Liiketalouden opiskelijoiden on yhä vaikeampaa löytää harjoittelupaikkaa, ja moni joutuu tarjoamaan työpanostaan täysin ilmaiseksi ilman, että yrityksiä löytyy silti. Yksi tuoreimmista esimerkeistä on 21-vuotias opiskelija, joka päätyi seisomaan kadulle kyltin kanssa etsiessään harjoittelupaikkaa – keino, johon turvaudutaan yhä useammin, kun perinteiset hakukanavat eivät tuota tulosta.
Harjoittelupaikkojen etsintä on muuttunut vaikeaksi
Vielä muutama vuosi sitten liiketalouden opiskelijan oli mahdollista löytää harjoittelupaikka melko kohtuullisella vaivalla, kunhan haki aktiivisesti ja oli valmis joustamaan toimialan tai tehtävänkuvan suhteen. Nyt tilanne on toinen. Oppilaitoksista valmistuu jatkuvasti uusia hakijoita, mutta avoimien harjoittelupaikkojen määrä ei ole kasvanut samassa tahdissa – päinvastoin, monilla aloilla paikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
Ilmiö näkyy konkreettisesti siinä, että opiskelijat joutuvat lähettämään kymmeniä tai jopa satoja hakemuksia ennen kuin edes yksi yritys vastaa myöntävästi. Osa opiskelijoista on turhautunut niin pahasti perinteiseen hakuprosessiin, että he ovat alkaneet etsiä epätavallisempia keinoja erottuakseen joukosta. Kadulle kyltin kanssa asettuminen on äärimmäinen, mutta osuva kuvaus siitä, kuinka epätoivoiseksi tilanne on monen kohdalla muodostunut. Se kertoo myös siitä, että perinteiset kanavat – sähköpostihakemukset, verkkolomakkeet ja rekrytointisivustot – eivät enää tunnu riittävän, kun hakijoita on runsaasti ja vastauksia niukasti.
Harjoittelupaikan puute ei ole pelkkä kiusallinen välivaihe opinnoissa. Monilla koulutusaloilla harjoittelu on pakollinen osa tutkintoa, ja ilman sitä opinnot voivat viivästyä merkittävästi. Tämä lisää painetta opiskelijoille, jotka joutuvat samaan aikaan selviytymään opintojen etenemisvaatimuksista ja epävarmasta työmarkkinatilanteesta.
Miksi paikkoja on entistä vähemmän tarjolla
Taustalla vaikuttaa useampi samanaikainen kehityskulku. Yksi keskeinen syy on yritysten toimintatapojen digitalisoituminen: monet aiemmin harjoittelijoille sopineet perustehtävät, kuten rutiiniraportointi, tietojen syöttäminen ja yksinkertaisten asiakirjojen laatiminen, hoituvat nykyään pitkälti valmiiden ohjelmistojen ja järjestelmien avulla. Kun tällaiset tehtävät vähenevät, katoaa samalla se luonteva sisäänheittotehtävä, jonka kautta moni harjoittelija on perinteisesti päässyt yrityksen arkeen kiinni.
Toinen syy liittyy yritysten resursseihin ja siihen, kuinka paljon aikaa harjoittelijan perehdyttämiseen on käytettävissä. Harjoittelijan ottaminen ei ole koskaan ollut täysin ilmaista yritykselle, vaikka itse työpanos olisikin palkaton – perehdytys, ohjaus ja valvonta vievät kokeneempien työntekijöiden aikaa. Kun yritysten oma henkilöstö on kiireistä ja resurssit tiukalla, harjoittelijan ottaminen saatetaan kokea pikemminkin lisärasitteena kuin apuna, vaikka työstä ei maksettaisi palkkaa lainkaan.
Kolmanneksi taustalla vaikuttaa myös se, että osa hakijoista tarvitsee aiempaa enemmän tukea ja ohjausta harjoittelun aikana. Tämä ei ole opiskelijoiden vika, vaan seurausta esimerkiksi opintopoluista, joissa käytännön työelämäkontakteja on ollut vähemmän kuin aiemmin, tai siitä, että osa hakijoista suorittaa harjoittelun täysin uudella alalla ilman aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Kun yritys arvioi, kuinka paljon ohjausresursseja harjoittelija vaatisi, saatetaan päätyä siihen, ettei harjoittelijaa oteta lainkaan, vaikka työpanos tulisi ilmaiseksi.
Yhdessä nämä tekijät ovat johtaneet tilanteeseen, jossa harjoittelupaikkojen tarjonta on supistunut juuri niillä aloilla, joilla hakijoita on eniten. Liiketalous on yksi suosituimmista koulutusaloista, ja sieltä valmistuu vuosittain suuri määrä opiskelijoita, jotka kaikki kilpailevat samoista, entistä harvemmista paikoista.
Opiskelijoiden keinot erottua joukosta
Kun perinteinen hakuprosessi ei tuota tulosta, opiskelijat joutuvat miettimään uusia tapoja saada äänensä kuuluviin. Moni turvautuu verkostoitumiseen: erilaiset opiskelijatapahtumat, alumnitilaisuudet ja yritysvierailut ovat nousseet entistä tärkeämmiksi kanaviksi, kun suora hakemus ei enää riitä. Henkilökohtainen kontakti yrityksen edustajaan voi antaa hakemukselle merkittävän etulyöntiaseman verrattuna anonyymiin sähköpostihakemukseen.
Osa opiskelijoista on myös alkanut panostaa aiempaa enemmän omaan näkyvyyteensä verkossa, esimerkiksi rakentamalla ammatillista profiiliaan ja tuomalla esiin projekteja, joita he ovat tehneet opintojen ohessa. Tavoitteena on osoittaa konkreettista osaamista, joka erottaa hakijan muusta massasta silloinkin, kun työkokemusta ei vielä ole kertynyt paljon.
Ääriesimerkkinä tästä trendistä on juuri kadulle kyltin kanssa asettuminen. Vaikka keino on harvinainen, se kuvastaa hyvin sitä epätoivoa, jota moni tunnollisesti opiskellut ja harjoittelupaikkaa aktiivisesti hakenut nuori kokee, kun perinteiset keinot eivät tuota tulosta. Samalla se herättää kysymyksen siitä, onko työmarkkinoilla ja koulutusjärjestelmässä tapahtunut sellainen muutos, johon nykyiset hakukäytännöt eivät enää vastaa riittävän hyvin.
Oppilaitosten ja työnantajien vastuu
Tilanne nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä rooli oppilaitoksilla tulisi olla harjoittelupaikkojen järjestämisessä. Perinteisesti vastuu paikan löytämisestä on ollut pitkälti opiskelijalla itsellään, mutta kun kilpailu on kiristynyt merkittävästi, moni peräänkuuluttaa oppilaitoksilta aiempaa aktiivisempaa roolia yrityskontaktien rakentamisessa ja harjoittelupaikkojen välittämisessä.
Toisaalta myös yrityksiltä odotetaan pohdintaa siitä, miten harjoittelijoiden ottaminen voitaisiin tehdä nykyistä houkuttelevammaksi ja helpommaksi, vaikka lyhyellä aikavälillä siitä koituisikin lisätyötä ohjaavalle henkilöstölle. Harjoittelijoiden kouluttaminen on monella alalla pitkän aikavälin investointi: tänään perehdytettävä harjoittelija voi muutaman vuoden kuluttua olla osaava ja yritykseen sitoutunut työntekijä. Tämä näkökulma saattaa jäädä helposti taka-alalle, jos yrityksen arjessa keskitytään ensisijaisesti lyhyen aikavälin tehokkuuteen.
Joissain tapauksissa ratkaisuksi on esitetty myös harjoittelujaksojen joustavampaa rakennetta, esimerkiksi osa-aikaisia tai projektikohtaisia harjoitteluja, jotka vaativat yritykseltä vähemmän sitoutumista kuin perinteinen kokopäiväinen harjoittelujakso. Tällaiset mallit voisivat madaltaa kynnystä ottaa harjoittelija myös pienemmissä yrityksissä, joilla ei ole resursseja täysimittaiseen perehdytysohjelmaan.
Mitä tilanteelle voidaan tehdä
Harjoittelupaikkojen niukkuus liiketalouden alalla ei ratkea yksittäisillä toimilla, vaan vaatii todennäköisesti useamman osapuolen yhteistyötä. Oppilaitosten, yritysten ja opiskelijajärjestöjen välinen tiiviimpi yhteistyö voisi auttaa tunnistamaan aloja ja tehtäviä, joissa harjoittelijoille olisi edelleen aitoa kysyntää, vaikka osa perinteisistä tehtävistä olisikin muuttunut.
Myös opiskelijoiden omaa osaamista ja valmiuksia voitaisiin tukea aiempaa paremmin jo opintojen aikana, esimerkiksi tarjoamalla enemmän käytännönläheisiä projekteja ja yhteistyötä työelämän kanssa ennen varsinaista harjoittelujaksoa. Tämä voisi vähentää sitä ohjaustarvetta, joka nykyisellään saa osan yrityksistä epäröimään harjoittelijan ottamista.
Samalla on syytä muistaa, että yksittäisen opiskelijan päätyminen kadulle kyltin kanssa on ennen kaikkea merkki laajemmasta rakenteellisesta haasteesta. Kun harjoittelupaikoista kilpailee entistä suurempi joukko entistä harvempia paikkoja vastaan, tarvitaan todennäköisesti sekä koulutusjärjestelmän että työelämän puolelta uusia ratkaisuja, jotta nuorten polku opinnoista työelämään ei tyrehdy jo ensimmäiseen, muodollisesti pakolliseen harjoittelujaksoon. Tilanteen kehittymistä on syytä seurata jatkossa tarkasti, sillä se vaikuttaa suoraan siihen, millaisia valmiuksia tuleva työvoima saa mukaansa siirtyessään opinnoista työelämään.
Ladataan kommentteja...