Suomessa valmistellaan suoratoistopalveluille uutta rahoitusvelvoitetta, jolla halutaan vahvistaa kotimaisten elokuvien, sarjojen ja muun audiovisuaalisen sisällön tuotantoa. Julkisessa keskustelussa Netflix-veroksi kutsutussa uudistuksessa palveluntarjoajat osallistuisivat tuotantojen rahoittamiseen Suomessa kertyvän liikevaihtonsa perusteella. Katsojan kannalta kyse ei olisi erillisestä henkilökohtaisesta verosta, vaan palveluja tarjoaville yrityksille asetettavasta velvollisuudesta.
Tavoitteena on saada muuttuneilla katselumarkkinoilla syntyvistä tuloista nykyistä vahvempi rahoituspohja Suomessa tehtäville sisällöille. Samalla uudistus nostaa esiin kysymykset palveluiden hinnoista, tuotantoyhtiöiden asemasta ja siitä, millä tavoin lisärahoitus lopulta näkyisi katsojien ohjelmavalikoimissa.
Viiden prosentin velvoitteeseen jäisi vaihtoehtoja
Hallituksen ehdottama investointivelvoite vastaisi viittä prosenttia yrityksen edellisen tilikauden Suomessa kertyneestä liikevaihdosta. Yritys voisi täyttää vaatimuksen rahoittamalla audiovisuaalista sisältöä, suorittamalla maksun valtiolle tai yhdistämällä nämä kaksi tapaa. Valtiolle maksetut varat ohjattaisiin Suomen elokuvasäätiön kautta tuotantojen tukemiseen. Lain tavoiteltu voimaantulo on vuoden 2027 alussa. [Uudistuksen keskeinen sisältö](https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/tilausohjelmapalveluille-esitetaan-investointivelvoitetta-kotimaiseen-audiovisuaaliseen-tuotantoon).
Vaihtoehtojen ero on käytännössä merkittävä. Suorassa investoinnissa palveluntarjoaja osallistuu itse sisällön rahoittamiseen ja tekee samalla liiketoimintaansa liittyviä valintoja. Maksuvaihtoehdossa raha kulkee tukijärjestelmän kautta, jolloin yksittäisen tuotannon rahoitus ei perustu samalla tavalla maksavan suoratoistopalvelun omaan ohjelmistopäätökseen.
Havainnollistava laskelma kertoo velvoitteen mittakaavasta: jos sen perusteena oleva liikevaihto olisi kymmenen miljoonaa euroa, viisi prosenttia tarkoittaisi 500 000 euroa. Esimerkki ei kuvaa minkään nimetyn yrityksen tuloja tai maksettavaksi tulevaa summaa. Lopullinen velvollisuus riippuisi lain soveltamisesta ja hyväksyttävistä investoinneista.
Liikevaihtoon perustuva velvoite on myös eri asia kuin voittoon sidottu maksu. Liikevaihto kuvaa myynnistä kertyviä tuloja ennen kulujen vähentämistä. Siksi yrityksen kannalta olennaista olisi sekä velvoitteen suuruus että se, miten sen jo tekemät sisältöhankinnat hyväksyttäisiin osaksi velvoitteen täyttämistä.
Nimitys viittaa Netflixiin, mutta hanke on laajempi
Netflix-vero on helposti tunnistettava nimitys, mutta ehdotus ei kohdistu vain yhteen yritykseen. Soveltamisala kattaisi Suomeen sijoittautuneita tilausohjelmapalvelujen tarjoajia sekä muihin Euroopan unionin jäsenvaltioihin sijoittautuneita toimijoita, jotka suuntaavat palvelunsa Suomen yleisölle. Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen eduskunnalle syyskuussa. [Lakiesityksen perustiedot](https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=7074).
Ratkaisun taloudellinen ajatus liittyy siihen, missä palvelun asiakkaat ovat. Kansainvälinen palvelu voi toimia useassa maassa, vaikka sen hallinto ja sopimukset olisivat keskittyneet yhteen valtioon. Suomen yleisölle suunnattujen palveluiden ottaminen mukaan pyrkii sitomaan rahoitusvastuuta myös siihen markkinaan, jolta tulot kertyvät.
Katsojalle palvelut voivat näyttää keskenään samanlaisilta: kuukausimaksua vastaan saa katsottavakseen sarjoja ja elokuvia. Yritysten toimintatavat, ohjelmistot ja tuotantopanostukset voivat silti erota huomattavasti. Tämän vuoksi velvoitteen vaikutuksia ei voi päätellä pelkästään palvelun tunnettuudesta tai sen kansainvälisestä koosta.
Sama prosenttiosuus ei myöskään välttämättä tarkoita kaikille yrityksille samansuuruista muutosta. Jos palvelu rahoittaa jo valmiiksi vaatimukset täyttävää sisältöä, sen lähtötilanne voi olla erilainen kuin palvelulla, jonka hankinnat painottuvat muualle. Käytännön vaikutusten arvioinnissa ratkaisevat siksi lain yksityiskohdat ja yritysten omat valinnat.
Katsojan kuukausimaksu ei nouse suoraan viittä prosenttia
Kuluttajan näkökulmasta keskeinen kysymys on, siirtyisikö uusi velvoite tilaushintoihin. Ehdotetusta viiden prosentin tasosta ei kuitenkaan voi johtaa vastaavaa hinnankorotusta. Yrityksen kustannus ja asiakkaan maksama hinta ovat eri asioita, eikä niiden välillä ole automaattista, samansuuruista yhteyttä.
Palveluntarjoaja voi arvioida kustannuksiaan yhdessä tilaajamäärien, kilpailun ja ohjelmistomenojen kanssa. Hinnan muuttaminen on yksi mahdollinen liiketoimintaratkaisu, mutta siihen vaikuttaa myös asiakkaiden halukkuus jatkaa tilausta. Jos hinta nousee, osa käyttäjistä voi vaihtaa palvelua tai vähentää yhtä aikaa voimassa olevien tilausten määrää.

Toisaalta palveluun hankittu kotimainen sisältö voi olla yritykselle myös kilpailutekijä. Jos uusi sarja tai elokuva kiinnostaa yleisöä, siihen käytetty raha voi tukea tilausten myyntiä. Rahoitusvelvoitteen täyttävä investointi voi siten olla samalla tavallinen ohjelmistohankinta, jonka palvelu arvioi hyödyttävän omaa toimintaansa.
Näistä syistä yksittäisen kotitalouden tulevaa laskua ei voi arvioida pelkän lakihankkeen perusteella. Varmoja päätelmiä mahdollisista hinnankorotuksista, niiden ajankohdista tai suuruudesta ei ole perusteltua tehdä ilman yritysten omia päätöksiä. Myöskään kaikkien palveluiden samanlaista reagointia ei voi olettaa.
Kotimaiselle tuotannolle rahoituksen muoto on tärkeä
Suomessa tehtävien sisältöjen kannalta kyse on sekä rahasta että siitä, millaisin ehdoin tuotantoja voidaan toteuttaa. Elokuva tai sarja tarvitsee rahoituksen lisäksi suunnittelua, tekijöitä, levityksen ja yleisön. Yhden rahoituskanavan vahvistuminen voi helpottaa kokonaisuuden rakentamista, mutta se ei yksin ratkaise jokaisen hankkeen toteutumista.
Ehdotukseen sisältyy myös mahdollisuus täyttää velvoitetta tietyin ehdoin suhteellisen uusien teosten esitysoikeuksia hankkimalla. Tämä merkitsee, ettei jokainen hyväksyttävä euro välttämättä käynnistä kokonaan uutta tuotantoa. Osa rahasta voisi tukea jo valmistuneiden teosten kaupallista hyödyntämistä ja saatavuutta. [Investointitapojen ja vaikutusten perustelut](https://www.finlex.fi/api/media/government-proposal/1096262/mainPdf/main.pdf?timestamp=2026-09-30T05%3A04%3A55.564Z).
Uuden tuotannon rahoittaminen ja valmistuneen teoksen oikeuksien ostaminen palvelevat hieman erilaisia tarpeita. Ensimmäinen auttaa rakentamaan uutta ohjelmistoa. Jälkimmäinen voi tuoda valmiille sisällölle uusia katsojia ja lisätuloja. Molemmilla voi olla merkitystä tuotantoyhtiölle, mutta niiden työllisyysvaikutukset ja ajoitus eivät ole samanlaisia.
Myös oikeuksista sovittavat ehdot vaikuttavat pitkään. Tuotannon ensimmäinen esitys on vain yksi vaihe teoksen elinkaaressa. Mahdollisuus myydä sitä myöhemmin toisille markkinoille voi olla tärkeä osa tuotantoyhtiön taloutta. Siksi lisärahoituksen hyötyä ei voi arvioida pelkästään tuotannon alkuperäisen rahoitussumman perusteella.
Suomalaiset tarinat tarvitsevat myös katsojia
Uudistuksen kulttuurinen tavoite liittyy pienen kielialueen asemaan kansainvälisillä ohjelmistomarkkinoilla. Suomessa tehty tarina voi kuvata paikallista elämää, historiaa ja yhteiskuntaa tavalla, jolle ei välttämättä löydy suoraa vastinetta muualla tuotetusta ohjelmistosta. Kotimaisen sisällön merkitys ei siksi rajoitu tuotantoyhtiöiden liikevaihtoon.
Rahoituksen lisääntyminen ei silti yksin takaa, että katsoja kohtaa uudet teokset. Ohjelmiston laajuuden lisäksi merkitystä on sillä, kuinka helposti sisältö löytyy ja miten sitä esitellään yleisölle. Palvelun valikoimaan pääseminen ja laajan yleisön tavoittaminen ovat kaksi erillistä vaihetta.
Samoin tuotantomäärä ja sisällöllinen monipuolisuus ovat eri mittareita. Uudistuksen onnistumista arvioitaessa olisi hyödyllistä tarkastella, syntyykö erilaisille yleisöille tarkoitettuja teoksia ja millaisia mahdollisuuksia erikokoiset tuotantoyhtiöt saavat. Pelkkä rahoituksen kokonaismäärä kertoo tästä vain osan.
Katsojien toiveet vaihtelevat. Yksi etsii pitkää draamasarjaa, toinen dokumenttia ja kolmas koko perheen elokuvaa. Rahoitusjärjestelmän vaikutukset näkyisivät lopulta siinä, millaisia toteuttamiskelpoisia hankkeita syntyy ja kuinka hyvin niiden sisältö löytää oman yleisönsä.
Lopulliset vaikutukset selviävät toimeenpanossa
Uudistuksesta puhuttaessa on erotettava toisistaan tavoite, ehdotettu menettely ja toteutunut vaikutus. Tavoitteena on vahvistaa Suomessa tehtävää audiovisuaalista sisältöä. Menettelyksi esitetään liikevaihtoon suhteutettua velvoitetta, jonka yritys voisi täyttää usealla tavalla. Toteutunut vaikutus riippuisi siitä, miten palvelut käyttäisivät näitä vaihtoehtoja.
Ennalta ei siksi voida luvata tiettyä määrää uusia sarjoja tai elokuvia. Rahoitus voi jakautua useisiin pienempiin hankkeisiin tai keskittyä harvempiin suuriin tuotantoihin. Osa vaikutuksesta voi näkyä teosten laadussa, valmistelun edellytyksissä tai levityksessä, jolloin pelkkä uusien nimikkeiden laskeminen antaisi puutteellisen kuvan.
Myös aikataulussa on huomioitava tuotantojen pitkä valmistelu. Rahoituspäätöksen ja ensi-illan väliin mahtuu käsikirjoittamista, sopimuksia, kuvauksia ja jälkityötä. Mahdollinen uusi raha ei siten muuttuisi välittömästi katsojan nähtäväksi ohjelmistoksi.
Suoratoistopalveluiden rahoitusvastuuta koskeva muutos olisi ennen kaikkea uusi tapa kytkeä Suomen katselumarkkinoilta saatavia tuloja sisältöjen tekemiseen. Sen käytännön merkitys ratkeaisi yritysten investointipäätöksissä, tuotantojen rahoitussopimuksissa ja siinä, millaisia teoksia yleisön saataville lopulta syntyy.
Ladataan kommentteja...