Suomalaiseen ulkopolitiikan historiaan on saatu uusi, pitkään piilossa ollut palanen, kun ulkoministeriön arkistosta on vapautunut asiakirja, jonka laatimisesta on kulunut neljännesvuosisata. Asiakirja syntyi vuorokausi sen jälkeen, kun Venäjän presidentti oli vieraillut Suomessa, ja sen aiheena oli Naton laajentuminen – kysymys, joka tuolloin muovasi koko Euroopan turvallisuusjärjestystä ja jonka merkitys on vuosien varrella vain kasvanut. Se, että juuri tämä paperi on nyt vapautunut julkisuuteen, kertoo omaa tarinaansa siitä, kuinka pitkän ajan kuluessa aikanaan arkaluonteisina pidetyt arviot muuttuvat historiantutkimuksen aineistoksi.

Asiakirjan tausta ja synty

Asiakirja on peräisin ajalta, jolloin Venäjän valtionjohto oli vasta äskettäin vaihtunut ja maan ulkopolitiikan linjat hakivat vielä muotoaan. Presidentin Suomen-vierailu oli tuolloin merkittävä tapahtuma, sillä se oli yksi ensimmäisistä tilaisuuksista, joissa uusi johto pääsi esittämään näkemyksiään pohjoismaiselle yleisölle ja suomalaiselle johdolle kahdenvälisissä keskusteluissa. Vierailun jälkeisenä päivänä ulkoministeriössä laadittiin dokumentti, jossa arvioitiin keskustelujen sisältöä ja erityisesti sitä, miten Venäjän johto suhtautui Naton laajentumiseen itään.

Tällaiset vierailun jälkeiset arviomuistiot olivat ja ovat edelleen ulkoministeriön vakiintunutta työtä: keskeisistä tapaamisista kootaan sisäiseen käyttöön yhteenveto, jota hyödynnetään myöhemmässä valmistelussa ja päätöksenteossa. Suurimman osan ajasta tällaiset asiakirjat jäävät kokonaan julkisuuden ulkopuolelle, koska niitä ei koskaan erikseen nosteta esiin. Vasta pitkän salassapitoajan päättyminen ja asiakirjan siirtyminen tutkijoiden ja toimittajien ulottuville tuo tämän kaltaiset dokumentit laajemman yleisön tietoon.

Naton laajentuminen 2000-luvun alussa

Asiakirjan syntyaikaan Nato oli vasta muutamaa vuotta aiemmin ottanut ensimmäiset jäsenensä entisen itäblokin alueelta, ja keskustelu järjestön laajentumisesta oli edelleen kesken. Useat Keski- ja Itä-Euroopan maat olivat ilmaisseet halunsa liittyä puolustusliittoon, ja kysymys siitä, kuinka pitkälle laajentuminen etenisi, oli yksi aikansa keskeisimmistä turvallisuuspoliittisista teemoista. Venäjän suhtautuminen kehitykseen oli tuolloin jo tiedossa varauksellisena, mutta virallisen tason keskusteluissa sävy vaihteli tilanteen ja osapuolten mukaan.

Suomen kannalta aihe oli erityisen kiinnostava, koska maa seurasi tarkkaan sekä Naton kehitystä että Venäjän reaktioita siihen, vaikka Suomi itse ei tuolloin ollut hakemassa jäsenyyttä. Ulkoministeriön arviot tällaisista keskusteluista palvelivat laajempaa tarvetta ymmärtää, mihin suuntaan alueen turvallisuustilanne oli kehittymässä ja millaisia viestejä Venäjän johto välitti naapurimaidensa kautta laajemmalle kansainväliselle yleisölle. Tässä mielessä tuoreena julkistunut asiakirja ei ole vain kahdenvälisen tapaamisen pöytäkirja, vaan osa sitä laajempaa aineistoa, jonka avulla aikalaiset yrittivät hahmottaa Euroopan turvallisuusjärjestyksen tulevaa suuntaa.

Miksi asiakirja pysyi pitkään salassa

Suomen 25 vuotta salatut Putin-paperit julki – kuvituskuva

Ulkoasioihin ja diplomaattisiin suhteisiin liittyvät asiakirjat kuuluvat Suomessa niihin asiakirjaryhmiin, joiden salassapitoaika on tavallista pidempi. Perusteena on yleensä se, että avoimeksi tuleva arvio toisen valtion johdon näkemyksistä voisi aikanaan vaikeuttaa kahdenvälisiä suhteita tai paljastaa, millaista tietoa ja millaisia lähteitä diplomaattinen valmistelu hyödyntää. Vuosikymmenten kuluessa tällainen herkkyys yleensä vähenee, ja asiakirjat vapautuvat vaiheittain tutkimuskäyttöön ja sitä kautta julkisuuteen.

Nyt julkisuuteen tulleen asiakirjan kohdalla salassapitoaika on juuri päättynyt, mikä on tavanomainen kulku vastaavanlaisille ulkoministeriön sisäisille arviomuistioille. Kyse ei siis ole poikkeuksellisesta paljastuksesta tai vuodosta, vaan arkistolainsäädännön mukaisesta, ennalta tiedossa olleesta määräajasta, joka koskee laajemminkin saman ajanjakson diplomaattista kirjeenvaihtoa ja muistioita. Tästä syystä on todennäköistä, että samalta ajalta vapautuu lähivuosina myös muita, aiheeltaan samankaltaisia asiakirjoja, jotka täydentävät kuvaa siitä, miten Suomen ulkopoliittinen johto seurasi ja arvioi tuon ajan tapahtumia.

Mitä julkistus kertoo Suomen ulkopolitiikasta

Vaikka yksittäisen asiakirjan sisältö on rajallinen, sen julkitulo avaa tutkijoille ja toimittajille mahdollisuuden tarkastella, millaisin sanakääntein ja millaisella varovaisuudella Suomen ulkoministeriössä tuolloin kirjattiin ylös arvioita naapurimaan johdon kannoista. Tällaiset dokumentit eivät yleensä sisällä dramaattisia paljastuksia, vaan ne heijastavat pikemminkin sitä huolellista ja pidättyväistä tapaa, jolla virkakoneisto on tottunut käsittelemään herkkiä ulkopoliittisia aiheita. Juuri tämä tekee asiakirjoista arvokkaita historiantutkimuksen kannalta: ne kertovat, millaista tietoa päätöksenteon taustalla oikeasti liikkui, erotuksena siitä, mitä samaan aikaan sanottiin julkisesti.

On syytä suhtautua varauksella ajatukseen, että yksi vuosikymmeniä sitten laadittu muistio muuttaisi merkittävästi käsitystä Suomen tuolloisesta ulkopolitiikasta. Todennäköisempää on, että asiakirja asettuu osaksi laajempaa palapeliä, jota historiantutkijat kokoavat vähitellen sitä mukaa, kun eri vuosikymmenten aineistoja vapautuu. Yksittäisen dokumentin merkitys kasvaa vasta, kun sitä verrataan muihin samaan aikaan syntyneisiin asiakirjoihin sekä julkisiin lausuntoihin, joita Suomen johto tuolloin antoi.

Mitä avautuminen tarkoittaa jatkossa

Arkistojen asteittainen avautuminen on osa normaalia hallinnollista käytäntöä, mutta se saa erityistä huomiota silloin, kun aihe – tässä tapauksessa Naton laajentuminen ja Venäjän suhtautuminen siihen – on edelleen ajankohtainen ja osin kiistanalainen kysymys. Tämän vuoksi on odotettavissa, että tuoreesti julkistunutta asiakirjaa käydään läpi tarkasti sekä tutkijoiden että toimittajien toimesta, ja että sen sisältöä verrataan siihen, mitä myöhemmin tiedetään tapahtuneen.

Samalla julkistus muistuttaa siitä, että merkittävä osa ulkopolitiikan historiaa avautuu vasta vuosikymmenten viiveellä. Se, mitä nyt pidetään arkaluonteisena valmisteluaineistona, saattaa vuosien kuluttua olla arvokasta tutkimusaineistoa, joka auttaa ymmärtämään paremmin niitä päätöksiä ja arvioita, joiden varassa Suomen ulkopoliittinen johto tuolloin toimi. Tulevina vuosina on odotettavissa lisää vastaavia julkistuksia, kun samalta ajanjaksolta peräisin olevien asiakirjojen salassapitoajat päättyvät vaiheittain.