutta se ei ole pysyvä totuus. Sotilaalliset varastot, tuotanto ja kulutus muuttuvat jatkuvasti. Venäjä voi saada uusia ohjuksia tuotantolinjoilta, korjata aiemmin keskeneräisiä järjestelmiä tai muuttaa luokitteluaan sen mukaan, mitä pidetään käyttövalmiina. Siksi yksittäinen varastoarvio on nähtävä osana pidempää seurantaa.

Keskeistä on, miten Venäjä toimii seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Jos Oreshnikia ei käytetä, se voi viitata säästämiseen tai varastojen niukkuuteen. Jos sitä käytetään uudelleen, huomio kiinnittyy siihen, oliko kyse viimeisestä varastoidusta ohjuksesta vai merkistä tuotannon jatkumisesta. Molemmissa tapauksissa aseen käyttö kertoo jotakin Venäjän sotilaallisista valinnoista ja sen halusta pitää yllä painetta Ukrainaa vastaan.

Ukrainan sota on osoittanut, että modernissa sodankäynnissä teknisesti kehittyneet aseet ovat tärkeitä, mutta niiden vaikutus riippuu myös teollisesta kestävyydestä. Ase, jota on vain muutama kappale, voi olla vaarallinen ja näyttävä, mutta sen strateginen paino jää rajalliseksi, ellei sitä pystytä valmistamaan lisää. Oreshnikin ympärillä käytävä arviointi kuvaa juuri tätä ristiriitaa: pelätty ase voi olla samaan aikaan merkittävä uhka ja merkki siitä, että Venäjän kalleimpien järjestelmien käyttövara on kapea.