Suomessa kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä syyhyn, joka jää sydän- ja verisuonitautien, syöpien ja muistisairauksien varjoon, vaikka se on tilastojen mukaan neljänneksi yleisin kuolinsyy maassa. Kyse on tapaturmista: kaatumisista, myrkytyksistä, liikenneonnettomuuksista ja hukkumisista, joiden taustalla ei useinkaan ole väistämätöntä sairautta vaan ehkäistävissä oleva riski. Terveysasiantuntijoiden mukaan valtaosa näistä kuolemista voitaisiin estää ajoissa tehdyllä ennaltaehkäisevällä työllä, mutta juuri tähän työhön kohdistuvat säästöt uhkaavat nyt heikentää tilannetta entisestään.
Tapaturmat yllättävä mutta pysyvä osa kuolintilastoja
Kun ihmisiltä kysytään, mikä on Suomen yleisimpiä kuolinsyitä, useimmat osaavat nimetä sydän- ja verisuonisairaudet sekä syövät. Harva kuitenkaan mainitsee tapaturmia, vaikka ne nousevat tilastoissa toistuvasti kärkisijoille heti muistisairauksien jälkeen. Tapaturmaisiin kuolemiin lasketaan muun muassa kaatumiset, putoamiset, myrkytykset, hukkumiset, tulipalot ja liikenneonnettomuudet. Yhteistä näille kuolinsyille on se, että ne eivät johdu elimistön rappeutumisesta tai etenevästä sairaudesta, vaan yksittäisestä, usein äkillisestä tapahtumasta, johon olisi voitu vaikuttaa etukäteen esimerkiksi ympäristön turvallisuutta parantamalla, riskitekijöitä tunnistamalla tai neuvonnalla.
Tapaturmakuolemien määrä ei ole viime vuosina merkittävästi vähentynyt, vaikka esimerkiksi liikenneturvallisuus on parantunut monilla mittareilla. Syynä on väestön ikääntyminen: mitä vanhemmaksi väestö keskimäärin elää, sitä suurempi osa tapaturmista tapahtuu iäkkäille ihmisille, joiden kohdalla seuraukset ovat usein vakavampia kuin nuoremmilla. Yksittäinen kaatuminen, joka nuorella aikuisella johtaisi korkeintaan mustelmaan, voi iäkkäällä ihmisellä johtaa lonkkamurtumaan, pitkään sairaalahoitoon ja lopulta kuolemaan. Tämä selittää osaltaan, miksi tapaturmat pysyvät sitkeästi kuolintilastojen kärjessä, vaikka yksittäiset riskitekijät olisivat periaatteessa hyvin tiedossa ja hallittavissa.
Kaatumiset ja lääkitys nousevat esiin ikääntyneiden kohdalla
Suurin yksittäinen tapaturmaluokka on kaatumiset, jotka korostuvat erityisesti ikääntyneessä väestössä. Kaatumisen taustalla voi olla montaa eri tekijää: heikentynyt tasapaino, lihasvoiman väheneminen, näön heikkeneminen, kodin turvallisuuspuutteet tai lääkityksen sivuvaikutukset. Erityisesti usean eri lääkkeen samanaikainen käyttö, niin kutsuttu monilääkitys, on tunnistettu selväksi kaatumisriskiä lisääväksi tekijäksi, sillä osa yleisesti käytetyistä lääkkeistä voi heikentää tasapainoa tai aiheuttaa huimausta. Kun lääkityksiä ei säännöllisesti tarkisteta kokonaisuutena, riski kasvaa huomaamatta.
Kaatumisten ehkäisyssä on kyse hyvin konkreettisista toimista: kodin kynnysten poistamisesta, valaistuksen parantamisesta, liukuesteiden käytöstä, tasapainoharjoittelusta ja lääkityksen säännöllisestä läpikäynnistä yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Yksittäin nämä toimet voivat vaikuttaa pieniltä, mutta yhdessä toteutettuina ne ovat osoittautuneet tehokkaiksi tavoiksi vähentää vakavia kaatumistapaturmia. Ongelmana on, että tällainen työ vaatii systemaattista, pitkäjänteistä otetta ja resursseja, joita ei synny itsestään, vaan jotka edellyttävät sekä kuntien terveydenhuollon että kolmannen sektorin toimijoiden panosta.
Ennaltaehkäisevä työ on pitkälti järjestöjen varassa
Suuri osa tapaturmien ehkäisytyöstä Suomessa tehdään sosiaali- ja terveysjärjestöissä, jotka tuottavat esimerkiksi kaatumisten ehkäisyyn liittyvää koulutusta, kotikäyntejä, vertaistukea ja tiedotusmateriaalia. Nämä järjestöt toimivat usein täydentävässä roolissa julkisen terveydenhuollon rinnalla: ne tavoittavat ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole säännöllisesti terveydenhuollon piirissä, ja tuovat ehkäisevän näkökulman osaksi arkea ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Monet näistä toimijoista ovat pieniä tai keskisuuria järjestöjä, joiden toiminta rahoitetaan pitkälti valtionavustuksilla ja hankerahoituksella.
Tämä rahoitusrakenne tekee ehkäisevästä työstä herkän talouden vaihteluille. Toisin kuin akuutti sairaanhoito, jonka tarve on pakko tyydyttää välittömästi, ennaltaehkäisevä työ näyttäytyy usein sellaisena menoeränä, josta on helpompi tinkiä, kun julkista taloutta sopeutetaan. Vaikutukset eivät myöskään näy heti: kaatumisten tai myrkytysten väheneminen on pitkän aikavälin ilmiö, joka tulee tilastoihin vasta vuosien viiveellä. Tämä tekee ehkäisevästä työstä poliittisesti ja taloudellisesti haavoittuvaa, vaikka sen pitkän aikavälin hyödyt sekä inhimillisesti että taloudellisesti olisivat merkittävät.
Leikkaukset uhkaavat murtaa pitkäjänteisen työn jatkuvuuden
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen kohdistuneet säästöt ovat viime vuosina herättäneet huolta järjestökentällä. Kun avustussummia leikataan tai niiden kasvua hillitään, järjestöt joutuvat priorisoimaan toimintaansa uudelleen. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sitä, että ensimmäisenä karsitaan juuri ennaltaehkäisevästä työstä, koska sen vaikutukset eivät näy välittömästi eivätkä sen leikkaaminen aiheuta akuuttia kriisiä samalla tavalla kuin esimerkiksi kriisiavun tai päihdepalveluiden supistaminen.
Asiantuntijat ovat varoittaneet, että tällainen lyhytnäköinen säästölinja voi lopulta tulla yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin mitä sillä säästetään. Yksi vakava kaatumistapaturma voi johtaa pitkään sairaalahoitoon, kuntoutukseen ja ympärivuorokautisen hoivan tarpeeseen, joiden kustannukset ylittävät moninkertaisesti sen, mitä ehkäisevään työhön olisi tarvittu käytettäväksi. Kun ehkäisevän työn rahoitus katkeaa tai pirstaloituu, myös osaaminen ja toimintamallit uhkaavat hävitä, sillä pitkäjänteisen ennaltaehkäisytyön rakentaminen on vienyt vuosia, eikä sitä voida palauttaa hetkessä, jos rahoitus myöhemmin palautuisikin ennalleen.
Huoli koskee erityisesti alueita, joilla väestö ikääntyy nopeasti ja joilla julkisen terveydenhuollon resurssit ovat muutenkin tiukoilla. Näillä alueilla järjestöjen tekemä ehkäisevä työ on usein se tekijä, joka pitää iäkkäät ihmiset kotona pidempään ja vähentää raskaan hoivan tarvetta. Jos tämä tukiverkko heikkenee, seuraukset voivat näkyä sekä tapaturmatilastoissa että sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormituksessa jo lähivuosina.
Mitä tilanteen korjaaminen edellyttäisi
Terveydenhuollon ja järjestökentän asiantuntijat ovat toistuvasti korostaneet, että tapaturmien ehkäisy kannattaisi nähdä investointina eikä kulueränä. Kaatumisten, myrkytysten ja muiden tapaturmien väheneminen näkyy paitsi inhimillisenä hyvänä myös suoraan terveydenhuollon kustannuksissa, kun kalliita sairaalahoitojaksoja ja pitkäaikaishoivaa tarvitaan vähemmän. Tämän vuoksi monet asiantuntijat peräänkuuluttavat, että ennaltaehkäisevän työn rahoitus tulisi vakauttaa pitkäjänteisemmäksi, jotta järjestöt voisivat suunnitella toimintaansa useamman vuoden kaari edessään sen sijaan, että rahoitus vaihtelee vuosittain.
Käytännön tasolla ehkäisevä työ ei vaadi suuria mullistuksia. Tarvitaan järjestelmällistä kaatumisriskien kartoitusta osana ikääntyneiden terveystarkastuksia, lääkitysten säännöllistä läpikäyntiä, kotien turvallisuuden parantamista ja tasapainoa ylläpitävää liikuntaa. Näiden toimien tehokkuudesta on vahvaa näyttöä, mutta niiden toteuttaminen laajassa mittakaavassa edellyttää sekä julkisen sektorin että järjestöjen saumatonta yhteistyötä ja riittävää, ennakoitavaa rahoitusta. Ilman sitä riskinä on, että tilastojen neljänneksi yleisin kuolinsyy pysyy paikallaan vuodesta toiseen, vaikka suurin osa siihen liittyvistä kuolemista olisi periaatteessa vältettävissä.
Ladataan kommentteja...