Venäjän hyökkäyssodan pitkittyminen ja sen aiheuttamat sotilaalliset, taloudelliset ja poliittiset paineet ovat lisänneet huolta Euroopan sisäisestä turvallisuudesta. Sabotaasit, häirintä, kyberiskut, vaikuttamisoperaatiot ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva epäselvä toiminta ovat nousseet entistä näkyvämmäksi osaksi laajaa vastakkainasettelua. Euroopan maat ovat viime vuosina joutuneet varautumaan tilanteeseen, jossa perinteisen sotilaallisen voiman rinnalla käytetään keinoja, joiden tarkoituksena on aiheuttaa epävarmuutta, hidastaa päätöksentekoa ja kuluttaa yhteiskuntien henkistä kestävyyttä.
Hybridivaikuttamisen vetovoima perustuu juuri sen epämääräisyyteen. Tekijää voi olla vaikea osoittaa aukottomasti, seuraukset voivat näyttää yksittäisiltä häiriöiltä ja kokonaiskuva paljastuu usein vasta ajan kanssa. Kun hyökkäyssota ei etene suunnitellusti, kasvaa houkutus siirtää painetta muualle: Euroopan satamiin, tietoverkkoihin, rajaseuduille, rautateille, energiayhteyksiin ja julkiseen keskusteluun. Suomen kannalta kehitys ei ole etäinen ilmiö, vaan osa turvallisuusympäristöä, johon on varauduttava pitkäjänteisesti.
Sabotaasi on halpaa, mutta sen vaikutus voi olla suuri
Sabotaasin ja muun peitellyn häirinnän keskeinen piirre on kustannusten ja vaikutusten epäsuhta. Pienellä ryhmällä, rajallisella rahalla ja yksinkertaisilla välineillä voidaan aiheuttaa laajoja taloudellisia vahinkoja tai synnyttää pelkoa, joka ylittää itse teon välittömät seuraukset. Siksi tällaiset keinot kiinnostavat erityisesti silloin, kun avoin sotilaallinen toiminta olisi poliittisesti liian riskialtista tai taloudellisesti kallista.
Euroopan turvallisuusviranomaisten näkökulmasta huolta aiheuttaa se, että kohteita on runsaasti. Energiaverkot, merikaapelit, tietoliikenneyhteydet, satamat, logistiikkakeskukset, lentoliikenne, rautatiet ja puolustusteollisuuden toimitusketjut muodostavat verkoston, jonka toimivuus on välttämätöntä sekä arjen että kriisinkestävyyden kannalta. Yksittäinen katkos voi olla teknisesti pieni, mutta sen vaikutus voi kasvaa suureksi, jos se osuu oikeaan aikaan tai jos se liitetään laajempaan pelon ilmapiiriin.
Hybriditoiminnan tavoite ei aina ole fyysisen tuhon tuottaminen. Usein olennaista on epävarmuus. Kun yhteiskunta joutuu pohtimaan, oliko kyse onnettomuudesta, rikollisuudesta, vakoilusta vai valtiollisesta operaatiosta, päätöksenteko hidastuu. Samalla kansalaisille syntyy kokemus siitä, että vaarat voivat ilmaantua arjen keskelle ennakoimatta. Tämä on vaikuttamista, jossa tekninen vahinko ja psykologinen vaikutus kulkevat rinnakkain.
Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut Euroopan turvallisuusjärjestystä tavalla, joka ulottuu kauas rintamalinjojen ulkopuolelle. Aiemmin monet eurooppalaiset valtiot suhtautuivat hybridiuhkiin pitkälti erikoistilanteina, jotka koskivat lähinnä kriisien reuna-alueita. Nyt niistä on tullut osa päivittäistä turvallisuuspolitiikkaa.
Useissa maissa on kiristetty valmiutta suojata kriittistä infrastruktuuria, parannettu viranomaisten tiedonvaihtoa ja vahvistettu kykyä tunnistaa poikkeavia tapahtumaketjuja. Yksittäinen sähkökatkos, tulipalo varastoalueella, häiriö tietoverkossa tai epäilyttävä liike rajaseudulla ei välttämättä kerro vielä valtiollisesta toiminnasta. Kun tapahtumia kuitenkin kertyy eri puolilla Eurooppaa, niiden yhteisvaikutus pakottaa viranomaiset tarkastelemaan ilmiötä kokonaisuutena.
Turvallisuusympäristön muutoksessa on olennaista myös se, että sodan ja rauhan välinen raja hämärtyy. Euroopan maat eivät ole sodassa Venäjän kanssa, mutta ne elävät ympäristössä, jossa vihamielisiä toimia voidaan kohdistaa niihin ilman sodanjulistusta ja ilman näkyviä sotilasjoukkoja. Tämä asettaa paineita lainsäädännölle, viranomaisten toimivaltuuksille ja kansainväliselle yhteistyölle. Demokraattisten valtioiden on kyettävä vastaamaan uhkiin oikeusvaltion periaatteita noudattaen, vaikka vastapuoli hyödyntäisi avoimen yhteiskunnan haavoittuvuuksia.
Suomi on varautunut, mutta haavoittuvuuksia ei voi poistaa kokonaan
Suomessa hybridivaikuttamisen riskeihin on suhtauduttu vakavasti jo pitkään. Maantiede, historia ja riippuvuus toimivista yhteyksistä tekevät Suomesta maan, jossa kokonaisturvallisuuden ajattelulla on vahva perinne. Viranomaiset, yritykset ja järjestöt harjoittelevat poikkeustilanteita, ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen on osa kansallista varautumista.
Tästä huolimatta täysin aukotonta suojaa ei ole olemassa. Moderni yhteiskunta toimii verkostojen varassa. Sähkö, tietoliikenne, polttoaine, ruoka, terveydenhuolto, maksujärjestelmät ja liikenne muodostavat kokonaisuuden, jossa yhden osan häiriö voi heijastua nopeasti toisiin. Varautumisen tavoite ei siksi ole vain estää kaikki vahingot, vaan varmistaa, että yhteiskunta pystyy jatkamaan toimintaansa myös häiriöiden aikana.
Suomi sai jo vuonna 2018 muistutuksen siitä, että epäselvät ja pimeässä tapahtuvat toimet voivat ulottua myös tänne. Tuolloin turvallisuuskeskustelussa nousi esiin kysymyksiä rajojen, kiinteistöomistusten, strategisten sijaintien ja viranomaisten toimintakyvyn merkityksestä. Tapahtumat vahvistivat käsitystä siitä, että valtiollinen vaikuttaminen voi käyttää hyväkseen myös siviilimaailman rakenteita ja näennäisesti tavanomaisia järjestelyjä.
Sittemmin Suomen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut merkittävästi. Nato-jäsenyys on vahvistanut puolustuksellista selkänojaa, mutta samalla Suomi on entistä selvemmin osa lännen yhteistä turvallisuusrakennetta. Tämä voi lisätä maan kiinnostavuutta vaikuttamisyritysten kohteena. Pelkkä sotilaallinen liittoutuminen ei poista tarvetta kansalliselle valppaudelle, vaan korostaa sitä.
Vaikuttamisen kohteena on myös mieliala
Hybriditoiminnassa fyysiset kohteet ovat vain osa kokonaisuutta. Yhtä tärkeää on vaikuttaa ihmisten mielialoihin ja yhteiskunnan sisäiseen luottamukseen. Huhut, väärät väitteet, tarkoituksellisesti kärjistetty keskustelu ja viranomaisten toiminnan epäilyttäminen voivat olla tehokkaita, jos ne osuvat valmiiksi jännittyneeseen ilmapiiriin.
Eurooppalaisissa yhteiskunnissa päätöksenteko perustuu avoimuuteen, julkiseen keskusteluun ja poliittiseen kilpailuun. Nämä ovat demokratian vahvuuksia, mutta niitä voidaan myös käyttää hyväksi. Jos kansalaiset saadaan epäilemään viranomaistietoa, median työtä tai liittolaisten sitoutumista, syntyy sisäistä kitkaa. Tällainen vaikuttaminen ei välttämättä pyri vakuuttamaan ihmisiä yhdestä vaihtoehtoisesta totuudesta, vaan se voi pyrkiä siihen, ettei kukaan enää luota mihinkään.
Siksi viranomaisten viestinnän nopeus ja selkeys ovat keskeisiä. Kun tapahtuu häiriö, yleisölle on kerrottava mahdollisimman nopeasti, mitä tiedetään, mitä ei vielä tiedetä ja miten asiaa selvitetään. Epävarmuuden myöntäminen ei ole heikkoutta, vaan osa luotettavaa kriisiviestintää. Jos tietotyhjiö jää liian pitkäksi, sen täyttävät helposti arvailut ja tarkoituksellinen harhaanjohtaminen.
Hyökkäyssodan vaikeudet voivat lisätä riskinottoa
Venäjän kannalta hybridikeinojen merkitys kasvaa sitä mukaa, kun hyökkäyssodan hinta nousee. Sotilaalliset tappiot, talouspakotteet, kansainvälinen eristyminen ja pitkä sota kuluttavat voimavaroja. Samalla Euroopan tuki Ukrainalle on pysynyt ratkaisevana tekijänä sodan kulussa. Jos suoraa painostusta ei voida kohdistaa tehokkaasti tai turvallisesti, epäsuorat keinot muuttuvat houkuttelevammiksi.
Sabotaaseilla ja vaikuttamisoperaatioilla voidaan yrittää heikentää aseavun toimituksia, hidastaa puolustusteollisuuden tuotantoa, lisätä energiaturvallisuuden huolia tai synnyttää poliittista painetta hallituksia kohtaan. Vaikka yksittäinen teko ei muuttaisi sodan kulkua, useiden pienten häiriöiden sarja voi kasvattaa kustannuksia ja epävarmuutta.
Riskinä on myös virhearvio. Peitellyn toiminnan tekijä voi olettaa, että kynnys vastatoimiin pysyy korkeana, koska todisteiden esittäminen julkisesti on vaikeaa. Jos teot kuitenkin aiheuttavat vakavia vahinkoja tai henkilövahinkoja, poliittinen paine vastata kasvaa nopeasti. Tämä tekee tilanteesta epävakaan: toiminta, joka on tarkoitettu jäämään harmaalle alueelle, voi laajentua kriisiksi.
Euroopan vastaus rakentuu yhteistyölle ja sitkeydelle
Euroopan maiden keinovalikoima ei rajoitu vahinkojen korjaamiseen. Keskeistä on ennakointi, tiedustelutiedon jakaminen, poliisiyhteistyö, kyberturvallisuus, rajaturvallisuus ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen. Myös yksityisillä yrityksillä on suuri rooli, sillä suuri osa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista on niiden hallinnassa tai ylläpidossa.
Yhteistyö on välttämätöntä, koska vaikuttamisoperaatiot eivät kunnioita valtioiden rajoja. Sama toimintamalli voi näkyä yhdessä maassa tietoverkkohyökkäyksenä, toisessa sabotaasiepäilynä ja kolmannessa disinformaatiokampanjana. Kun havainnot yhdistetään, kokonaiskuva tarkentuu ja varautuminen paranee.
Kansalaisten rooli on sekin tärkeä. Varautuminen ei tarkoita pelon lietsomista, vaan arkista toimintakykyä. Kotivara, kyky seurata viranomaistiedotusta, kriittinen suhtautuminen verkossa leviäviin väitteisiin ja luottamus yhteisiin instituutioihin vahvistavat yhteiskunnan kestävyyttä. Hybridivaikuttamisen teho heikkenee, jos ihmiset eivät hätäänny jokaisesta häiriöstä eivätkä jaa tarkistamatonta tietoa eteenpäin.
Pitkä kamppailu vaatii rauhallista valppautta
Venäjän sabotaasi- ja vaikuttamistoiminnan mahdollinen kiihtyminen on osa laajempaa turvallisuuspoliittista murrosta. Eurooppa on siirtynyt aikaan, jossa kriisit eivät välttämättä ala näkyvästi, eivätkä ne aina pääty selkeään ratkaisuun. Häirintä voi olla jatkuvaa, aaltoilevaa ja vaikeasti todistettavaa.
Suomen ja muiden Euroopan maiden kannalta tärkeintä on säilyttää toimintakyky. Se tarkoittaa sekä kovia turvallisuustoimia että yhteiskunnallista luottamusta. Rajojen, verkkojen ja infrastruktuurin suojaaminen on välttämätöntä, mutta yhtä olennaista on pitää julkinen keskustelu vakaana ja tosiasioihin perustuvana.
Hyökkäyssodan alamäki voi lisätä Venäjän halua turvautua halpoihin ja kiistettäviin keinoihin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Eurooppa olisi voimaton. Mitä paremmin yhteiskunnat tunnistavat häirinnän logiikan, jakavat tietoa ja vahvistavat kriisinkestävyyttään, sitä vaikeampi niihin on vaikuttaa. Hybriditoiminnan perimmäinen tavoite on horjuttaa luottamusta. Siksi rauhallinen valppaus on yksi tärkeimmistä puolustuskeinoista.
Ladataan kommentteja...