Suomen sähkönkulutus on kasvamassa merkittävästi tulevina vuosikymmeninä, ja tämä kehitys on herättänyt uudelleen kiinnostuksen ydinvoiman laajentamiseen. Teollisuuden sähköistyminen, datakeskusten yleistyminen ja liikenteen sähköistyminen lisäävät sähkön tarvetta tavalla, jota nykyinen tuotantokapasiteetti ei kaikissa skenaarioissa riitä kattamaan. Tässä kontekstissa myös kansainväliset teknologiayhtiöt, kuten Google, ovat alkaneet osoittaa kiinnostusta vakaan ja päästöttömän sähkön saatavuuteen Pohjoismaissa.
Sähkönkulutuksen kasvu muuttaa energiakeskustelua
Suomalaisen energiajärjestelmän suurin haaste ei ole enää pelkästään päästöjen vähentäminen, vaan myös sähkön riittävyyden varmistaminen kasvavalle kulutukselle. Datakeskusten energiantarve on erityisen kiinnostava esimerkki: suuret laskentaan ja tietoliikenteeseen erikoistuneet keskukset tarvitsevat tasaista ja ennustettavaa sähkönsaantia ympäri vuorokauden. Tuulivoima ja aurinkoenergia ovat tuotannoltaan vaihtelevia, minkä vuoksi ydinvoimaa pidetään monissa yhteyksissä täydentävänä ratkaisuna, joka tuottaa sähköä tasaisesti säästä riippumatta.
Tästä syystä ei ole yllättävää, että myös kansainväliset teknologiatoimijat ovat kiinnostuneita Suomen energiamarkkinasta. Google on tunnetusti sitoutunut hankkimaan päästötöntä sähköä palvelimilleen, ja Pohjoismaat viileine ilmastoineen ja vakaine sähköverkkoineen ovat pitkään olleet houkutteleva sijoituskohde datakeskuksille. Kun tähän yhtälöön lisätään ydinvoiman tarjoama tasainen perusvoima, syntyy liiketoiminnallinen intressi, joka voi kanavoitua myös uusien voimalahankkeiden tukemiseen.
Fortumin rooli ja aiemmat kokemukset
Fortum on Suomen suurimpia energiayhtiöitä ja sillä on pitkä historia ydinvoiman tuottajana muun muassa Loviisan voimalaitoksen kautta. Yhtiö on toistuvasti tuonut esiin näkemyksensä siitä, että Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa vastatakseen tulevaisuuden sähköntarpeeseen. Fortumin kiinnostus uusiin hankkeisiin ei ole yllätys, sillä yhtiöllä on sekä teknistä osaamista että taloudellisia resursseja, joita vaaditaan näin suurten investointien toteuttamiseen.
Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että ydinvoimahankkeiden historia Suomessa ei ole ollut pelkästään menestystarina. Pyhäjoen Hanhikiven niemelle suunniteltu Hanhikivi 1 -ydinvoimalahanke kaatui aikoinaan, kun sen toteuttajaksi kaavailtu Fennovoima irtisanoi sopimuksen venäläisen Rosatomin kanssa. Tausta liittyi geopoliittiseen tilanteeseen ja huoleen energiaomavaraisuudesta, mutta lopputulos oli joka tapauksessa se, että vuosien suunnittelutyö ja merkittävät investoinnit jäivät ilman valmista voimalaitosta. Tontti Pyhäjoella on edelleen olemassa, samoin osa siihen liittyvästä infrastruktuurista, mutta konkreettista uutta hanketta paikalle ei toistaiseksi ole käynnistetty.
Ydinvoiman rakentamisen kalleus ja hitaus
Ydinvoimalan rakentaminen on yksi energia-alan kalleimmista ja aikaa vievimmistä investoinneista. Rakennusprojektit venyvät tyypillisesti vuosikymmenen mittaisiksi, ja kustannukset nousevat usein alkuperäisiä arvioita suuremmiksi. Tämä on nähty myös muualla Euroopassa, missä useat uudet ydinvoimahankkeet ovat viivästyneet merkittävästi ja niiden loppulasku on kasvanut moninkertaiseksi alkuperäisiin arvioihin verrattuna.
Suomessa Olkiluoto 3 -voimalaitoksen rakentaminen on tunnetuin esimerkki tästä ilmiöstä: hanke viivästyi vuosikausia ja kustannukset nousivat merkittävästi alkuperäisistä suunnitelmista. Vaikka laitos on nyt tuotannossa ja tuottaa merkittävän osan Suomen sähköstä, sen rakennusprosessi osoitti konkreettisesti, miten vaikeaa suurten ydinvoimahankkeiden aikataulussa ja budjetissa pysyminen on käytännössä.
Tästä syystä uusien hankkeiden rahoittajat ja toteuttajat suhtautuvat riskeihin varovaisesti. Yksityinen pääoma harvoin lähtee yksin kantamaan niin suurta taloudellista riskiä, joka liittyy usean miljardin euron investointiin, jonka takaisinmaksuaika voi olla vuosikymmeniä. Tämän vuoksi keskusteluun nousee säännöllisesti kysymys valtion roolista: tarvitaanko uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen valtiontakuita, suoraa rahoitusta tai muita tukimuotoja, jotta hankkeet ylipäätään etenevät suunnittelupöydältä toteutukseen.
Valtiontuen merkitys hankkeiden etenemiselle
Moni energia-alan asiantuntija on todennut, että ilman jonkinlaista julkista tukea uusien ydinvoimaloiden rakentaminen Suomessa on epätodennäköistä. Tuki voi tarkoittaa esimerkiksi valtion myöntämiä lainatakuita, jotka pienentävät rahoituksen riskiä ja siten myös kustannuksia, tai muita järjestelyjä, joilla julkinen valta jakaa hankkeeseen liittyvää taloudellista epävarmuutta yksityisten toimijoiden kanssa.
Tämä keskustelu ei ole pelkästään suomalainen ilmiö. Useissa Euroopan maissa, jotka ovat viime vuosina päättäneet rakentaa uutta ydinvoimaa, valtio on ollut mukana rahoituksessa merkittävällä tavalla. Ranska on perinteisesti rakentanut ydinvoimansa vahvasti valtio-omisteisen yhtiön kautta, ja myös Britanniassa uusien laitosten rahoitusmalleihin on sisällytetty valtion takaamia rahoitusjärjestelyjä. Suomessa keskustelu vastaavista malleista on käynnissä, mutta konkreettisia päätöksiä uuden suuren ydinvoimalan rakentamisesta ei toistaiseksi ole tehty.
Hanhikiven tulevaisuus yhä auki
Pyhäjoen Hanhikiven niemi on monessa mielessä symbolinen paikka suomalaisessa energiakeskustelussa. Se edustaa sekä ydinvoiman lupausta vakaana ja päästöttömänä energiamuotona että niitä riskejä, joita suuriin energiahankkeisiin liittyy, kun geopoliittinen tilanne tai rahoitusjärjestelyt muuttuvat kesken prosessin. Tontti on edelleen olemassa ja periaatteessa käytettävissä, mutta uuden hankkeen käynnistäminen vaatisi uutta toimijaa, uutta rahoitusmallia ja todennäköisesti myös uutta poliittista päätöksentekoa siitä, millä ehdoilla valtio olisi valmis tukemaan hanketta.
Googlen ja Fortumin osoittama kiinnostus uuteen ydinvoimaan voi osaltaan vauhdittaa keskustelua siitä, millaisilla rakenteilla Suomeen voitaisiin rakentaa lisää ydinvoimakapasiteettia. Teknologiayhtiöiden kasvava sähkönkulutus voi toimia yhtenä perusteluna sille, että myös yksityinen sektori olisi valmis osallistumaan hankkeiden rahoitukseen esimerkiksi pitkäaikaisten sähkönostosopimusten kautta. Tällaiset sopimukset voisivat vähentää tarvetta suoralle valtiontuelle, mutta niiden merkitys jäisi todennäköisesti täydentäväksi, ei korvaavaksi.
Lopullinen kysymys siitä, tuleeko Hanhikiven niemelle koskaan uutta ydinvoimalaa, riippuu useista tekijöistä: rahoitusmallin selkiytymisestä, poliittisesta tahtotilasta, kansainvälisen energiamarkkinan kehityksestä sekä siitä, löytyykö hankkeelle riittävän vakaa ja pitkäjänteinen toteuttaja. Sähkönkulutuksen kasvu antaa hankkeille uutta perustelua, mutta se ei yksin riitä ratkaisemaan niitä rakenteellisia haasteita, jotka ovat aiemminkin pysäyttäneet suuria ydinvoimahankkeita Suomessa. Tulevat vuodet näyttävät, muuttuuko kiinnostus konkreettisiksi päätöksiksi vai jääkö Hanhikiven niemi jatkossakin odottamaan uutta suuntaa.
Ladataan kommentteja...