Iranin sotilaallinen iskukyky on palautunut nopeasti sen jälkeen, kun alueelle syntynyt tulitauko rauhoitti avoimia yhteenottoja. Arvioiden mukaan Iranilla on jälleen käytössään noin 75 prosenttia niistä ohjus- ja droonivarastoista, jotka sillä oli ennen viimeisintä sotilaallista kriisiä. Kehitys on merkittävä, sillä juuri pitkän kantaman ohjukset, risteilyohjukset ja lennokit muodostavat Iranin keskeisimmän keinon vaikuttaa alueellisiin vastustajiinsa sekä ylläpitää pelotetta tilanteessa, jossa sen tavanomaiset ilmavoimat ovat moniin kilpailijoihin verrattuna vanhentuneet.

Tulitauko antoi aikaa varastojen täydentämiseen

Tulitauko on muuttanut Lähi-idän turvallisuustilannetta tavalla, joka ei näy ainoastaan rintamalinjoilla tai diplomaattisissa neuvotteluissa. Kun välittömät sotilaalliset iskut ovat vähentyneet, valtioille ja aseellisille ryhmille avautuu mahdollisuus täydentää varastojaan, korjata vaurioituneita järjestelmiä ja arvioida uudelleen toimintatapojaan. Iranin kohdalla tämä on tarkoittanut ennen kaikkea ohjus- ja droonikyvyn uudelleenrakentamista.

Iranin puolustusajattelu nojaa vahvasti epäsymmetriseen voimaan. Sen sijaan, että maa pyrkisi kilpailemaan suoraan nykyaikaisilla hävittäjälaivueilla tai laivastoilla, se on panostanut ballistisiin ohjuksiin, risteilyohjuksiin, miehittämättömiin ilma-aluksiin sekä alueellisiin liittolaisverkostoihin. Tällainen rakenne mahdollistaa painostuksen laajalla maantieteellisellä alueella ilman, että Iranin tarvitsee siirtää suuria joukkoja rajojensa ulkopuolelle.

Arvio siitä, että noin kolme neljäsosaa sotaa edeltäneistä varastoista olisi jälleen käytettävissä, kertoo sekä tuotantokyvystä että siitä, että asejärjestelmien hajauttamiseen on panostettu. Ohjusarsenaalin palautuminen ei välttämättä tarkoita, että kaikki järjestelmät olisivat välittömästi laukaisuvalmiudessa. Se kuitenkin viittaa siihen, että Iran on kyennyt täydentämään keskeisiä varastojaan ja ylläpitämään kykyä laajamittaisiin iskuihin, mikä vaikuttaa suoraan alueen muiden valtioiden uhka-arvioihin.

Ohjukset ja droonit ovat Iranin pelotteen ydin

Iranin ohjusohjelma on vuosien ajan ollut yksi maan turvallisuuspolitiikan keskeisistä välineistä. Ballistiset ohjukset tarjoavat kyvyn iskeä kaukana sijaitseviin kohteisiin, kun taas droonit mahdollistavat joustavamman ja usein edullisemman tavan kuormittaa vastustajan ilmapuolustusta. Yhdessä nämä järjestelmät muodostavat kokonaisuuden, jonka torjuminen vaatii vastapuolelta runsaasti resursseja.

Droonien merkitys on kasvanut erityisesti viime vuosien konflikteissa. Ne voivat toimia tiedusteluvälineinä, harhautusmaaleina tai varsinaisina iskuaseina. Suuri määrä edullisia lennokkeja voi pakottaa vastustajan käyttämään kalliita torjuntaohjuksia, jolloin puolustuksen kustannukset nousevat nopeasti. Kun drooneja käytetään samanaikaisesti ballististen ohjusten ja risteilyohjusten kanssa, puolustajan on reagoitava useisiin eri lentoratoihin, korkeuksiin ja nopeuksiin.

Iranin kannalta tällainen kokonaisuus on poliittisesti ja sotilaallisesti houkutteleva. Se antaa mahdollisuuden viestiä voimasta ilman perinteistä sotilaallista ylivoimaa. Samalla se lisää riskiä virhearvioista, sillä laajamittainen ohjus- tai drooni-isku voisi nopeasti johtaa vastaiskuihin ja uuteen eskalaatiokierteeseen. Tulitauon aikana palautettu arsenaali ei siis ole vain sotilaallinen yksityiskohta, vaan osa laajempaa alueellista tasapainoa.

Alueelliset vaikutukset ulottuvat laajalle

Iranin asevarastojen palautuminen koskettaa useita maita ja toimijoita. Lähi-idässä ohjus- ja drooniuhkaa arvioidaan erityisen tarkasti Israelissa, Persianlahden maissa sekä Yhdysvaltojen alueellisissa tukikohdissa. Myös kansainväliset merireitit ovat osa turvallisuuskuvaa, sillä Hormuzinsalmen ja Punaisenmeren alueen häiriöt voivat vaikuttaa energiamarkkinoihin ja maailmanlaajuisiin kuljetusketjuihin.

Iranin vaikutus ei rajoitu sen omiin asevoimiin. Maa on pitkään tukenut alueellisia liittolaisia ja kumppaniryhmiä, joiden toiminta voi lisätä painetta useilla suunnilla samanaikaisesti. Ohjus- ja drooniteknologian leviäminen tällaisille toimijoille on erityinen huolenaihe, koska se vaikeuttaa vastuun osoittamista ja tekee kriisinhallinnasta monimutkaisempaa. Jos isku lähtee liittolaisryhmän hallitsemalta alueelta, mutta tekninen osaaminen tai asejärjestelmä on peräisin muualta, poliittinen vastaus muuttuu vaikeaksi.

Iran rakensi ohjusarsenaalinsa lähes ennalleen tulitauon turvin – kuvituskuva

Tulitauon hyödyntäminen varastojen täydentämiseen lisää epäluottamusta osapuolten välillä. Vaikka tulitauko voi vähentää välitöntä väkivaltaa, se ei välttämättä ratkaise konfliktin taustalla olevia kysymyksiä. Jos osapuolet käyttävät rauhallisemman vaiheen aseistautumiseen, seuraava kriisi voi alkaa aiempaa suuremmalla voimalla. Tämä tekee diplomatian tehtävästä entistä vaikeamman, sillä neuvotteluissa on huomioitava sekä avoimet poliittiset kiistat että nopeasti muuttuva sotilaallinen kapasiteetti.

Tuotantokyky kertoo pakotteiden rajallisuudesta

Iranin kyky palauttaa merkittävä osa ohjus- ja droonivarastoistaan nostaa esiin kysymyksen kansainvälisten pakotteiden vaikutuksesta. Iranin puolustusteollisuus on ollut pitkään rajoitusten kohteena, mutta maa on kehittänyt kotimaista tuotantoa ja hankintaverkostoja, joiden avulla se on pystynyt ylläpitämään aseohjelmiaan. Pakotteet voivat hidastaa kehitystä, nostaa kustannuksia ja vaikeuttaa tiettyjen komponenttien saatavuutta, mutta ne eivät ole estäneet ohjelmien jatkumista.

Nykyaikaiset droonit ja ohjukset sisältävät monenlaisia osia, joista osa voi olla kaksikäyttöisiä. Tämä tarkoittaa, että samoja komponentteja voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin. Valvonnan kannalta ongelma on vaikea, sillä elektroniikkaa, antureita ja muita osia liikkuu maailmanmarkkinoilla laillisten toimitusketjujen kautta. Jos järjestelmässä on useita välikäsiä ja peiteyrityksiä, alkuperän ja loppukäytön seuraaminen muuttuu työlääksi.

Iranin tuotantokyky ei kuitenkaan ole rajaton. Laadukkaiden ohjusten valmistus vaatii teollista osaamista, testauskapasiteettia ja vakaita toimitusketjuja. Lisäksi varastojen täydentäminen ei yksin takaa strategista etua, jos vastustajien ilmapuolustus kehittyy samaan aikaan. Silti nykyinen arvio osoittaa, että Iranilla on edelleen kyky ylläpitää huomattavaa pelotetta, vaikka sen varastoja olisi kulutettu aiemmissa yhteenotoissa.

Uusi asevarustelun vaihe voi heikentää tulitauon kestävyyttä

Tulitauon kestävyys riippuu siitä, kokevatko osapuolet sen palvelevan etujaan. Jos yksi osapuoli käyttää tauon asevoimansa vahvistamiseen, muut voivat tulkita tilanteen uhkaavaksi ja ryhtyä omiin vastatoimiinsa. Tämä voi tarkoittaa ilmapuolustuksen vahvistamista, tiedustelun lisäämistä, ennaltaehkäisevien iskujen suunnittelua tai uusien asehankintojen nopeuttamista.

Lähi-idän turvallisuusympäristössä tällaiset liikkeet näkyvät nopeasti. Ohjusarsenaalin palautuminen voi johtaa siihen, että Iranin vastustajat lisäävät valmiuttaan ja pyrkivät hajauttamaan kriittisiä kohteitaan. Samalla kasvaa paine kehittää torjuntajärjestelmiä, jotka kykenevät vastaamaan suuriin samanaikaisiin iskuparviin. Tämä puolestaan voi vahvistaa asevarustelun kierrettä, jossa jokainen osapuoli perustelee omat toimensa toisen osapuolen varautumisella.

Diplomaattisesti tilanne on herkkä. Tulitaukoa pidetään usein välivaiheena, jonka aikana voidaan rakentaa pysyvämpiä ratkaisuja. Jos taustalla kuitenkin tapahtuu nopeaa sotilaallista valmistautumista, luottamuksen rakentaminen vaikeutuu. Siksi ohjus- ja droonivarastojen kehitys voi nousta keskeiseksi kysymykseksi tulevissa neuvotteluissa, vaikka sitä ei aina käsitellä julkisesti yksityiskohtaisesti.

Epävarmuus lisää varovaisuuden tarvetta

Arviot asevarastojen koosta ovat aina epävarmoja. Ohjusten ja droonien määrää, kuntoa ja sijoituspaikkoja ei yleensä voida vahvistaa avoimesti samalla tarkkuudella kuin esimerkiksi joukkojen näkyviä siirtoja. Lisäksi osa arsenaalista voi olla hajautettuna, suojattuna tai sijoitettuna maan alle. Tästä syystä prosenttilukuja on tarkasteltava suuntaa antavina, ei täsmällisinä inventaareina.

Silti kokonaiskuva on selvä: Iranin kyky tuottaa ja palauttaa sotilaallista iskukykyä on säilynyt vahvana. Noin 75 prosentin tasolle palautunut ohjus- ja droonivarasto tarkoittaa, että maa ei ole menettänyt keskeistä pelotevälinettään. Se voi vaikuttaa alueelliseen päätöksentekoon jo pelkällä olemassaolollaan, vaikka aseita ei käytettäisi.

Tilanne korostaa tarvetta huolelliseen kriisinhallintaan. Yksittäinen isku, väärin tulkittu valmistelutoimi tai tekninen virhe voi käynnistää tapahtumaketjun, jota on vaikea pysäyttää. Siksi alueen valtioiden, kansainvälisten toimijoiden ja diplomaattisten välittäjien on seurattava paitsi tulitauon muodollista noudattamista myös sitä, miten osapuolet käyttävät rauhallisemman vaiheen.

Iranin arsenaalin palautuminen osoittaa, että tulitauko voi olla samanaikaisesti helpotus siviileille ja mahdollisuus sotilaalliseen uudelleenjärjestäytymiseen. Se ei yksin ratkaise alueen turvallisuusongelmia, vaan voi jopa siirtää seuraavan kriisin ajankohtaa eteenpäin ilman, että sen perusasetelma muuttuu. Mitä suurempi valmius ohjus- ja drooni-iskuihin osapuolilla on, sitä tärkeämmäksi nousee poliittinen harkinta, viestintäkanavien ylläpito ja sellaisten järjestelyjen rakentaminen, jotka vähentävät uuden yhteenoton todennäköisyyttä.