Sähkön hinta on noussut viime vuosina toistuvasti otsikoihin, ja nyt huoli on saanut myös eduskunnassa konkreettisen muodon. Kansanedustaja Heikki Vestman on jättänyt lakialoitteen, jonka mukaan uusia datakeskuksia vaadittaisiin joko ostamaan tai rakentamaan kokonaan oma sähköntuotantonsa ennen kuin ne kytketään valtakunnan verkkoon. Ehdotuksen taustalla on huoli siitä, että räjähdysmäisesti kasvava datakeskusten sähkönkulutus alkaa näkyä tavallisten kuluttajien laskuissa, jos kulutuksen kasvulle ei löydy vastinparia tuotannon puolelta.
Datakeskusten sähkönnälkä kasvaa nopeammin kuin tuotanto
Suomi on viime vuosina profiloitunut houkuttelevana sijaintipaikkana suurille datakeskuksille. Viileä ilmasto, vakaa yhteiskunta ja suhteellisen edullinen sähkö ovat saaneet kansainväliset teknologiayhtiöt suuntaamaan investointejaan tänne. Kehitys on tuonut mukanaan työpaikkoja ja verotuloja, mutta samalla se on nostanut esiin kysymyksen siitä, riittääkö sähköverkon kapasiteetti kaikille uusille kuluttajille.
Pilvipalveluiden, tekoälysovellusten ja muun digitaalisen infrastruktuurin käyttö on kasvanut vuosi vuodelta, ja jokainen uusi palvelu tarvitsee taustalleen laskentatehoa. Yksittäinen suuri datakeskus voi kuluttaa sähköä saman verran kuin keskikokoinen kaupunki, ja kun tällaisia hankkeita suunnitellaan useita samanaikaisesti, kokonaiskulutuksen kasvu on huomattavan nopeaa. Ongelmana on, että sähköntuotannon lisääminen, olipa kyse tuulivoimasta, ydinvoimasta tai muista tuotantomuodoista, vie vuosia, kun taas datakeskuksen voi periaatteessa rakentaa huomattavasti nopeammalla aikataululla.
Juuri tämä aikataulujen epäsuhta on noussut huolen aiheeksi. Jos kulutus kasvaa nopeammin kuin tuotanto, seurauksena voi olla sähkön hinnan nousu erityisesti niinä hetkinä, kun tuulta on vähän tai kylmä pakkasjakso nostaa muutenkin koko maan sähkönkulutusta.
Vestmanin ehdotus: kulutus ja tuotanto samaan tahtiin
Heikki Vestmanin lakialoitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos datakeskus haluaa kytkeytyä sähköverkkoon ja käyttää merkittäviä määriä sähköä, sen tulisi samalla huolehtia siitä, että vastaava määrä uutta tuotantokapasiteettia tulee markkinoille. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että datakeskusyhtiö joko rakentaisi itse esimerkiksi tuulivoimalan tai muun voimalaitoksen, tai ostaisi pitkäaikaisella sopimuksella tuotantokapasiteettia, joka vastaisi sen omaa kulutusta.
Ajatuksena on estää tilanne, jossa uusi suurkuluttaja kytkeytyy verkkoon ilman, että sen aiheuttamaa lisäkysyntää on millään tavalla kompensoitu. Vestmanin mukaan on kohtuutonta, että tavalliset kotitaloudet ja pienyritykset joutuisivat maksamaan korkeampaa sähkön hintaa siksi, että suuret kansainväliset toimijat kasvattavat kulutustaan ilman velvoitetta osallistua tuotannon lisäämiseen. Malli muistuttaisi periaatteiltaan järjestelyjä, joita on käytetty jo joissakin muissa maissa suurten teollisuuslaitosten ja datakeskusten sähkönsaannin turvaamiseksi.
Lakialoitteen tarkoituksena ei ole estää datakeskusinvestointeja Suomeen, vaan pikemminkin ohjata niitä kestävämmälle pohjalle. Jos yritys joutuu jo suunnitteluvaiheessa ottamaan huomioon oman sähköntuotantonsa, se todennäköisesti myös suunnittelee kulutuksensa ja sijaintinsa tarkemmin suhteessa olemassa olevaan verkkoinfrastruktuuriin ja tuotantopotentiaaliin.
Miksi sähkön hinta huolestuttaa juuri nyt
Sähkön hinta on ollut viime vuosina poikkeuksellisen vaihteleva. Tuulisina ja sateisina ajanjaksoina hinta on saattanut pudota lähelle nollaa, mutta kylminä ja tyyninä talvipäivinä hinta on noussut jyrkästi ylöspäin. Tämä vaihtelu on tehnyt sähkölaskuista monille kotitalouksille entistä vaikeammin ennakoitavia, ja se on lisännyt kiinnostusta pörssisähkön hinnanmuodostusta kohtaan.
Uusi, jatkuvasti käyvä suurkuluttaja, kuten datakeskus, joka toimii ympäri vuorokauden, muuttaa kulutusprofiilia tavalla, joka voi kärjistää hintapiikkejä entisestään. Datakeskukset eivät voi juurikaan joustaa kulutuksessaan samalla tavalla kuin esimerkiksi teollisuuslaitokset, jotka voivat ajaa tuotantoaan alas hetkellisesti korkean hinnan aikana. Tämä tarkoittaa, että datakeskusten kulutus painaa sähköpörssin hintaa ylöspäin juuri niinä hetkinä, jolloin sähköstä on muutenkin niukkuutta.
Huoli koskettaa erityisesti talvikuukausia, jolloin lämmitystarve on suurimmillaan ja sähkön kysyntä on muutenkin korkealla tasolla. Jos samaan aikaan verkossa on merkittävä määrä datakeskuksia, jotka eivät ole tuoneet mukanaan vastaavaa tuotantokapasiteettia, riskinä on, että hintapiikit yleistyvät ja pitkittyvät.
Toimialan ja päättäjien näkemykset jakautuvat
Ehdotus on herättänyt keskustelua sekä energia-alalla että elinkeinoelämän piirissä. Osa toimijoista näkee mallin järkevänä tapana varmistaa, että sähköverkon kasvava kuormitus ei jää pelkästään nykyisten kuluttajien ja veronmaksajien kannettavaksi. Tällaisen velvoitteen katsotaan myös kannustavan uusiutuvan energian, kuten tuulivoiman, lisärakentamiseen, koska datakeskukset olisivat luontevia ostajia pitkäaikaisille sähkösopimuksille.
Toisaalta on esitetty huolta siitä, että tiukat vaatimukset saattaisivat hidastaa investointipäätöksiä tai ohjata niitä muihin maihin, joissa vastaavaa velvoitetta ei ole. Datakeskusinvestoinnit kilpailevat kansainvälisesti, ja sijoituspäätöksissä painavat monet tekijät, kuten sähkön hinta, verkon luotettavuus, verotus ja lupaprosessien nopeus. Jos Suomi asettaisi merkittävästi tiukemmat ehdot kuin naapurimaat, osa investoinneista saattaisi valua muualle.
Tämä jännite, toisaalta halu turvata kohtuuhintainen sähkö kotimaisille kuluttajille, toisaalta halu pitää Suomi houkuttelevana investointikohteena, on todennäköisesti se, joka määrittää lakialoitteen jatkokäsittelyä eduskunnassa. Aloitteen käsittely vaatii vielä valiokuntakierroksen ja laajempaa keskustelua siitä, miten velvoite käytännössä muotoiltaisiin ja miten sen noudattamista valvottaisiin.
Kansainväliset esimerkit tarjoavat vertailukohtia
Suomi ei ole ainoa maa, joka on joutunut pohtimaan datakeskusten ja sähköverkon suhdetta. Useissa maissa, joissa datakeskusinvestoinnit ovat kasvaneet nopeasti, on jouduttu miettimään keinoja, joilla varmistetaan sähköverkon riittävyys myös muille kuluttajille. Joissakin tapauksissa on käytetty juuri sellaisia malleja, joissa suurkuluttaja velvoitetaan hankkimaan oma tuotantonsa tai osallistumaan verkon vahvistamisen kustannuksiin.
Näistä kokemuksista voidaan ottaa oppia myös Suomessa käytävään keskusteluun. Keskeinen kysymys on, miten velvoite asetetaan niin, ettei se muodostu kohtuuttomaksi esteeksi uusille investoinneille mutta samalla riittävän vahvaksi, jotta se todella ohjaa toimintaa halutulla tavalla. Liian väljä sääntely ei ratkaisisi ongelmaa, kun taas liian tiukka sääntely saattaisi karkottaa investoinnit kokonaan muualle.
Mitä seuraavaksi
Lakialoite etenee nyt eduskunnan normaalia käsittelyprosessia, jossa se saa lähetekeskustelun jälkeen valiokuntakäsittelyn. Tässä vaiheessa on vielä avointa, missä muodossa ja millä aikataululla mahdollinen sääntely lopulta toteutuisi, tai toteutuuko se lainkaan nykyisessä muodossaan. Aloitteen kohtalo riippuu paljolti siitä, miten laajaa kannatusta se saa muilta kansanedustajilta ja miten energia-ala sekä teknologiayritykset asiaan suhtautuvat julkisen keskustelun edetessä.
Selvää on kuitenkin se, että datakeskusten ja sähköverkon suhde on aihe, joka ei katoa julkisesta keskustelusta lähiaikoina. Digitaalisten palveluiden kysyntä jatkaa kasvuaan, ja samalla kasvaa myös tarve varmistaa, että sähköverkko ja tuotantokapasiteetti pysyvät kehityksen tahdissa. Se, löydetäänkö ratkaisu lainsäädännön kautta, markkinaehtoisilla sopimuksilla vai jollain muulla tavalla, jää nähtäväksi tulevien kuukausien aikana. Kuluttajien näkökulmasta tärkeintä on joka tapauksessa se, ettei sähkön hinnan nousu jää yksin heidän kannettavakseen, kun uudet suurkuluttajat liittyvät verkkoon. Vaikka lakialoitteen lopullinen kohtalo ratkeaa vasta eduskunnan käsittelyssä, keskustelu on jo nyt tuonut näkyväksi sen, kuinka tiiviisti digitaalisen talouden kasvu ja energiapolitiikka kietoutuvat toisiinsa tulevina vuosina.
Ladataan kommentteja...