Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi on nostanut julkiseen keskusteluun kysymyksen, joka koskettaa koko suomalaisen oikeusjärjestelmän perustaa: kuinka pitkälle poliittinen enemmistö saa mennä lainsäädännössään ilman, että se törmää perustuslain ja tuomioistuinten valvontavallan rajoihin. Kuusiniemen mukaan tuomioistuinten toimivallan kaventuminen on todellinen ja kasvava uhka, eikä hallitus voi vahvankaan parlamentaarisen enemmistön turvin tehdä päätöksiä, jotka ohittavat oikeusvaltion periaatteet.
Puheenvuoro osuu ajankohtaan, jolloin lainsäädäntöhankkeiden nopeus ja poliittinen paine ovat monissa Euroopan maissa herättäneet kysymyksiä tuomioistuinten riippumattomuuden säilymisestä. Suomessa keskustelu on toistaiseksi ollut maltillisempaa kuin monissa naapurimaissa, mutta korkeimman hallinto-oikeuden johtohahmon julkinen kannanotto kertoo, että aihe koetaan oikeuslaitoksen sisällä ajankohtaiseksi ja vakavasti otettavaksi.
Oikeusvaltion periaate vallankäytön rajana
Suomen perustuslaki rakentuu vallan kolmijako-opille, jossa lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan nimenomaan sen vuoksi, ettei mikään yksittäinen valtaeliitti pääsisi käyttämään valtaa rajoittamattomasti. Kuusiniemen esiin nostama huomio kiteyttää tämän periaatteen ytimen: eduskuntaenemmistö antaa hallitukselle oikeutuksen viedä läpi poliittista ohjelmaansa, mutta se ei anna vapaakorttia sivuuttaa perus- ja ihmisoikeuksia tai riistää tuomioistuimilta niiden perustuslaillista tehtävää valvoa julkisen vallan käytön lainmukaisuutta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että myös enemmistöhallituksen säätämä laki voidaan saattaa tuomioistuinten arvioitavaksi, jos sen soveltaminen johtaa perustuslain tai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaiseen lopputulokseen yksittäistapauksessa. Korkein hallinto-oikeus on viime vuosina joutunut ottamaan kantaa esimerkiksi ulkomaalaislainsäädäntöön, ympäristölupiin ja hallinnollisiin pakkokeinoihin liittyvissä asioissa, joissa lainsäätäjän tavoitteet ja perusoikeuksien suoja ovat asettuneet jännitteiseen suhteeseen keskenään.
Miksi toimivallan kaventuminen huolestuttaa
Tuomioistuinten toimivallan kaventumisella tarkoitetaan yleisesti kehityskulkua, jossa lainsäädäntöä muotoillaan siten, että tuomioistuinten mahdollisuudet arvioida hallinnon tai lainsäätäjän ratkaisuja käytännössä supistuvat. Tämä voi tapahtua monella tavalla: rajoittamalla valitusoikeuksia, kaventamalla tuomioistuinten harkintavaltaa yksittäistapauksissa, tai säätämällä lakeja niin yksityiskohtaisesti, että tuomioistuimelle ei jää todellista tulkinnanvaraa arvioida päätösten oikeasuhtaisuutta.
Kuusiniemen mukaan tällainen kehitys on ongelmallinen, koska tuomioistuinten tehtävä ei ole vain soveltaa lakia mekaanisesti vaan myös varmistaa, että yksittäisen ihmisen oikeusturva toteutuu silloinkin, kun se on ristiriidassa hallinnon tai lainsäätäjän tavoitteiden kanssa. Jos tuomioistuinten mahdollisuuksia puuttua hallinnon virheisiin kavennetaan järjestelmällisesti, oikeusturvan tosiasiallinen taso voi heikentyä, vaikka muodollisesti oikeus valittaa säilyisikin olemassa.
Huoli ei koske yksittäistä lakihanketta, vaan pikemminkin yleisempää suuntausta, jossa lainsäädäntötyössä painotetaan hallinnollista tehokkuutta ja nopeutta oikeusturvan yksityiskohtaisen arvioinnin kustannuksella. Tällaista jännitettä on havaittavissa esimerkiksi maahanmuutto-, sosiaaliturva- ja ympäristöasioissa, joissa päätöksenteon nopeuttamiseen tähtäävät uudistukset ovat toistuvasti nousseet esiin poliittisessa keskustelussa.
Perustuslakivaliokunnan rooli ennakkovalvojana
Suomen järjestelmässä keskeinen etukäteisvalvonnan mekanismi on eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka arvioi lakiesitysten perustuslainmukaisuuden jo lainsäädäntöprosessin aikana. Tämä on omaperäinen piirre verrattuna moniin maihin, joissa vastaava valvonta tapahtuu vasta jälkikäteen tuomioistuimissa. Suomessa ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta, vaan tuomioistuimilla on ainoastaan rajattu oikeus jättää yksittäistapauksessa soveltamatta lakia, joka on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Juuri tämä rakenteellinen erityispiirre on syy siihen, miksi korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden kannanotoilla on erityistä painoarvoa: kun ennakkovalvonta on painottunut eduskuntaan, ylimpien tuomioistuinten jälkikäteinen valvontamahdollisuus muodostaa viimeisen tosiasiallisen turvaverkon tilanteissa, joissa lainsäädäntöprosessi ei ole tunnistanut kaikkia perusoikeusongelmia etukäteen. Jos tätäkin mahdollisuutta kavennetaan, järjestelmään voi jäädä aukko, jota mikään muu instituutio ei täytä.
Kuusiniemen esiin nostama näkökulma voidaan tulkita myös muistutukseksi siitä, että perustuslakivaliokunnan arviointi ei korvaa tuomioistuinvalvontaa yksittäistapauksissa. Vaikka laki olisi säädetty asianmukaisessa järjestyksessä ja perustuslakivaliokunnan siunauksella, sen soveltaminen käytännön tilanteissa voi silti johtaa lopputulokseen, joka vaatii tuomioistuimen puuttumista.
Kansainvälinen vertailukohta ja Suomen tilanne
Euroopassa oikeusvaltion tilaa on seurattu tiiviisti viime vuosina, kun useissa jäsenmaissa on nähty kehityskulkuja, joissa tuomarien riippumattomuutta tai tuomioistuinten toimivaltaa on pyritty kaventamaan poliittisin päätöksin. Euroopan unionin toimielimet ovat puuttuneet tilanteeseen useissa tapauksissa, ja aihe on ollut esillä myös Euroopan neuvoston piirissä.
Suomen tilanne poikkeaa näistä esimerkeistä merkittävästi, eikä maassa ole nähty vastaavanlaista järjestelmällistä pyrkimystä murentaa tuomioistuinten riippumattomuutta. Kuusiniemen puheenvuoro ei myöskään viittaa siihen, että Suomessa oltaisiin lähestymässä tällaista tilannetta. Pikemminkin kyse vaikuttaa olevan periaatteellisesta muistutuksesta: vallanjaon rajat on syytä pitää mielessä myös silloin, kun poliittinen tilanne on vakaa ja hallituksella on vahva eduskuntaenemmistö takanaan.
Tällainen ennakoiva puheenvuoro voidaan nähdä osana ylimmän tuomioistuimen tehtävää valvoa oikeusvaltion periaatteiden toteutumista pitkällä aikavälillä, ei vain reagoida yksittäisiin akuutteihin ongelmiin. Kun keskustelu käydään ajoissa ja rauhallisessa tilanteessa, sillä voi olla ennaltaehkäisevä vaikutus tuleviin lainsäädäntöhankkeisiin.
Mitä keskustelu tarkoittaa jatkossa
Kuusiniemen kannanotto todennäköisesti herättää keskustelua sekä oikeustieteellisissä piireissä että poliittisella kentällä. Lainsäädäntötyötä tekevien ministeriöiden näkökulmasta viesti voidaan tulkita kehotukseksi kiinnittää nykyistä tarkemmin huomiota siihen, miten uudet lait vaikuttavat yksilön oikeusturvaan ja tuomioistuinten tosiasiallisiin mahdollisuuksiin valvoa hallinnon toimintaa.
Samalla puheenvuoro asettuu osaksi laajempaa keskustelua siitä, millainen tasapaino demokraattisen päätöksenteon nopeuden ja oikeusturvan perusteellisuuden välillä tulisi vallita. Molemmat arvot ovat oikeusvaltion kannalta tärkeitä, eikä niiden välillä ole yksinkertaista ratkaisua. Se, miten tuleva lainsäädäntötyö ottaa huomioon korkeimman hallinto-oikeuden esiin nostamat huolet, jää nähtäväksi tulevien lakihankkeiden valmistelussa ja eduskuntakäsittelyssä.
Jatkossa on todennäköistä, että aihe nousee esiin myös oikeusministeriön ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan työssä, kun uusia lakiesityksiä valmistellaan ja arvioidaan niiden suhdetta perusoikeuksiin ja tuomioistuinten toimivaltaan. Keskustelun jatkuminen avoimena ja asiallisena on omiaan vahvistamaan luottamusta siihen, että Suomen oikeusjärjestelmä pystyy sopeutumaan muuttuviin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ilman, että sen perustavanlaatuiset periaatteet vaarantuvat.
Ladataan kommentteja...