Suomalaisessa varusmieskoulutuksessa on käynnissä hiljainen mutta perustavanlaatuinen muutos. Enää ei riitä, että sotilas osaa toimia ryhmässä teltan suojissa tai luokkahuoneessa oppimiensa periaatteiden mukaisesti. Nykyisin yhä useampi varusmies harjoittelee nukkumaan ja toimimaan yksin metsässä, hajautettuna muista, koska ilmasta tuleva uhka on muuttanut käsitystä siitä, millainen taistelukenttä tulevaisuudessa on. Droonien yleistyminen sodankäynnissä on tehnyt perinteisistä leiriytymistavoista vaarallisia, ja koulutus on alkanut vastata tähän todellisuuteen käytännön tasolla.

Taistelukenttä on muuttunut pysyvästi

Viime vuosien aseelliset konfliktit ovat osoittaneet, että pienetkin kauko-ohjattavat tai puoliautonomiset lennokit voivat muuttaa taistelukentän dynamiikkaa merkittävästi. Aiemmin joukkojen keskittäminen samaan paikkaan – esimerkiksi yhteiseen leiriin tai telttamajoitukseen – oli tehokas tapa ylläpitää huoltoa, johtamista ja yhteishenkeä. Nykyisin sama keskittyminen on kuitenkin riski, sillä ilmasta tuleva tarkkailu ja aseistetut droonit pystyvät löytämään ja tuhoamaan suuria kohteita nopeasti ja edullisesti. Tämä on pakottanut asevoimat ympäri maailmaa arvioimaan uudelleen sitä, miten joukkoja sijoitetaan ja liikutetaan maastossa.

Suomalaisessa puolustusjärjestelmässä muutos näkyy konkreettisesti koulutuksen sisällössä. Kun aiemmin painopiste on ollut suurten osastojen yhtenäisessä toiminnassa, nyt korostetaan entistä enemmän pienten ryhmien ja yksittäisten sotilaiden kykyä toimia itsenäisesti. Hajautettu toimintatapa vähentää riskiä siitä, että yksi onnistunut droonihyökkäys tuhoaisi kerralla suuren osan joukosta. Samalla se asettaa sotilaille uudenlaisia vaatimuksia: jokaisen on osattava tehdä itsenäisiä päätöksiä, suojautua ja selviytyä myös ilman jatkuvaa yhteyttä muuhun ryhmään.

Droonit pakottavat hajauttamaan joukot

Droonien torjunta on noussut yhdeksi keskeisimmistä teemoista nykyaikaisessa sotilaskoulutuksessa. Kyse ei ole enää vain siitä, miten ammutaan alas vihollisen lennokki, vaan laajemmin siitä, miten koko joukon toimintatapa muutetaan sellaiseksi, ettei se tarjoa droonille helppoa kohdetta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että leiriytyminen ja lepääminen tapahtuvat entistä hajautetummin, pienissä ryhmissä tai jopa yksittäin, riittävän etäisyyden päässä toisistaan.

Käytännössä tämä näkyy siinä, että varusmies saattaa nykyisin viettää yön metsässä yksin sen sijaan, että koko joukkue majoittuisi samaan telttaan. Yksittäisen sotilaan on opittava rakentamaan itselleen suoja, joka on sekä sään että havaitsemisen kannalta turvallinen, ja tekemään se nopeasti ja ilman ulkopuolista apua. Tällainen harjoittelu vaatii aivan toisenlaista itsenäisyyttä ja maastotaitoa kuin perinteinen ryhmässä toimiminen. Samalla se opettaa sotilaalle, että turvallisuus syntyy nykyisin usein näkymättömyydestä ja hajautuksesta, ei enää pelkästä joukon suuruudesta tai yhteisestä suojasta.

Muutos ei rajoitu vain yöpymiseen. Myös liikkuminen, ruokailu ja lepo pyritään järjestämään tavalla, joka minimoi ilmasta havaittavan jäljen. Lämpökamerat ja muut tarkkailulaitteet, joita nykyaikaiset droonit voivat kantaa mukanaan, tekevät perinteisistä leiripaikoista entistä haavoittuvaisempia, minkä vuoksi hajautus ja liikkuvuus ovat nousseet keskeisiksi selviytymiskeinoiksi.

Luokkahuoneesta suoraan maastoon

Varusmies nukkuu nyt yksin metsässä, ei enää teltassa – syynä droonien uhka – kuvituskuva

Koulutuksen painopisteen siirtyminen näkyy myös siinä, missä ja miten oppiminen tapahtuu. Perinteinen malli, jossa teoriaa opeteltiin ensin luokkahuoneessa ja käytäntöä harjoiteltiin vasta myöhemmin maastossa, on väistymässä mallin tieltä, jossa käytännön harjoittelu ja todellisen kaltaiset tilanteet ovat mukana alusta alkaen. Droonien tuoma uhka ei ole abstrakti käsite, jota voi opettaa pelkästään kalvoilla, vaan se vaatii konkreettista harjoittelua siitä, miten toimitaan, kun ilmasta tulee tarkkailua tai suoraa uhkaa.

Tämä on johtanut siihen, että varusmiehet viettävät entistä enemmän aikaa aidossa maastossa erilaisissa skenaarioissa, joissa heidän on sovellettava oppimaansa käytännössä välittömästi. Koulutuksessa painotetaan esimerkiksi sitä, miten liikutaan avoimilla alueilla mahdollisimman vähän aikaa, miten hyödynnetään maaston tarjoamaa luonnollista suojaa ja miten toimitaan, jos ilmasta havaitaan lennokki. Tavoitteena on, että toiminta muuttuu vaistomaiseksi, eikä sotilaan tarvitse pysähtyä miettimään oikeaa reagointitapaa kriittisellä hetkellä.

Samalla koulutuksessa korostetaan aiempaa enemmän henkistä valmiutta. Yksin metsässä yöpyminen ja itsenäinen toiminta vaativat sotilaalta paitsi teknistä osaamista myös kykyä sietää epävarmuutta ja yksinäisyyttä. Tämä on osa laajempaa muutosta, jossa varusmieskoulutus pyrkii valmistamaan sotilaita paitsi fyysisesti myös psyykkisesti nykyaikaisen taistelukentän vaatimuksiin.

Uudenlainen sotilaskoulutus vastaa teknologian kehitykseen

Teknologian nopea kehitys asettaa koulutukselle jatkuvan haasteen: se, mikä oli ajankohtaista muutama vuosi sitten, saattaa olla jo vanhentunutta tietoa tänään. Droonien hinnat ovat laskeneet ja niiden saatavuus on parantunut merkittävästi, mikä tarkoittaa, että myös pienemmillä toimijoilla on käytössään ilmasta tapahtuvaa tarkkailu- ja hyökkäyskykyä, joka aiemmin oli vain suurten asevoimien ulottuvilla. Tämä kehitys on pakottanut puolustusvoimat päivittämään koulutustaan jatkuvasti, jotta varusmiehet oppivat toimimaan tilanteessa, joka vastaa mahdollisimman hyvin nykyistä ja tulevaa uhkakuvaa.

Käytännön tasolla tämä näkyy siinä, että koulutukseen sisällytetään yhä enemmän harjoituksia, joissa simuloidaan droonien läsnäoloa ja opetellaan sekä välttämään havaitsemista että tarvittaessa torjumaan uhkaa. Samalla painotetaan joukkojen hajauttamista, liikkuvuutta ja kykyä toimia itsenäisesti pienissä osastoissa tai yksittäin. Muutos ei koske ainoastaan taisteluosia, vaan se ulottuu laajemmin koko varusmieskoulutuksen ajatteluun siitä, millainen sotilas nykyaikaisessa konfliktissa tarvitaan.

Mitä muutos tarkoittaa varusmiehelle käytännössä

Yksittäiselle varusmiehelle uudistunut koulutus tarkoittaa aiempaa vaativampaa ja monipuolisempaa palvelusaikaa. Enää ei riitä, että osaa toimia osana suurta joukkoa annettujen käskyjen mukaisesti, vaan jokaisen on kehitettävä myös omaa maastotaitoaan, päätöksentekokykyään ja stressinsietokykyään. Yksin metsässä yöpyminen on tästä yksi konkreettinen esimerkki: se opettaa käytännön kautta sen, mitä hajautettu ja itsenäinen toiminta todellisuudessa vaatii.

Muutos heijastaa laajempaa kehitystä, jossa sodankäynti muuttuu teknologian myötä nopeammin kuin koskaan aiemmin. Puolustusvoimien on pyrittävä pysymään tämän kehityksen tasalla, jotta varusmiehet saavat koulutuksen, joka vastaa todellista uhkakuvaa eikä vanhentunutta käsitystä taistelukentästä. Vaikka yksityiskohdat koulutuksen sisällöstä tarkentuvat jatkuvasti, suunta on selvä: tulevaisuuden sotilaan on osattava toimia itsenäisesti, hajautetusti ja tietoisena siitä, että uhka voi tulla mistä tahansa, myös ylhäältä.

Lopputuloksena on koulutus, joka muistuttaa yhä vähemmän perinteistä mielikuvaa varusmiespalveluksesta suurine leireineen ja yhteisine telttamajoituksineen. Sen sijaan edessä on vaativampi, yksilöllisempi ja teknologisesti tietoisempi palvelusaika, jossa jokaisen sotilaan on opittava selviytymään myös silloin, kun apua tai suojaa ei ole lähellä.