Stubb ei usko Venäjän valmistelevan hyökkäystä Nato-maahan

Tasavallan presidentti Alexander Stubb arvioi, ettei Venäjä ole valmistelemassa hyökkäystä Suomeen tai muuhun Nato-maahan. Presidentin näkemys asettuu osaksi laajempaa eurooppalaista turvallisuuskeskustelua, jossa Venäjän sotilaallista toimintakykyä, pitkän aikavälin tavoitteita ja Naton pelotteen uskottavuutta arvioidaan poikkeuksellisen tarkasti. Stubbin viesti on, että uhkia ei pidä vähätellä, mutta niitä on arvioitava kylmäpäisesti ja tosiasioihin nojaten.

Presidentin arvio pyrkii rauhoittamaan keskustelua

Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa Venäjän mahdolliset aikeet ovat olleet keskeinen aihe siitä lähtien, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa. Monissa Euroopan maissa on viime kuukausina esitetty arvioita siitä, että Venäjä voisi tulevina vuosina testata Naton yhtenäisyyttä tai kohdistaa painetta johonkin liittokunnan jäsenmaahan. Tällaiset arviot ovat lisänneet keskustelua puolustusmäärärahoista, asevelvollisuudesta, varautumisesta ja liittokunnan yhteisestä pelotteesta.

Stubbin näkemys ei tarkoita, että Venäjän muodostama turvallisuusuhka olisi poistunut. Pikemminkin kyse on siitä, miten välitöntä sotilaallista uhkaa tulkitaan. Presidentin mukaan ei ole perusteltua päätellä, että Venäjä valmistelisi parhaillaan hyökkäystä Nato-maata vastaan. Tämä erottaa pitkän aikavälin riskit välittömästä uhasta. Ero on turvallisuuspolitiikassa olennainen, sillä liioiteltu tulkinta voi johtaa tarpeettomaan levottomuuteen, kun taas uhkien aliarviointi voi heikentää varautumista.

Suomen valtionjohto on Nato-jäsenyyden aikana korostanut johdonmukaisesti sekä rauhallista viestintää että vahvaa puolustuskykyä. Stubb jatkaa tällä linjalla: Suomi seuraa tilannetta tiiviisti, toimii osana liittokuntaa ja huolehtii omasta puolustuksestaan, mutta ei rakenna politiikkaansa paniikin varaan.

Nato-jäsenyys muuttaa Suomen asemaa

Suomen turvallisuuspoliittinen asema muuttui perusteellisesti Nato-jäsenyyden myötä. Aiemmin Suomen puolustus perustui vahvaan kansalliseen puolustuskykyyn ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Nyt Suomi on osa yhteistä puolustusta, jossa hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan koskee koko liittokuntaa. Tämä muuttaa myös Venäjän mahdollisten laskelmien lähtökohtia.

Naton pelote perustuu sotilaalliseen suorituskykyyn, poliittiseen yhtenäisyyteen ja siihen, että jäsenmaat viestivät valmiutensa puolustaa toisiaan uskottavasti. Suomen näkökulmasta keskeistä on, että kansallinen puolustus ei ole Nato-jäsenyyden myötä menettänyt merkitystään. Päinvastoin, Suomen oma vahva puolustusjärjestelmä on osa liittokunnan pohjoista puolustusta ja lisää koko alueen turvallisuutta.

Venäjän kannalta hyökkäys Nato-maahan olisi ratkaisevasti erilainen askel kuin sota Ukrainaa vastaan. Se merkitsisi suoraa yhteenottoa sotilasliiton kanssa, jonka jäsenmailla on huomattavat sotilaalliset, taloudelliset ja teknologiset voimavarat. Tästä syystä moni turvallisuuspolitiikan arvio korostaa, että Venäjä voi pyrkiä vaikuttamaan Nato-maihin muilla keinoilla kuin avoimella sotilaallisella hyökkäyksellä. Näitä keinoja voivat olla kybervaikuttaminen, rajatilanteiden kärjistäminen, informaatiovaikuttaminen, sabotaasin uhka ja poliittisen epävarmuuden lietsominen.

Stubbin arvio voidaan ymmärtää juuri tätä taustaa vasten. Vaikka suoraa hyökkäystä ei pidetä todennäköisenä, Venäjän toiminta voi silti aiheuttaa vakavia turvallisuushaasteita. Siksi varautumisen painopiste ei rajoitu vain perinteiseen sotilaalliseen puolustukseen, vaan kattaa myös yhteiskunnan kriisinsietokyvyn, rajaturvallisuuden, huoltovarmuuden ja kansalaisten luottamuksen viranomaisiin.

Euroopan varoitukset heijastavat epävarmaa aikaa

Viimeaikaiset varoitukset Venäjän mahdollisista tulevista toimista kertovat ennen kaikkea Euroopan muuttuneesta turvallisuusilmapiiristä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan rikkoi monia oletuksia, joiden varaan Euroopan turvallisuusjärjestystä oli rakennettu kylmän sodan jälkeen. Kun yksi suurvalta on valmis käyttämään laajamittaista sotilaallista voimaa naapurimaataan vastaan, myös muiden maiden on tarkasteltava uhkakuviaan uudelleen.

Euroopan maiden arviot Venäjän aikomuksista voivat poiketa toisistaan, koska ne perustuvat erilaisiin maantieteellisiin asemiin, sotilaallisiin kykyihin, tiedustelutietoihin ja poliittisiin painotuksiin. Itäisen Euroopan maissa uhkakuvat ovat usein konkreettisempia ja lähempänä arkea. Länsi-Euroopassa keskustelu voi painottua enemmän puolustuksen pitkän aikavälin rahoitukseen ja teolliseen tuotantokykyyn. Pohjoismaissa korostuvat arktinen alue, Itämeri, kriittinen infrastruktuuri ja Venäjän luoteisten alueiden sotilaallinen merkitys.

Stubbin rauhallisempi arvio ei ole ristiriidassa sen kanssa, että Eurooppa vahvistaa puolustustaan. Valtiot voivat yhtä aikaa todeta, ettei välitön hyökkäys ole näköpiirissä, ja silti lisätä valmiuttaan tulevien vuosien epävarmuuksiin. Juuri tällainen ajattelu on ollut Suomen puolustuspolitiikalle ominaista: pahimpaan varaudutaan, vaikka sitä ei pidettäisi todennäköisenä.

Puolustuskyvyn rakentaminen on hidasta. Asejärjestelmien hankinta, henkilöstön koulutus, ammusvarastojen täydentäminen ja puolustusteollisuuden tuotannon kasvattaminen vievät vuosia. Siksi varoitukset tulevista riskeistä eivät välttämättä tarkoita, että kriisi olisi välittömästi edessä. Ne voivat olla myös poliittinen keino perustella päätöksiä, joiden vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä.

Suomi nojaa varautumiseen ja liittolaissuhteisiin

Suomen linja turvallisuuspolitiikassa rakentuu useasta kerroksesta. Ensimmäinen on oma puolustuskyky, johon kuuluvat yleinen asevelvollisuus, laaja reservi, alueellinen puolustusajattelu ja korkea maanpuolustustahto. Toinen kerros on Nato-jäsenyys ja siihen liittyvä yhteinen puolustus. Kolmas kerros muodostuu kahdenvälisistä ja alueellisista suhteista, erityisesti yhteistyöstä Ruotsin, Norjan, Tanskan, Yhdysvaltojen ja muiden läheisten kumppanien kanssa.

Presidentin viesti sopii tähän kokonaisuuteen. Suomen ei tarvitse arvioida turvallisuuttaan yksin, mutta Suomen on silti ymmärrettävä oma ympäristönsä paremmin kuin kenenkään muun. Venäjän läheisyys, pitkä maaraja ja Itämeren alueen merkitys tekevät Suomen asemasta erityisen. Siksi Suomen viranomaiset seuraavat tarkasti sotilaallisia liikkeitä, poliittisia viestejä ja hybridiuhkia.

Kansalaisille turvallisuuspoliittinen keskustelu voi näyttäytyä ajoittain ristiriitaisena. Yhtäällä puhutaan kasvavista uhista, toisaalla rauhoitellaan, ettei hyökkäystä pidetä todennäköisenä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä ristiriita, vaan osa vastuullista varautumista. Yhteiskunnan pitää kyetä toimimaan niin, ettei se aliarvioi riskejä eikä myöskään anna pelon ohjata päätöksentekoa.

Suomessa kokonaisturvallisuuden malli tarkoittaa, että varautuminen ei ole vain puolustusvoimien tehtävä. Siihen osallistuvat viranomaiset, kunnat, yritykset, järjestöt ja kansalaiset. Kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, tietoliikenneyhteyksien turvaaminen, energiahuollon varmistaminen ja väestönsuojelu ovat kaikki osa samaa kokonaisuutta. Venäjän mahdollinen painostus voisi kohdistua juuri näihin yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisiin kohtiin.

Rauhallinen arvio ei poista tarvetta vahvistaa puolustusta

Stubbin arvio hyökkäyksen epätodennäköisyydestä ei merkitse puolustuspolitiikan keventämistä. Päinvastoin Suomen ja muiden Nato-maiden odotetaan jatkavan puolustuksensa vahvistamista, koska Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut pitkäaikaisesti. Ukrainan sota on osoittanut, että perinteisen sodankäynnin mittakaava, kulutus ja teollinen tuotantokyky ovat jälleen nousseet keskeisiksi tekijöiksi.

Suomelle tämä tarkoittaa muun muassa ammus- ja materiaalivarastojen merkityksen kasvua, ilmatorjunnan ja pitkän kantaman vaikuttamisen kehittämistä sekä merialueiden valvonnan tehostamista. Myös rajaturvallisuus on noussut aiempaa näkyvämpään asemaan. Venäjän toiminta voi olla vaikeasti ennakoitavaa, ja siksi viranomaisten on pidettävä yllä kykyä reagoida nopeasti erilaisiin tilanteisiin.

Nato-jäsenyyden myötä Suomi osallistuu myös liittokunnan puolustussuunnitteluun aiempaa tiiviimmin. Se tarkoittaa harjoituksia, joukkojen yhteensovittamista, komentorakenteisiin osallistumista ja yhteisten suunnitelmien päivittämistä. Käytännössä Suomi ei ole vain Naton turvatakuiden vastaanottaja, vaan myös aktiivinen turvallisuuden tuottaja pohjoisessa Euroopassa.

Poliittisesti Stubbin arvio voi vahvistaa käsitystä siitä, että Suomen valtionjohto pyrkii pitämään keskustelun tasapainoisena. Kansalaisten luottamus rakentuu siitä, että uhkia käsitellään avoimesti mutta harkiten. Liian jyrkät tai varmat ennusteet voivat osoittautua ongelmallisiksi, koska turvallisuustilanteet muuttuvat nopeasti ja tiedusteluarviot sisältävät aina epävarmuuksia.

Viestin ydin on valppaus ilman pelkoa

Presidentin lausunnon keskeinen merkitys on viestissä, jonka mukaan Suomen on pysyttävä valppaana mutta rauhallisena. Venäjä on edelleen Euroopan turvallisuuden suurin yksittäinen epävarmuustekijä, eikä sen toimintaa voida arvioida vain menneiden oletusten perusteella. Samalla Nato-jäsenyys, Suomen oma puolustuskyky ja liittolaisten tuki muodostavat vahvan pidäkkeen sotilaalliselle hyökkäykselle.

Suomen turvallisuuspolitiikan perusasetelma ei siten muutu yhden arvion perusteella. Maa jatkaa puolustuksensa kehittämistä, osallistuu Naton yhteiseen suunnitteluun ja pitää yllä laajaa varautumista. Stubbin arvio antaa kuitenkin tärkeän sävyn keskustelulle: vakava aika ei edellytä pelon ilmapiiriä, vaan johdonmukaista analyysiä, pitkäjänteisiä päätöksiä ja kansalaisten luottamuksen vahvistamista.

Tulevien vuosien kannalta ratkaisevaa on, miten yhtenäisenä Nato säilyy, miten Eurooppa pystyy vahvistamaan omaa puolustusteollisuuttaan ja millaiseksi Venäjän sotilaallinen ja poliittinen tilanne kehittyy. Suomen kannalta paras vastaus epävarmuuteen on edelleen sama kuin aiemminkin: vahva oma puolustus, tiivis kansainvälinen yhteistyö ja kyky pitää yhteiskunta toimintakykyisenä myös paineen alla.