Yhden ikäluokan kohdalla piirtyvä kuva on karu: kolmasosa vuonna 1997 syntyneistä naisista on jossain vaiheessa nuorta aikuisuuttaan saanut mielenterveysperusteisen etuuden tai kuntoutuspsykoterapiaa. Luku kertoo siitä, kuinka laajalle mielenterveyden ongelmat ovat levinneet nyt lähes kolmekymppisten ikäluokassa, ja se nostaa esiin myös selvän sukupuolten välisen eron, joka näkyy sekä kuntoutuspsykoterapian käytössä että sairauspäivärahan saamisessa.
Ikäluokka, jonka nuoruuteen mahtui poikkeuksellisen paljon
Vuonna 1997 syntyneet ovat eläneet nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa aikana useita yhteiskunnallisia murroksia, jotka ovat vaikuttaneet erityisesti nuorten hyvinvointiin. Tähän ikäluokkaan kuuluvat ehtivät kokea peruskoulun ja toisen asteen opinnot ennen koronapandemiaa, mutta monet heistä olivat vasta työelämän tai jatko-opintojen alkutaipaleella, kun poikkeusolot muuttivat arkea vuosiksi eteenpäin. Samaan aikaan sosiaalisen median käyttö yleistyi ja syveni juuri tämän ikäluokan nuoruusvuosina, mikä on noussut toistuvasti esiin keskusteluissa nuorten mielenterveyden kuormittumisesta.
Kun tarkastellaan koko ikäluokkaa pitkällä aikavälillä, esiin nousee kehityskulku, jossa mielenterveyteen liittyvät tuen tarpeet eivät ole rajoittuneet vain pieneen osaan nuorista, vaan koskettavat merkittävää osaa ikäluokasta. Kolmasosan osuus naisista on tästä näkökulmasta poikkeuksellisen suuri luku, ja se herättää kysymyksiä siitä, missä vaiheessa elämää tuen tarve on tyypillisimmin ilmennyt ja millaista apua nuoret ovat lopulta saaneet.
Kuntoutuspsykoterapia ja sairauspäiväraha keskiössä
Mielenterveysperusteisilla etuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä ennen kaikkea kahta asiaa: kuntoutuspsykoterapiaa sekä sairauspäivärahaa, joka on myönnetty mielenterveyden häiriön perusteella. Kuntoutuspsykoterapia on tarkoitettu tilanteisiin, joissa työ- tai opiskelukyky on uhattuna tai jo heikentynyt mielenterveyden ongelmien vuoksi, ja sen tavoitteena on tukea nuoren tai aikuisen paluuta tai pysymistä opintojen tai työelämän parissa. Sairauspäiväraha puolestaan korvaa ansionmenetystä tilanteissa, joissa työkyky on tilapäisesti alentunut sairauden vuoksi, ja mielenterveyden häiriöt ovat viime vuosina nousseet yhdeksi yleisimmistä sairauspäivärahan myöntöperusteista erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa.
Se, että näitä kahta etuutta tarkastellaan yhdessä, kertoo omaa tarinaansa: kyse ei ole vain lyhytaikaisesta hoitojaksosta, vaan usein pidemmästä prosessista, jossa hoito ja toimeentulon turvaaminen kulkevat käsi kädessä. Moni nuori aikuinen on saattanut ensin turvautua sairauspäivärahaan akuutin kriisin aikana ja myöhemmin siirtyä kuntoutuspsykoterapian piiriin pidempiaikaisen tuen saamiseksi, tai päinvastoin. Molemmat etuudet edellyttävät lääketieteellistä arviota tilanteesta, mikä tarkoittaa, että tilastojen taustalla on aina terveydenhuollon ammattilaisen tekemä diagnoosi ja hoidon tarpeen arviointi.
Selvä ero naisten ja miesten välillä
Tilastoista nouseva sukupuoliero on yksi keskustelun kiinnostavimmista havainnoista. Naiset ovat saaneet miehiä selvästi enemmän sekä kuntoutuspsykoterapiaa että mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa samassa ikäluokassa. Ilmiö ei ole täysin uusi, sillä terveydenhuollon tilastoissa on jo pidempään näkynyt, että naiset hakeutuvat miehiä useammin avun piiriin mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä ja että esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen diagnoosit ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä nuorten aikuisten ikäryhmässä.
Sukupuolieron taustalla voi olla useita toisiinsa kietoutuvia syitä. Yhtäältä on esitetty, että naiset hakeutuvat hoitoon matalammalla kynnyksellä ja ovat valmiimpia puhumaan mielenterveyden ongelmistaan, mikä voi selittää osan erosta ilman, että miesten todellinen oireilu olisi vastaavasti vähäisempää. Toisaalta osa tutkijoista on nostanut esiin, että tietyt mielenterveyden häiriöt, kuten ahdistuneisuushäiriöt ja syömishäiriöt, ovat aidosti yleisempiä naisilla, kun taas miehillä oireilu saattaa näkyä toisenlaisina, esimerkiksi päihteiden käyttönä tai käytöshäiriöinä, jotka eivät samalla tavalla johda kuntoutuspsykoterapian tai sairauspäivärahan piiriin hakeutumiseen. Kolmantena tekijänä on mainittu se, että terveydenhuollon palvelut ja seulontakäytännöt saattavat tavoittaa naisia miehiä paremmin, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, kenelle etuuksia lopulta myönnetään.
Mitä luvut kertovat palvelujärjestelmän kuormituksesta
Kolmasosan osuus yhdestä ikäluokasta tarkoittaa käytännössä sitä, että mielenterveyspalvelujen ja etuusjärjestelmän kuormitus on merkittävä jo ennen kuin ikäluokka on edes saavuttanut kolmeakymmentä ikävuottaan. Tämä asettaa paineita sekä perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluille että Kelan hallinnoimalle etuusjärjestelmälle, jonka kautta kuntoutuspsykoterapiaa haetaan ja myönnetään. Kun tarve on näin laaja, kysymykseksi nousee, riittävätkö nykyiset resurssit vastaamaan kysyntään ilman, että hoitoon pääsy viivästyy tai jonot pitenevät.
Samalla luvut herättävät laajempaa keskustelua siitä, millä tavoin nuorten mielenterveyden tukemista pitäisi kehittää jo ennen kuin tilanne etenee siihen pisteeseen, että tarvitaan kuntoutuspsykoterapiaa tai sairauspäivärahaa. Ennaltaehkäisevän työn merkitystä on korostettu toistuvasti esimerkiksi kouluterveydenhuollossa ja opiskeluhuollossa, joiden tehtävänä on tunnistaa mielenterveyden haasteet mahdollisimman varhain. Mitä aikaisemmassa vaiheessa tuen tarve tunnistetaan ja siihen pystytään vastaamaan, sitä todennäköisemmin vältytään tilanteilta, joissa työ- tai opiskelukyky heikkenee niin paljon, että tarvitaan raskaampia ja pidempiaikaisia tukimuotoja.
Miten ikäluokkien tilanne selviää tilastoista
Kela seuraa etuuksien käyttöä usein juuri syntymävuosikohtaisten ikäluokkien kautta, koska se mahdollistaa saman ikäisten henkilöiden tilanteen vertailun yli ajan riippumatta siitä, missä elämänvaiheessa etuutta on käytetty. Kun tarkastellaan koko vuonna 1997 syntynyttä ikäluokkaa, mukaan lasketaan kaikki ne, jotka ovat jossain vaiheessa nyt lähes kolmenkymmenen ikävuoden mittaisen elämänsä aikana saaneet kuntoutuspsykoterapiaa tai mielenterveysperusteista sairauspäivärahaa, ei pelkästään niitä, jotka saavat etuutta juuri nyt. Tämä tekee luvusta kumulatiivisen: se kertoo, kuinka suurelle osalle ikäluokasta tuen tarve on jossain elämänvaiheessa tullut ajankohtaiseksi, eikä pelkästään sen hetkisestä tilanteesta.
Tällainen ikäluokkakohtainen tarkastelutapa on yleistynyt viime vuosina, kun mielenterveyden häiriöiden yleisyydestä ja niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista on haluttu saada aiempaa tarkempi kokonaiskuva. Se antaa mahdollisuuden verrata esimerkiksi eri vuosikymmenillä syntyneiden ikäluokkien tilannetta keskenään ja arvioida, onko mielenterveysperusteisten etuuksien käyttö lisääntynyt tai muuttunut sukupolvien välillä. Vuonna 1997 syntyneiden kohdalla saatu kolmasosan osuus naisista muodostaa yhden vertailukohdan, johon tulevien ikäluokkien tilannetta voidaan myöhemmin peilata.
Näkymä eteenpäin
Vuonna 1997 syntyneiden ikäluokan tilanne tarjoaa yhden konkreettisen mittarin sille, miten laajasti mielenterveyden haasteet ovat koskettaneet nyt aikuistunutta sukupolvea. Vaikka yksittäisen ikäluokan luvuista ei voi suoraan päätellä, miten tilanne kehittyy nuorempien ikäluokkien kohdalla, ne antavat viitteitä siitä, että mielenterveyspalvelujen ja niihin liittyvien etuuksien kysyntä tuskin on laantumassa lähivuosina. Sukupuolten välinen ero puolestaan muistuttaa siitä, että mielenterveyden tukeminen ei ole yhden muotin ratkaisu, vaan palveluja ja etuuksia kehitettäessä on syytä ottaa huomioon, että avun tarve voi näyttäytyä ja ilmetä eri tavoin naisilla ja miehillä.
Seuraavien vuosien aikana nähdään, missä määrin yhteiskunnan panostukset nuorten mielenterveyteen, kuten matalan kynnyksen palvelujen kehittäminen ja hoitoon pääsyn nopeuttaminen, alkavat näkyä myös etuustilastoissa. Kunnes näin tapahtuu, kolmasosan osuus yhdestä ikäluokasta toimii vakavana muistutuksena siitä, kuinka laaja-alaisesta ja pitkäkestoisesta ilmiöstä nuorten mielenterveyden haasteissa on kyse.
Ladataan kommentteja...