Kela: Suurituloisille eniten yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksia

Yksityisen sairaanhoidon kustannuksista maksettavat korvaukset jakautuvat Suomessa selvästi tulotason mukaan, ja erot ovat huomattavia. Suurituloisimmat väestöryhmät saavat yksityisestä sairaanhoidosta Kela-korvauksia noin kolminkertaisen määrän verrattuna pienituloisimpiin. Ilmiö nostaa jälleen esiin kysymyksen siitä, kuinka hyvin nykyinen korvausjärjestelmä toteuttaa tavoitettaan tukea kaikkien suomalaisten mahdollisuuksia hakeutua tarvittaessa hoitoon riippumatta tulotasosta.

Korvaukset kasautuvat hyvätuloisille

Tilastojen valossa yksityisen terveydenhuollon käyttö ja siitä maksettavat sairausvakuutuskorvaukset eivät jakaudu tasaisesti väestön kesken. Kun tarkastellaan korvauksia saaneiden tulotasoa, kuva on selvä: mitä suuremmat tulot henkilöllä on, sitä todennäköisemmin hän on käyttänyt yksityisiä terveyspalveluita ja hakenut niistä korvausta. Erot eivät ole marginaalisia, vaan suurituloisimman väestönosan saamat korvaukset nousevat moninkertaisiksi pienituloisimpiin verrattuna.

Ilmiö ei sinänsä ole uusi, mutta sen mittakaava herättää huomiota, kun se esitetään konkreettisina lukuina. Kolminkertainen ero tarkoittaa käytännössä sitä, että samalla kun osa väestöstä käyttää yksityislääkärin palveluita säännöllisesti ja saa niistä toistuvasti korvausta, suuri joukko suomalaisia ei käytännössä hyödynnä tätä korvausmuotoa juuri lainkaan. Taustalla vaikuttavat sekä taloudelliset että alueelliset tekijät, jotka yhdessä muovaavat sitä, kenellä on tosiasiallinen mahdollisuus hakeutua yksityisen sektorin hoitoon.

Miksi tuloerot näkyvät korvauksissa

Suurin yksittäinen selittäjä ilmiölle on yksityisen sairaanhoidon hintataso suhteessa Kela-korvauksen kattamaan osuuteen. Vaikka sairausvakuutus korvaa osan yksityislääkärin palkkiosta ja tutkimuksista, korvaus kattaa nykyisin vain murto-osan todellisista kustannuksista. Käytännössä potilas maksaa itse suurimman osan laskusta, mikä tekee yksityisestä hoidosta taloudellisesti mahdollisen lähinnä niille, joilla on siihen varaa joko suoraan tai työterveyshuollon täydentävien vakuutusten kautta.

Hyvätuloisilla on myös useammin käytössään yksityisiä sairauskuluvakuutuksia, jotka madaltavat kynnystä hakeutua yksityiselle lääkärille jo lievemmissä vaivoissa. Tällöin Kela-korvaus toimii lisänä jo olemassa olevan vakuutusturvan päälle, eikä se ole ratkaiseva tekijä hoitoon hakeutumisessa. Pienituloisilla vastaavaa turvaverkkoa ei useinkaan ole, jolloin yksityisen hoidon omavastuuosuus nousee esteeksi jo ennen kuin Kela-korvausta ehditään edes hakea.

Myös asuinpaikalla on merkitystä. Yksityisiä terveyspalveluita on tarjolla kattavimmin suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa, kun taas harvaan asutuilla alueilla valikoima on suppeampi tai palveluita ei ole lainkaan lähietäisyydellä. Koska tulotaso ja asuinpaikka kytkeytyvät osittain toisiinsa, alueelliset erot vahvistavat entisestään tuloihin liittyvää epätasa-arvoa korvausten jakautumisessa.

Julkisen ja yksityisen hoidon rinnakkaiselo

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä nojaa periaatteessa julkiseen palveluun, jonka rinnalla yksityinen sektori toimii täydentävänä vaihtoehtona. Käytännössä nämä kaksi järjestelmää elävät kuitenkin osin eri todellisuuksissa. Julkisen terveydenhuollon pitkät jonotusajat ovat viime vuosina olleet toistuva puheenaihe, ja monille yksityinen sektori on tarjonnut tavan ohittaa odotusajat esimerkiksi erikoislääkärin vastaanotolle pääsyssä.

Tässä tilanteessa yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaus on alun perin ollut tarkoitettu helpottamaan pääsyä hoitoon myös niille, joilla ei olisi muuten varaa yksityispalveluihin. Kun korvaustaso on vuosien mittaan jäänyt jälkeen todellisesta hintakehityksestä, korvauksen tosiasiallinen merkitys on kuitenkin heikentynyt erityisesti pienituloisten kannalta. Samaan aikaan hyvätuloisille korvaus on edelleen käytännössä hyödyllinen lisä, koska heille itse hoidon kustannus ei muodosta samanlaista estettä.

Tämä kehitys tarkoittaa, että järjestelmä, jonka piti alun perin tasata terveyspalveluiden saatavuutta, saattaa nykymuodossaan pikemminkin vahvistaa jo olemassa olevia eroja. Julkisen terveydenhuollon kuormituksen kasvaessa ne, joilla on varaa maksaa yksityisestä hoidosta, pystyvät edelleen hakeutumaan sinne nopeasti ja saamaan vielä osan kuluista korvattua, kun taas pienituloisemmat joutuvat useammin turvautumaan yksinomaan julkiseen järjestelmään ja sen jonotusaikoihin.

Keskustelu korvausjärjestelmän tulevaisuudesta

Havainnot yksityisen sairaanhoidon korvausten kasautumisesta suurituloisille ovat herättäneet keskustelua siitä, tulisiko koko korvausmuotoa arvioida uudelleen. Osa keskustelijoista on esittänyt, että korvaukset tulisi kohdentaa nykyistä tarkemmin niin, että ne tukisivat erityisesti pienituloisten mahdollisuuksia käyttää yksityisiä palveluita silloin, kun julkisen puolen jonot ovat pitkiä. Toiset taas ovat nostaneet esiin, että koko korvausjärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta olisi syytä tarkastella laajemmin osana julkisen talouden tasapainottamista.

Yksi vaihtoehto olisi korvaustason sitominen nykyistä tiiviimmin tulotasoon, jolloin pienituloiset saisivat suuremman korvausosuuden ja suurituloisten korvausta voitaisiin vastaavasti pienentää. Tällainen malli muuttaisi järjestelmän luonnetta huomattavasti nykyisestä, jossa korvaus on lähtökohtaisesti samansuuruinen tulotasosta riippumatta. Muutos edellyttäisi kuitenkin laajaa poliittista yksimielisyyttä, sillä sairausvakuutusjärjestelmän periaatteisiin kajoaminen koskettaa suurta osaa väestöstä ja herättää helposti vastakkaisia näkemyksiä oikeudenmukaisesta kustannusten jaosta.

Toinen esillä ollut näkökulma liittyy siihen, että yksityisen sairaanhoidon korvausten sijaan resursseja tulisi ohjata suoraan julkisen terveydenhuollon vahvistamiseen, jolloin hoitoon pääsy nopeutuisi kaikille tulotasosta riippumatta. Tämän linjan kannattajat katsovat, että nykyinen korvausjärjestelmä on osin ristiriidassa julkisen terveydenhuollon ensisijaisuuden periaatteen kanssa, koska se ohjaa julkista rahaa myös sellaiseen hoitoon, joka olisi periaatteessa saatavilla julkiselta puolelta.

Mitä kehitys tarkoittaa jatkossa

Tuloerojen näkyminen yksityisen sairaanhoidon korvauksissa ei ole irrallinen ilmiö, vaan se kytkeytyy laajempaan keskusteluun terveyspalveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta Suomessa. Mikäli julkisen terveydenhuollon jonot pitenevät entisestään, yksityisen sektorin merkitys todennäköisesti kasvaa edelleen niiden keskuudessa, joilla on siihen taloudelliset edellytykset. Tämä voi vähitellen syventää eroa niiden välillä, jotka pystyvät valitsemaan hoitopaikkansa joustavasti, ja niiden, jotka ovat sidottuja yksinomaan julkisen järjestelmän tarjontaan ja aikatauluihin.

Jatkossa on odotettavissa, että aihe nousee esiin myös laajemmassa sosiaali- ja terveyspoliittisessa keskustelussa, kun hyvinvointialueiden taloutta ja julkisen terveydenhuollon riittävyyttä arvioidaan. Yksityisen sairaanhoidon korvausjärjestelmän tulevaisuus liittyy kiinteästi siihen, millaisia valintoja tehdään sekä julkisen terveydenhuollon rahoituksesta että sairausvakuutusjärjestelmän kohdentamisesta. Kysymys siitä, kenelle korvaukset lopulta parhaiten hyödyttävät, tuskin katoaa julkisesta keskustelusta lähiaikoina, sillä se koskettaa suoraan periaatetta, jonka varaan koko suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on rakennettu: jokaisen oikeutta saada tarvitsemaansa hoitoa riippumatta tulotasosta.