Työttömiä on Suomessa edelleen paljon – ekonomisti kertoo syyt

Suomessa on edelleen huomattava määrä työttömiä, vaikka talouden yleisestä tilasta on viime aikoina kuultu myös varovaisen myönteisiä arvioita. Työttömyysluvut eivät ole laskeneet samaan tahtiin kuin monet olisivat toivoneet, ja ilmiön taustalla on useita toisiinsa kietoutuneita syitä. Osa niistä liittyy suhdannevaihteluihin, osa taas paljon pidempiaikaisiin ja hitaammin muuttuviin rakenteellisiin tekijöihin Suomen työmarkkinoilla.

Talouden elpyminen ei näy vielä työllisyydessä

Talouden kokonaiskuva on viime kuukausina muuttunut aiempaa monisyisemmäksi. Vientiteollisuuden tilauskannassa on nähty merkkejä vakautumisesta, ja useat suhdanne-ennusteet ovat maltillisen myönteisiä tulevan kasvun suhteen. Tästä huolimatta työllisyys reagoi talouden käänteisiin tyypillisesti viiveellä. Yritykset palkkaavat lisää työvoimaa vasta sitten, kun ne ovat varmoja siitä, että kysynnän kasvu on pysyvää eikä väliaikaista piristymistä. Tämän vuoksi työttömyysluvut voivat pysyä korkealla vielä silloinkin, kun talouden muut mittarit ovat jo kääntyneet parempaan suuntaan.

Toinen keskeinen tekijä on se, että talouskasvu on ollut viime vuosina epätasaista eri toimialojen välillä. Osa aloista on kärsinyt pitkittyneestä kysynnän heikkoudesta, kun taas toiset ovat pystyneet säilyttämään toimintansa suhteellisen vakaana. Tällainen epätasaisuus tarkoittaa, että vaikka kokonaistalous kasvaisi, työpaikkoja ei välttämättä synny juuri niille aloille tai niille alueille, joilla työttömyys on pahin ongelma.

Rakenteellinen työttömyys hidastaa tilanteen paranemista

Merkittävä osa Suomen työttömyysongelmasta on luonteeltaan rakenteellista. Tällä tarkoitetaan sitä, että työttömien osaaminen, sijainti tai muut ominaisuudet eivät kohtaa avoimien työpaikkojen vaatimusten kanssa. Rakenteellinen työttömyys ei häviä pelkästään talouden kasvaessa, vaan se vaatii pidempiaikaisia toimia, kuten koulutuksen ja työelämän tarpeiden parempaa yhteensovittamista.

Monilla perinteisillä teollisuudenaloilla työtehtävät ovat muuttuneet teknologisen kehityksen myötä, mikä on vähentänyt tiettyjen ammattien kysyntää samalla kun uusia osaamisvaatimuksia on syntynyt. Tämä murros koskettaa erityisesti keski-ikäisiä ja sitä vanhempia työntekijöitä, joiden on usein vaikeampaa siirtyä kokonaan uudelle alalle tai hankkia nopeasti uutta osaamista. Samaan aikaan monilla kasvavilla toimialoilla on pulaa osaavasta työvoimasta, mikä luo paradoksaalisen tilanteen, jossa työttömyys ja työvoimapula esiintyvät samanaikaisesti.

Rakenteellista työttömyyttä pahentaa myös se, että osa avoimista työpaikoista sijaitsee eri alueilla kuin missä työttömät asuvat. Vaikka työvoiman liikkuvuutta on pyritty vuosien varrella parantamaan esimerkiksi asumiseen ja liikkumiseen liittyvillä tukitoimilla, muutto uuden työn perässä ei ole kaikille realistinen vaihtoehto esimerkiksi perhesyistä tai asuntomarkkinoiden tilanteen vuoksi.

Alueelliset erot ja toimialojen murros kärjistävät tilannetta

Työttömyys ei jakaudu Suomessa tasaisesti, vaan alueiden väliset erot ovat huomattavia. Kasvukeskuksissa työllisyystilanne on tyypillisesti parempi kuin monilla harvaan asutuilla alueilla, joilla perinteiset työllistäjät, kuten teollisuuslaitokset tai maa- ja metsätalouteen liittyvät toimialat, ovat vähentäneet henkilöstöään tai lopettaneet toimintansa kokonaan. Tämä on johtanut siihen, että osalla alueista työttömyys on pitkittynyt ja muuttunut osittain pysyväksi ilmiöksi.

Rakennusala on yksi esimerkki toimialasta, jonka kehitys on heijastunut suoraan työttömyyslukuihin. Asuntorakentamisen hiljentyminen on vähentänyt työtilaisuuksia niin rakennustyömailla kuin niihin liittyvissä suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä. Koska rakennusala on perinteisesti työllistänyt paljon miesvaltaista työvoimaa erityisesti keski-ikäisten joukossa, alan hidastuminen näkyy erityisesti tässä ryhmässä kohonneena työttömyytenä.

Myös julkisen sektorin taloudellinen tilanne vaikuttaa työllisyyteen välillisesti. Kun julkista taloutta on sopeutettu ja menoja karsittu, se on osaltaan hillinnyt julkisen sektorin työllistävää vaikutusta, joka on perinteisesti tasoittanut yksityisen sektorin suhdannevaihteluita. Tämä yhdistelmä – yksityisen sektorin varovaisuus rekrytoinneissa ja julkisen sektorin maltillisuus – on pitänyt kokonaistyöttömyyden korkeampana kuin pelkkä talouskasvun taso antaisi olettaa.

Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorten asema huolestuttavat

Erityisen huolestuttavana ilmiönä pidetään pitkäaikaistyöttömyyden kasvua. Kun työttömyysjakso venyy, työnhakijan on usein yhä vaikeampaa työllistyä uudelleen, sillä osaaminen saattaa vanhentua ja työnantajien kynnys palkata pitkään työttömänä ollut henkilö voi nousta. Pitkittynyt työttömyys heikentää myös työntekijän omaa jaksamista ja motivaatiota, mikä osaltaan syventää ongelmaa entisestään.

Nuorten työmarkkina-asema on toinen huolta herättävä osa-alue. Työuransa alussa olevat henkilöt ovat usein herkempiä suhdannevaihteluille, sillä heillä ei vielä ole vahvaa työkokemusta tai laajaa verkostoa, jotka helpottaisivat työllistymistä hankalampinakin aikoina. Kun taloudessa on epävarmuutta, yritykset saattavat suosia kokeneempia hakijoita, mikä jättää osan nuorista pidemmäksi aikaa työn ja koulutuksen ulkopuolelle. Tämä puolestaan voi vaikuttaa myöhempään urakehitykseen ja tulotasoon vuosienkin päähän.

Myös osatyökykyisten ja vajaakuntoisten työllistyminen on tunnistettu erilliseksi haasteeksi. Vaikka työelämässä on tehty toimia esteettömyyden ja työn muokattavuuden parantamiseksi, osa työnhakijoista kohtaa edelleen käytännön esteitä, jotka vaikeuttavat työllistymistä muutoin toimivilla työmarkkinoilla.

Näkymät ja keinot työllisyyden parantamiseksi

Työllisyyden kohentuminen edellyttää useiden osatekijöiden samanaikaista myönteistä kehitystä. Talouskasvun tulisi olla riittävän vahvaa ja laaja-alaista, jotta se näkyisi myös työllisyystilastoissa eikä jäisi pelkästään tuotannon tai viennin kasvuksi. Samalla tarvitaan toimia, jotka helpottavat työnhakijoiden ja avointen työpaikkojen kohtaamista – esimerkiksi täydennyskoulutuksen ja muuntokoulutuksen kehittämistä sellaisille aloille, joilla osaajista on pulaa.

Työvoiman liikkuvuuden tukeminen sekä alueellisesti että toimialojen välillä nähdään yhtenä keinona lievittää samanaikaista työttömyyden ja työvoimapulan yhdistelmää. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien ja nuorten erityistarpeisiin räätälöidyillä tukitoimilla on tavoiteltu sitä, että työttömyysjaksot eivät pääsisi venymään liian pitkiksi.

Vaikka nopeita ratkaisuja on vaikea odottaa, monet asiantuntijat pitävät tärkeänä sitä, että sekä suhdanteista että rakenteista johtuviin syihin puututaan rinnakkain. Pelkkä talouskasvun odottaminen ei todennäköisesti riitä purkamaan kaikkea työttömyyttä, sillä osa ongelmasta juontuu juurikin osaamisen, sijainnin ja työelämän muutosten välisestä epäsuhdasta. Tämän vuoksi työllisyyden paraneminen tulee todennäköisesti olemaan hidasta ja vaiheittaista, vaikka talouden yleiset näkymät jatkaisivatkin vakautumistaan.

Kokonaisuutena Suomen työttömyystilanne kuvastaa sitä, miten monimutkaisesta ilmiöstä on kyse. Suhdannevaihtelut, toimialojen rakennemuutos, alueelliset erot sekä pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorten työmarkkina-aseman haasteet muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka purkaminen vaatii pitkäjänteistä työtä usealla eri rintamalla samanaikaisesti.