Pahoinpitelyilmoituksia tehdään ennätysmäärä – mitä rikostilastot kertovat väkivallasta?

Pahoinpitelyistä tehdään ennätyksellisen paljon ilmoituksia, mutta väkivallan määrä ei silti ole kasvanut. Havainnot voivat näyttää ristiriitaisilta, vaikka ne kuvaavat eri asioita. Ilmoitusten määrä kertoo viranomaisten tietoon tulevasta väkivallasta. Sen perusteella ei yksin voi päätellä, kuinka paljon väkivaltaa yhteiskunnassa kaikkiaan tapahtuu.

Ero on olennainen, kun rikostilastoista tehdään päätelmiä turvallisuudesta. Ilmoitusten lisääntyminen voi liittyä tekojen määrään, mutta myös siihen, kuinka herkästi tapahtuneesta ilmoitetaan ja kuinka kattavasti tapaukset päätyvät viranomaisten käsiteltäviksi. Ennätyslukema vaatii siksi rinnalleen tietoa siitä, mitä lasketaan ja miten havaintoja pitäisi tulkita.

Ilmoitusmäärä ei ole sama asia kuin väkivallan kokonaismäärä

Rikostilastojen keskeinen rajaus on yksinkertainen: niissä näkyvät viranomaisten tietoon tulleet tapahtumat. Kaikki väkivalta ei tule ilmoitetuksi. Osa teoista jää uhrin ja tekijän väliseksi asiaksi, osa tulee vain läheisten tietoon ja osa voi jäädä kokonaan tunnistamatta rikokseksi. Tilastoon päätyvä väkivalta on näin vain osa kokonaisuutta.

Ilmoittamatta jättämiseen voi olla monia syitä. Uhri saattaa pelätä tekijää tai teon seurauksia, pitää tapahtumaa liian vähäisenä tai epäillä, ettei ilmoituksesta ole hyötyä. Läheisessä ihmissuhteessa tapahtuneesta väkivallasta kertomiseen voi liittyä myös riippuvuutta, häpeää tai huolta oman arjen järjestymisestä. Näiden esteiden merkitys vaihtelee tilanteesta toiseen.

Jos ilmoittamisen esteet madaltuvat, tilastoitu määrä voi nousta ilman, että tekoja tapahtuu aiempaa enemmän. Aikaisemmin piiloon jäänyt väkivalta tulee silloin näkyväksi. Tämä on yksi mahdollinen selitys ilmoitusmäärän ja väkivallan kokonaiskehityksen erolle. Pelkkä ennätyslukema ei kuitenkaan osoita, mitkä tekijät juuri nyt selittävät muutosta tai kuinka suuri niiden vaikutus on.

Tilasto voi olla oikea, vaikka siitä tehty päätelmä olisi väärä

Kysymys rikostilastojen totuudenmukaisuudesta syntyy helposti silloin, kun eri mittarit näyttävät eri suuntiin. Tilasto ei kuitenkaan välttämättä ole virheellinen, vaikka sen rinnalla esitetään toisenlainen havainto. Ilmoitusten määrä ja väkivallan yleisyys voivat kehittyä eri tavoin, koska niiden mittaama asia ei ole sama.

Ongelma voi syntyä tulkinnassa. Jos ilmoitusten ennätysmäärä esitetään suoraan todisteena väkivallan ennätysmäärästä, päätelmään sisältyy oletus: yhtä suuren osan kaikista teoista pitäisi tulla ilmoitetuksi vuodesta toiseen. Jos ilmoitusalttius muuttuu, tämä oletus ei enää pidä. Silloin ilmoitusmäärien vertailu ei yksin kuvaa tekojen määrän muutosta.

Samalla on tärkeää erottaa ilmoitus, rikosepäily ja tuomio toisistaan. Ilmoitettu tapahtuma ei sellaisenaan tarkoita, että rikos olisi oikeudessa todettu tapahtuneeksi. Tapahtumien kulkua ja mahdollista rikosvastuuta selvitetään myöhemmissä vaiheissa. Ilmoitustilaston tehtävänä on kuvata asian tulemista viranomaisten tietoon, ei ratkaista syyllisyyttä eikä ennakoida yksittäisen asian lopputulosta.

Ilmoituskynnyksen muutos voi tehdä aiemmin piiloon jääneet teot näkyviksi

Väkivallan tunnistaminen vaikuttaa siihen, millaiset tapahtumat koetaan ilmoittamisen arvoisiksi. Ihminen voi pitää samaa tekoa eri tavoin vakavana riippuen siitä, mitä hän tietää oikeuksistaan ja millaista suhtautumista hän odottaa ympäristöltään. Myös läheisten tuki voi vaikuttaa siihen, uskaltaako tapahtuneesta kertoa ja hakea apua.

Ilmoituksen tekeminen ei myöskään aina riipu yksin väkivallan kohteeksi joutuneesta. Tapahtuman voivat havaita sivulliset, läheiset tai työssään ihmisiä kohtaavat ammattilaiset. Kun väkivalta tunnistetaan ja siihen puututaan, se voi päätyä viranomaisten tietoon tilanteessa, jossa uhri ei olisi itse tehnyt ilmoitusta. Näkyviin tulevien tapausten määrä voi tämän vuoksi muuttua.

Tästä ei silti voi päätellä, että ennätyksellinen ilmoitusmäärä johtuisi varmasti paremmasta tunnistamisesta tai aiempaa matalammasta ilmoituskynnyksestä. Kyse on mahdollisista vaikutusmekanismeista, joiden osuus pitää selvittää erikseen. Varovainen tulkinta erottaa toisistaan sen, mitä tiedetään, ja sen, mikä voisi selittää havaittua kehitystä. Ilman tätä eroa myönteinenkin selitys voi muuttua perusteettomaksi oletukseksi.

Väkivallan kehitystä pitää tarkastella useasta suunnasta

Väkivallan kokonaiskuvaa voidaan arvioida yhdistämällä erilaisia tietoja. Viranomaisten kirjaamat tapaukset kertovat käsittelyyn tulevista tapahtumista. Väestölle suunnatuissa kyselyissä voidaan puolestaan selvittää ihmisten kokemuksia riippumatta siitä, ovatko he ilmoittaneet niistä. Terveydenhuollossa näkyvät vammat voivat tuoda tarkasteluun vielä toisen näkökulman väkivallan seurauksista.

Jokaisella tietolähteellä on rajansa. Kyselyvastauksiin voivat vaikuttaa muistaminen, kysymysten sanamuodot ja se, ketkä vastaavat. Hoidossa näkyvät ennen kaikkea tapaukset, joissa apua haetaan tai tarvitaan. Rikostilastoissa korostuvat puolestaan viranomaisten tietoon tulevat teot. Yksikään näistä ei yksin kuvaa täydellisesti kaikkea väkivaltaa tai kaikkia sen kohteeksi joutuneita.

Eri havaintoja vertailtaessa on lisäksi tarkistettava, että ne koskevat riittävän samanlaisia asioita. Tarkastelujakso, väestöryhmä ja väkivallan määritelmä vaikuttavat tulokseen. Esimerkiksi koko väestöä koskeva arvio ja rajattua ikäryhmää käsittelevä luku eivät vastaa samaan kysymykseen. Näennäinen ristiriita voi osittain syntyä jo siitä, että vertailtavien lukujen rajaukset poikkeavat toisistaan.

Kokonaismäärä voi peittää alleen erilaisia kehityskulkuja

Tieto siitä, ettei väkivallan määrä ole kasvanut, ei tarkoita, että tilanne olisi kaikkialla ennallaan. Kokonaismäärän sisällä tapahtumat voivat jakautua eri tavoin eri ihmisryhmien, alueiden ja ympäristöjen kesken. Yhdessä ryhmässä koettu väkivalta voi lisääntyä samaan aikaan, kun toisessa se vähenee. Kokoava luku ei yksin paljasta tällaista vaihtelua.

Myös tekojen toistuvuus ja vakavuus ovat olennaisia. Yksittäinen tapaus ja pitkään jatkuva väkivalta voivat aiheuttaa erilaisen avun tarpeen. Pelkkä ilmoitusten yhteenlaskettu määrä ei kerro, kuinka moni ihminen on joutunut väkivallan kohteeksi tai kuinka monessa tapauksessa sama uhri on kokenut sitä toistuvasti. Siksi tapausten ja uhrien lukumääriä on hyödyllistä tarkastella erikseen.

Käytettävissä oleva perustieto ei kerro, millaiset pahoinpitelytapaukset selittävät ilmoitusten ennätysmäärää. Sen perusteella ei voi nimetä tiettyä aluetta, ikäryhmää tai tapahtumaympäristöä muutoksen aiheuttajaksi. Tällaiset päätelmät vaatisivat tarkempaa erittelyä. Sama varovaisuus koskee tekojen vakavuutta: ilmoitusten kasvusta ei yksin voi päätellä, että väkivalta olisi muuttunut vakavammaksi tai lievemmäksi.

Ennätyslukema on merkittävä myös ilman väkivallan lisääntymistä

Vaikka väkivallan kokonaismäärä ei ole kasvanut, ilmoitusten ennätysmäärää ei pidä sivuuttaa. Jokaisen ilmoituksen taustalla on tapahtuma, joka vaatii tilanteen arviointia. Väkivallan kohteeksi joutunut voi tarvita hoitoa, neuvontaa, tukea tai suojaa. Kokonaiskehitystä kuvaava tieto ei vähennä yksittäisen kokemuksen vakavuutta eikä ratkaise avun tarvetta.

Viranomaisten tietoon tulevien tapausten lisääntyminen voi myös kasvattaa käsiteltävien asioiden määrää. Tämän merkitystä arvioitaessa tarvitaan kuitenkin muutakin tietoa kuin ilmoitusten lukumäärä. Tapausten selvittäminen voi vaatia hyvin erilaista työmäärää, eikä ilmoitusmäärä sellaisenaan kerro esimerkiksi tutkinnan kestosta, tapausten vaikeudesta tai siitä, miten nopeasti apua on saatavilla.

Jos aiempaa suurempi osa väkivallasta tulee näkyviin, viranomaisilla ja tukipalveluilla on mahdollisuus tavoittaa ihmisiä, joiden tilanteesta ei muuten tiedettäisi. Ilmoitusten kasvu voi siinä tapauksessa kertoa myös puuttumisen mahdollisuuksien paranemisesta. Se ei kuitenkaan vielä osoita, että uhrit saavat tarvitsemansa avun. Myös palvelujen saatavuutta ja väkivallan uusiutumista on tarkasteltava erikseen.

Turvallisuudesta tarvitaan täsmällistä keskustelua

Rikostilastot vaikuttavat siihen, miten ihmiset arvioivat omaa turvallisuuttaan ja millaisia toimia yhteiskunnalta odotetaan. Siksi niiden yhteydessä käytetyillä sanoilla on merkitystä. Ilmoitettujen pahoinpitelyjen lisääntyminen on täsmällisempi ilmaus kuin väkivallan lisääntyminen silloin, kun tieto koskee nimenomaan ilmoituksia. Ero auttaa ymmärtämään, mitä havainto osoittaa ja mitä se jättää avoimeksi.

Myös vertailujakson merkitys pitää tunnistaa. Ennätys kuvaa korkeinta havaittua määrää tietyssä tilastossa, mutta sen tulkinta riippuu tarkastelun pituudesta ja lukujen vertailukelpoisuudesta. Yhden luvun perusteella ei voi päätellä muutoksen nopeutta, pysyvyyttä tai syytä. Niiden arviointi edellyttää ajallista vertailua ja tietoa siitä, onko tietojen keräämisessä tapahtunut muutoksia.

Pahoinpitelyilmoitusten ennätysmäärä ja väkivallan määrän pysyminen kasvamatta voivat siis olla samanaikaisesti totta. Ne kertovat eri puolista samaa ilmiötä. Turvallisuuden arvioinnissa olennaista on selvittää sekä tapahtuvan väkivallan laajuutta että sitä, kuinka suuri osa teoista tulee näkyviin. Vasta näiden tietojen rinnakkainen tarkastelu antaa perustan arvioida ehkäisyn, avun ja viranomaistyön tarpeita.