Kouvolalaisessa hoivakodissa esiin noussut tilanne on herättänyt vakavia kysymyksiä siitä, miten vanhusten hoidon turvallisuus varmistetaan arjen kiireessä. Huoli koskee erityisesti työntekijöiden kielitaitoa, perehdytystä ja sitä, kykenevätkö kaikki hoivatyössä toimivat ymmärtämään asukkaiden tarpeita, hoito-ohjeita ja kiireellisiä tilanteita. Tapauksen taustalla on hoitajan kokemus työvuoroista, joissa vastuu iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnista on tuntunut kasaantuvan niille työntekijöille, jotka hallitsevat kielen, paikalliset toimintatavat ja hoivayksikön käytännöt.
Viranomainen on ryhtynyt selvittämään asiaa, kun esiin nousseet tiedot antoivat aihetta tarkempaan tarkasteluun. Kyse ei ole vain yksittäisen työntekijän turhautumisesta, vaan ilmiöstä, joka liittyy koko hoiva-alan paineisiin. Vanhustenhuollossa työvoimapula, vaihtuvuus ja rekrytoinnin vaikeudet ovat jo pitkään pakottaneet yksiköitä etsimään työntekijöitä monista eri taustoista. Se ei sinänsä ole ongelma, mutta hoitotyössä kielitaito ja riittävä osaaminen ovat potilas- ja asiakasturvallisuuden kannalta välttämättömiä.
Huoli syntyi arjen tilanteista
Hoivakodin arjessa kielitaito ei ole muodollinen vaatimus paperilla, vaan käytännön turvallisuuskysymys. Iäkäs asukas voi kertoa kivusta, huimauksesta, pelosta, virtsaamisvaikeuksista tai hengityksen muuttumisesta vain omilla sanoillaan. Jos työntekijä ei ymmärrä viestiä riittävästi, oire voi jäädä huomaamatta tai sen vakavuus arvioida väärin. Myös lääkitykseen, ruokavalioon, liikkumiseen ja kaatumisriskiin liittyvät ohjeet edellyttävät tarkkaa ymmärrystä.
Kouvolalaisessa tapauksessa huoli on kohdistunut siihen, että osa työntekijöistä ei ole hallinnut suomen kieltä riittävästi hoitotyön tehtävissä. Samalla esiin on noussut epäilyjä siitä, ettei kaikilla ole ollut tehtäviin nähden riittävää koulutusta tai perehdytystä. Tällaisessa tilanteessa yksikön kokeneemmat työntekijät joutuvat helposti paikkaamaan puutteita, tarkistamaan muiden tekemisiä ja ottamaan vastuuta myös sellaisista asioista, joiden pitäisi jakautua koko työvuoron kesken.
Kun työyhteisössä syntyy tunne siitä, että kaikki eivät pysty toimimaan itsenäisesti asukkaiden tarpeiden edellyttämällä tavalla, kuormitus kasvaa nopeasti. Hoitajat eivät väsy vain fyysiseen työhön, vaan myös jatkuvaan varuillaan oloon. He joutuvat pohtimaan, onko asukkaan viesti ymmärretty oikein, onko lääke annettu ohjeen mukaan, onko apua pyydetty ajoissa ja onko kirjaus tehty niin, että seuraava työntekijä ymmärtää tilanteen.
Viranomaisen tehtävä on selvittää turvallisuus
Kun hoivayksikön toiminnasta herää huoli, viranomaisen tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö lain ja määräysten vaatimukset. Tarkastelussa voivat olla henkilöstön määrä, kelpoisuus, kielitaito, perehdytys, omavalvonta, lääkehoidon turvallisuus sekä se, miten yksikkö reagoi havaittuihin puutteisiin. Hoivakodin johdolla on velvollisuus varmistaa, että työntekijät kykenevät suoriutumaan tehtävistään turvallisesti.
Viranomaisen toimet eivät automaattisesti tarkoita, että kaikki epäilyt vahvistuisivat sellaisenaan. Selvityksessä käydään läpi asiakirjoja, toimintatapoja ja mahdollisesti yksikön henkilöstötilannetta. Keskeistä on, onko asukkaiden hoito järjestetty niin, ettei heidän terveytensä tai turvallisuutensa vaarannu. Jos puutteita havaitaan, yksiköltä voidaan edellyttää korjaavia toimia ja niiden toteutumista voidaan seurata.
Hoivakodeissa omavalvonnalla on suuri merkitys. Sen tarkoituksena on, että yksikkö itse tunnistaa riskit ennen kuin ne johtavat vahinkoihin. Kielitaitoon liittyvät riskit kuuluvat tähän kokonaisuuteen. Jos työntekijä ei ymmärrä ohjeita, ei pysty kirjaamaan riittävästi tai ei kykene keskustelemaan asukkaan kanssa, asiaa ei voi sivuuttaa pelkkänä työyhteisön sisäisenä hankaluutena. Se on osa hoidon laatua ja turvallisuutta.
Kielitaito on osa hoitotyön ammattitaitoa
Suomessa hoiva-alalla työskentelee yhä enemmän eri maista tulleita työntekijöitä. Monet heistä tekevät tärkeää työtä ja ovat yksiköille välttämättömiä. Keskustelu kielitaidosta ei siksi saa muuttua ihmisten taustan leimaamiseksi. Kysymys on siitä, millä edellytyksillä hoitotyötä voidaan tehdä turvallisesti ja arvokkaasti. Iäkkäällä asukkaalla on oikeus tulla ymmärretyksi riippumatta siitä, kuka työvuorossa on.
Kielitaito tarkoittaa hoivatyössä muutakin kuin arjen kohteliaisuuksia. Työntekijän on ymmärrettävä hoitosuunnitelmia, lääkelistoja, turvallisuusohjeita, hälytyksiä ja omaisten viestejä. Hänen on myös osattava kertoa havainnoistaan seuraaville työntekijöille. Pienikin epäselvyys voi kasvaa suureksi ongelmaksi, jos kyse on esimerkiksi insuliinista, verenohennuslääkkeestä, nielemisvaikeudesta tai äkillisestä sekavuudesta.
Myös asukkaiden kokemus on olennainen. Moni hoivakodin asukas on muistisairas, kuulovammainen tai muuten hauras. Heille tuttu kieli, rauhallinen selittäminen ja kyky tulkita pieniäkin muutoksia käytöksessä ovat osa hyvää hoitoa. Jos yhteistä kieltä ei löydy, asukas voi jäädä vaille apua tai kokea turvattomuutta, vaikka työntekijä yrittäisi parhaansa.
Työvoimapula ei poista vastuuta
Hoiva-alan työvoimapula on todellinen ja vaikea ongelma. Yksiköissä joudutaan tekemään työvuorolistoja tilanteissa, joissa sijaisia on niukasti ja vakituinen henkilöstö väsyy. Tämä voi lisätä painetta palkata työntekijöitä nopeasti ja ottaa heidät mukaan arkeen lyhyellä perehdytyksellä. Kiire ei kuitenkaan poista työnantajan vastuuta varmistaa, että jokainen työntekijä osaa tehtävänsä.
Jos perehdytys jää puutteelliseksi, seuraukset näkyvät nopeasti. Uusi työntekijä ei tunne asukkaiden yksilöllisiä tarpeita, ei tiedä yksikön hälytyskäytäntöjä tai ei ymmärrä, milloin pitää ottaa yhteys sairaanhoitajaan tai lääkäriin. Silloin vastuuta siirtyy kokeneemmille hoitajille, jotka joutuvat samaan aikaan hoitamaan omia tehtäviään ja valvomaan muiden työtä. Pitkään jatkuessaan tällainen tilanne lisää irtisanoutumisia ja pahentaa työvoimapulaa entisestään.
Kouvolalaisessa tapauksessa esiin noussut tieto useiden työntekijöiden lähtemisestä kertoo siitä, miten nopeasti työyhteisön kantokyky voi heikentyä. Hoitajat ovat tottuneet kiireeseen, mutta moni kokee rajan ylittyvän silloin, kun kiire yhdistyy epävarmuuteen hoidon turvallisuudesta. Työntekijöiden huoli on tärkeä signaali, koska he näkevät arjen tilanteet läheltä.
Asukkaiden oikeudet ovat keskustelun ytimessä
Hoivakodin asukkaat ovat usein ihmisiä, jotka eivät pysty itse valvomaan oikeuksiensa toteutumista. Siksi yhteiskunnan, omaisten, henkilöstön ja valvovien viranomaisten rooli korostuu. Hoivayksikön on pystyttävä osoittamaan, että asukkaat saavat tarvitsemansa avun, lääkityksen, ravinnon, hygienian ja turvallisen ympäristön myös silloin, kun henkilöstössä on vaihtuvuutta.
Kielitaitoon liittyvät puutteet eivät aina näy ulospäin. Ne voivat ilmetä viiveinä, väärinymmärryksinä, epäselvinä kirjauksina tai siinä, että asukas ei saa kerrottua asiaansa. Siksi ongelmaan on puututtava ennen kuin se johtaa vakaviin seurauksiin. Hyvässä hoivassa työntekijällä on riittävästi osaamista, aikaa ja tukea kohdata asukas yksilönä.
Omaisille tilanne voi olla erityisen vaikea. He luottavat siihen, että läheinen saa hoivakodissa asianmukaista apua kaikkina vuorokaudenaikoina. Jos he alkavat epäillä, ettei viestintä toimi tai että henkilöstö ei ymmärrä asukkaan tarpeita, luottamus horjuu nopeasti. Luottamuksen palauttaminen vaatii avoimuutta, konkreettisia korjaavia toimia ja seurantaa.
Tarvitaan selkeät rajat ja parempi tuki
Tapaus nostaa esiin tarpeen määritellä nykyistä käytännönläheisemmin, millainen kielitaito eri tehtävissä vaaditaan ja miten se varmistetaan. Samalla on huolehdittava siitä, että ulkomailta tulevat työntekijät saavat mahdollisuuden oppia kieltä ja perehtyä suomalaiseen hoivatyöhön kunnolla. Vastakkain eivät ole kansainvälinen rekrytointi ja turvallinen hoito, vaan onnistunut rekrytointi edellyttää molempia.
Työnantajien on arvioitava realistisesti, mihin tehtäviin työntekijä voidaan sijoittaa ja millaista ohjausta hän tarvitsee. Kaikkea vastuuta ei voida siirtää työvuoron muille hoitajille. Jos yksikkö käyttää opiskelijoita, avustavia työntekijöitä tai vielä kieltä opettelevia työntekijöitä, työnjako on tehtävä niin, että asukkaiden turvallisuus ei riipu sattumasta.
Viranomaisen selvitys antaa mahdollisuuden korjata puutteita ja täsmentää käytäntöjä. Samalla se muistuttaa laajemmin siitä, että vanhustenhoidon laatu syntyy arjen pienistä ratkaisuista: ymmärretystä avunpyynnöstä, oikein annetusta lääkkeestä, ajoissa huomatuista oireista ja siitä, että työntekijöillä on edellytykset tehdä työnsä hyvin.
Kouvolan tapaus ei ole vain paikallinen kiista työyhteisön sisällä. Se on esimerkki siitä, miten herkkä hoivajärjestelmä on silloin, kun henkilöstön osaamisessa, perehdytyksessä tai kielitaidossa on aukkoja. Vanhustenhoidossa säästöjen, kiireen ja työvoimapulan keskellä tärkein lähtökohta ei saa kadota: jokaisella asukkaalla on oikeus turvalliseen, ymmärrettävään ja ihmisarvoiseen hoivaan.
Ladataan kommentteja...